Sivut

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kana joka tahtoi lentää

Sun-Mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää
(Madangeul naon amtak, 2000)
Sitruuna 2015, 140s.
Suom. Hilla Hautajoki
Kuvitus: Namoco

Muistan elävästi, miten ala-asteella yläluokan opettaja luennoi jollakin äidinkielentunnilla siitä, miten kirjoja ei pitäisi koskaan valita kannen perusteella. Olin jo silloin täysin samaa mieltä (koska itse valitsin luettavani hajun perusteella), mutta toisinaan vastaan tulee niin houkuttelevia kansikuvia, että moisen säännön sivuuttaa ilomielin.

Etelä-Korealaisen Sun-Mi Hwangin (aikuisten) satu Kana joka tahtoi lentää on niittänyt mainetta niin kotimaassaan kuin muuallakin ilmestymisestään asti. Hwang on kirjoittanut jo yli neljäkymmentä kirjaa, joten ehkäpä suomennoksiakin on jossain vaiheessa luvassa lisää.

Kanalan oven ja karmin väliin jää kapea rako, josta Tähkä-kana näkee ulos. Tähkä rakastaa raosta näkyvää akasiapuuta. Se ei jaksaisi enää munia, se haluaisi hautoa, saada oman tipun ja olla äiti. Tähkä kyllä pääsee pois kanalasta, mutta elämä häkin ulkopuolella ei ole niin vapaata ja helppoa, kuin Tähkä oli kuvitellut.

Kana joka tahtoi lentää on pieni kirja suurista asioista. Kuten takakannessa tiivistetäänkin, tämä on "Hyvin erityinen pieni kirja vapaudenkaipuusta, rakkaudesta ja rohkeudesta." Minä en osaa oikein sanoa, mitä mieltä tästä tarinasta olen. Toisaalta Tähkän tarina on inspiroiva kertomus sinnikkyydestä ja siitä, miten aina kannattaa yrittää. Toisaalta taas, ei Tähkä onnistumisistaan huolimatta tule äärimmäisen onnelliseksi ja pääse nauttimaan helposta elämästä, kun aina tulee vastaan uusia haasteita.

Näin äkkiseltään sanoisin, että Tähkän tarina on kuitenkin enemmän sympaattinen kuin masentava.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvinkin allegoriselta jutulta.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa aika symppikseltä teokselta, söpö kansikin!

    Saako tiedustella millaiset kirjat valikoituvat hajun perusteella luettavaksi? Itsekin usein kirjoja haistelen, mutta en olen aikanaan tietoisesti tehnyt hajuvalintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Tämän kirjan kuvitus on yhtä sievää kuin kansikuvitus :)

      Minä luin lapsena paljon muun muassa Enid Blytonia ja Judy Blumea. Tärkeintä oli se, että kirja tuoksuu muikealle, eikä liian vanhalle tai likaiselle. :D

      Poista