Kaksi Hildaa

Luke Pearson: Hilda and the Midnight Giant
Flying Eye Books 2011, 48s.

Reilu vuosi sitten sain siskolta synttärilahjaksi Hilda ja kivipeikko -sarjakuva-albumin. Olen siitä asti odottanut seuraavia suomennoksia, mutta kun niitä ei ole alkanut kuulua, päätin hemmotella itseäni ja hankkia nämä kaksi omakseni.

Hilda and the Midnight Giant alkaa vähän kurjissa tunnelmissa. Hilda ja hänen äitinsä ovat joutuneet näkymättömien miniolioiden vihan kohteeksi. He ovat saaneet jo monta häätövaroitusta ja kun äiti ja tytär yhä vain elelevät mökissään, alkavat nuo näkymättömät riehua ja mellastaa silmittömästi. Hilda tekee parhaansa saadakseen asiat mallilleen yrittäen samalla selvittää, kuka on tuo öisin läheisen vuoren luona kuikuileva valtavan suuri jättiläinen.

Luke Pearson: Hilda and the Bird Parade
Flying Eye Books 2012, 48s.

Hilda and the Bird Parade ei sekään ala kovin hilpeästi. Hilda ja äiti ovat muuttaneet kaupunkiin, eikä luonnon keskellä varttuneen Hildan ole helppoa sopeutua ihmisvilinään ja talojen runsauteen. Naapuruston lapset esittelevät Hildalle uusia kotikulmia ja kaikkia mahtavia juttuja, mitä siellä voi tehdä. Hilda ei kuitenkaan halua osallistua muiden lasten touhuihin, joissa luontoa ei kunnioiteta. Yksin Hilda ei silti jää, vaan hän saa ystäväkseen lentokykynsä unohtaneen linnun. Ehkäpä lintuparaati voisi auttaa linturaukkaa.

Pidin molemmista tarinoista. Midnight Giantissa oli enemmän samaa tunnelmaa kuin ensimmäisessä osassa, mikä on tietysti aivan luonnollista, kun molemmat sijoittuvat samaan ympäristöön. Bird Paradessa ahdisti Hildan konkreettinen ja sisäinen eksyneisyys, mutta lopputulos oli jälleen hieno.



Pearsonin kynänjälki on varmaa ja kivan näköistä, värimaailma on sekin silmää hivelevällä tavalla hillittyä. Nämä olisivat lapsille loistavaa luettavaa, mutta vielä ei englannin kielen taito riitä esikoisellakaan. Pidän siis edelleen sormia ristissä ja peukkuja pystyssä, että koko sarja suomennettaisiin - mieluiten mahdollisimman pian.