Lyhyesti

Elizabeth Strout: My Name is Lucy Barton
Penguin Books 2016, 4h 12min
Lukija: Kimberly Farr

Klikkasin Elizabeth Stroutin My Name is Lucy Bartonin kuunneltavakseni Storytelistä siksi, että tämä kansi näytti minusta syystä tai toisesta kiehtovalta.

Lucy Barton makaa sairaalassa huonossa kunnossa. Yhtäkkiä hänen huoneeseensa ilmestyy äiti, jota Lucy ei ole nähnyt vuosiin. Vähitellen Lucy kertaa mielessään etenkin lapsuuttaan, joka ei ollut helppo, sekä syitä siihen, miksi hän ei ole ollut missään tekemisissä perheensä kanssa enää aikoihin.

Tämä kirja oli yllättävän lyhyt. Olisin mielelläni kuullut enemmänkin Lucyn lapsuudesta ja myöhemmästäkin elämästä, sillä tämä himpun verran päälle neljä tuntia tuntui vain pinnan raapaisulta. Tarina on kuitenkin kiehtova ja se jätti jälkeensä sellaisen tunteen, että tähän haluan palata vielä uudestaan.

Lalli, surma järven jäällä
Kuvitus: Venla Poskela
Käsikirjoitus: Jukka Rantala
Lasten Keskus 2017, 38s.

Lallin tarinasta muistan kuulleeni kaksi versiota, jotka kerrataan tässä Venla Poskelan piirtämässä ja Jukka Rantalan käsikirjoittamassa sarjakuvassa. Kolme koululaista jutustelee keskenään Lallista ja pohtii syitä sille, miksi tarinasta kerrotaan kahta erilaista versiota. Nykypäivään sijoittuvat osuudet ovat värillisiä ja Lallista kertovat mustavalkoisia, mikä toimii oikein hyvin.

Kirjan takakannessa sanotaan, että tämä sarjakuva "johdattaa lukijan pohtimaan historiatiedon alkuperää ja tulkinnallisuutta" ja mielestäni albumi tekee sen onnistuneesti. En muuten muista aikaisemmin kuulleeni mitään Lallin myöhemmistä vaiheista, joten tämä ohuen ohut sarjakuva onnistui myös opettamaan jotakin uutta.

Piirrosjälki on vähän hailakkaa, mutta ilmeikästä ja persoonallista.

Evan Dahm: Riisipoika - Ensimmäinen kirja
(Rice Boy: The First Book, 2006)
Taikapaja 2007, 92s.
Suom. Mikael Hed

Riisipojan ensimmäisen (ja ilmeisesti ainoan suomennetun) osan lainasin kirjastosta jo aikaa sitten, koska kansi näytti sympaattiselta. Itse tarina ei nyt sitten oikein innostanut, enkä muista enää edes muiden hahmojen nimiä. Tässä oli kyse jostain vanhasta ennustuksesta ja sen kenties lähitulevaisuudessa tapahtuvasta toteutumisesta.

Piirrostyyli on sinänsä sievää, mutta hahmoista puuttuu joustavuus ja ilmeet. Jotenkin kankeaa, oudosti rumaa ja söpöä yhtä aikaan ja väritkin hyppivät silmille.

Giant Days volume 6
Käsikirjoitus: John Allison
Kuvitus: Max Sarin
Boom! Box 2017

Onneksi pääsin lukemaan mieluistakin sarjakuvaa. Giant Days sarjan kuudes kokoelma-albumi on vallan mainio. Daisy, Susan ja Esther opiskelevat toista vuottaan yliopistossa, mutta opiskelusta ei näillä sivuilla juurikaan puhuta. Tyttöjen asuntoon murtaudutaan ja he päättävät yrittää itse hankkia varastetun omaisuutensa takaisin. Susan sairastaa ihan hirvittävän flunssan ja hänen isänsä saapuu hoivaamaan lastaan.

Tykkäsin taas ihan hirveästi koko albumista. Luin kerralla loppuun ja harmittelin vain sitä että Ediä ja McGrawta näkyi aivan liian vähän.

Tuija Takala: Onnen asioita
Avain  2017, 91s.

Luen runoja aivan liian harvoin, mutta onneksi sentään edes joskus. Tuija Takalan Onnen asioita on selkokielinen runokirja, joka ilahdutti ja kosketti suuresti.

Liikutuin lukiessani tätä seuraavaa runoa, joka voisi hyvin kertoa omasta isästä. (Paitsi että isän kainalossa katsottiin telkkaria, ei niinkään luettu satuja.)

Muistan illat isän kainalossa.
Isällä oli kirja kädessä.
Sen sanat saattoivat satuun.

Ei mikään eikä kukaan vie muistoa,
jossa on turvassa.

Kirjan loppupuolella on matkarunoja. Sieltä tunnistin monia ajatuksia, vaikka en itse matkustelekaan. Silti olen monesti pohtinut samoja asioita kuin Takala runossaan: sokeutuuko oman elinympäristön kauniille asioille, kun ne näkee joka päivä?

Minä tulen kaukaa
ja näen lähelle.
Katson jokaisen kiven muurista.
Katson jokaisen pylvään palatsista.
Katson jokaisen kulman kadusta.

Jos kuljen täällä joka päivä,
kävelenkö vain ohi?
Huomaanko ihmeelliset asiat, 
jos ne ovat vieressä joka päivä?