Sivut

tiistai 30. tammikuuta 2018

Kooste 1/2018

Cyril Pedrosa: Equinoxes
(Les Equinoxes, 2015)
Fanfare 2016, 330s.
Kääntäjä: Joe Johnson
Nappasin tämän synkähkön opuksen sarjakuvahyllystä täynnä intoa: Cyril Pedrosan albumi! Kolme varjoa oli niin mieleenpainuva tarina, että uskoin vahvasti Equinoxesin tarjoavan yhden vuoden parhaista sarjakuvaelämyksistä.

Mutta iso pettymyshän tämä oli.
Ensinnäkään minulla ei ole oikein kunnon käsitystä edes siitä, mistä tämä sarjakuva kertoo. Tässä on eronnut mies, jonka 15-vuotias tytär on paljon äitinsä luona ja räpsii jatkuvasti valokuvia tuntemattomista ihmisistä. Lisäksi on ilmeisen syrjässä asuva vanha mies, jonka talon lähelle aletaan rakentaa lentokenttää. Lentokentän perustustöitä tehdessä yksi kaivinkoneen kuljettaja käy tutkimassa lähemmin erästä luolaa, josta löytyy kivikautisia seinämaalauksia. Joku poliitikkonainen on ilmeisesti jollakin tapaa keskeinen - ehkä jopa yhdistävä - tekijä, mutta kovin jäi hataraksi tämä kokonaisuus.

Jälleen kerran voin syyttää kielitaidon puutteita, mutta toisaalta ajattelen niinkin että hyvän sarjakuvan tarinasta voi nauttia vaikka ei osaisi lukeakaan. Että olipa outo sarjakuva. En tajunnut, en tykännyt.



Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa
Karisto 2017, 46s.
Kuvitus: Teemu Juhani
Lainasin Kurnivamahaisen kissan sen kivan kannen perusteella. En vilkaissutkaan takakantta, vaan luin sen iltasatuna 5-vuotiaalle kuopukselle.

Kävi ilmi, että kirja on varsin synkkä ja sisältää vahvasti alleviivatun opetuksen: ahneus ei ole hyvästä kenellekään. Hieman jännittyneenä lapsen yöunien puolesta luin kuitenkin koko tarinan kerralla ja lasta se huvitti suuresti.

Pikkuruinen tyttö tutustuu järjettömän suureen kissaan, joka on syönyt aivan kaiken: metsät, linnut, pari armeijaa ja juonut janoonsa kokonaisen lammikon. Eikä se silti ole kylläinen, vaan kissan maha kurnii koko ajan vaativammin.

Odotin tältä kirjalta huumoria ja jotain vinkeää, mutta sain varsin vanhahtavalta tuntuvan opetuksellisen kertomuksen.

Parasta kirjassa on Teemu Juhanin upea kuvitus, jota voi ihailla kuvittajan kotisivuilla. Lapsikin tykkäsi kuvituksesta, vaikka kissan kurisevaan vatsaan siirryttäessä sekä tunnelma että kuvitus olivat minusta varsin ahdistavia.



Neil Gaiman: Onneksi oli maitoa
(Fortunately, the Milk... 2013)
Jalava 2017, 146s.
Suom. Tuomas Nevanlinna
Kuvitus: Chris Riddell

Luettiin toinenkin iltasatu!
Neil Gaimanin Onneksi oli maitoa valikoitui sekin luettavaksi kannen perusteella. Chris Riddellin kuvitus on ihan hauskaa, mutta erityisesti huomion kiinnitti tämä puna-kultainen kimmeltävä tausta.

Tarina on sellainen, että perheen äiti lähtee reissuun ja seuraavana aamuna jääkaapista ei löydykään maitoa. Isä lähtee lähikauppaan ja viipyy siellä kaksi ikuisuutta. Palatessaan hänellä on kerrottavanaan varsin vauhdikas ja polveileva kertomus viipymisensä syistä.

Tässä on tosi iso fontti ja hurjan paljon kuvia, eikä lukemiseen mennyt kuin kaksi ja puoli iltasatutuokiota. Itse en ihan älyttömästi ihastunut, mutta lapsia huvitti. Vaikka Riddellin kuvitustyyli on ihan kiva, olisin mieluummin lukenut Skottie Youngin kuvittaman version.







Pierre-Yves Gabrion: Shekawati - Jumalten lapsi
(Shekawati, 1996)
Like 1998, 136s.
Suom. Ville Keynäs
Shekawatin nappasin kirjaston sarjakuvahyllystä siksi, että pikaselailulla kirjan kuvitus miellytti silmää. Vähän se on sellaista hentoista ja olisi paikoin kaivannut lisää ryhtiä, mutta kuitenkin ihan kivaa.

Noin puolivälissä albumia tajusin, että jaahas, tämäkin on jonkun sarjan avausosa. Tympi lukea loppuun asti, kun tiesi että tarinan päästessä vauhtiin se jääkin kesken. Ja niinhän se jäi, eikä jatkoa ole ainakaan helposti saatavilla.

Shekawatista uumoillaan kylänsä uutta päällikköä. Sillä välin kun Shekawati on itsekseen pyydystämässä terävähampaista kalantapaista (koska päälliköksi pääsee vain jos sellaisen saa paljain käsin kukistettua) rauhalliseen kotikylään hyökkää joukko vihollisia ja koko kylä tuhotaan. Osa kyläläisistä kuolee, osa otetaan vangeiksi.

Ja sitten kuvaan astuu lentäviä amazoneja ja joku avaruusalushomma, jonne Shekawati sädetetään ja hänelle asennetaan käteen jumalten voimat antava ranneke.

Että jos odotin jotain fantasiahenkistä seikkailua, niin kaupanpäälle sain annoksen scifiä ja oikeastaan siinä vaiheessa tarinan loppu ei enää edes hirveästi kiinnostanut.



Juan Díaz Canales: Corto Maltese- Ekvatoria
Piirrokset: Rubén Pellejero
(Equatoria, 2017)
Jalava 2018, 76s.
suom. Heikki Kaukoranta
Tuorein Corto Maltese -albumi on uusien tekijöiden toinen teos. Piirrosjälki on minun silmiini oivallista ja hyvin samanlaista kuin Hugo Prattilla.

Mutta sitten on tämä juonihomma. Corto Maltese on matkalla Maltalle, mutta siellä riehuvan koleraepidemian takia päätyykin Aleksandriaan . Hän etsii pappiskuninkaan peiliksi nimettyä muinaista aarretta ja löytääkin sen ihmeen helposti. Tarinassa on myös kolme keskeiseksi tarkoitettua naishahmoa ja julmia sotilaita.

Minusta juoni tuntui ärsyttävän heppoiselta. Siitä ikään kuin puuttui se kantava osuus kokonaan ja albumi onkin vain epämääräinen kokoelma irrallisiksi jääviä kohtauksia. Corto Maltese itse ei hänkään tunnu olevan oikein seikkailun tasalla, vaan keskittyy möläyttelemään tylyjä kommentteja ja hankkiutumalla niiden takia vaikeuksiin.

Hyvin piirretty, mutta käsikirjoituksen osalta pettymys.



Derib: Buddy Longbow kirjasto 1, Myötä- ja vastamäessä
(Buddy Longway Intégrale 1 - Chinook pour la vie, 2010)
Apollo 2016, 222s.
Suom. Saara Pääkkönen

Buddy Longwaysta en muista kuulleeni aikaisemmin, mutta plaratessani albumia piirrostyyli näytti etäisesti tutulta ja päätin lukaista koko albumin. Kävi ilmi, että Derib on tehnyt aikoinaan Yakari-sarjakuvaa ja sitä olen ainakin jonkin verran lapsena lukenut.

Buddy Longway on turkismetsästäjä, joka työskentelee yksin. Eräältä metsästysreissulta palatessaan Buddy vapauttaa intiaaninaisen muutaman valkoihoisen miehen kynsistä ja päättää palauttaa tämän omiensa luo. Oikean intiaaniheimon löytäminen ei kuitenkaan ole aivan vaivatonta ja loppujen lopuksi Buddysta ja Chinookista tulee aviopari. Elämä Kalliovuorten kupeessa, jylhien metsien ja laajojen preerioiden keskellä on haastavaa, mutta onnellista.

Tämä Buddy Longway kirjaston ensimmäinen osa sisältää neljä ensimmäistä albumia: Chinook, Vihollinen, Kolme miestä tuli kylään ja Yksin. Tarinat ovat nopealukuisia ja piirrostyyliltään nostalgisia, varmasti nimenomaan tuon Yakari-yhteyden takia.

2 kommenttia:

  1. Olipas se virkistävä postaus, kiitos tästä. Kiva oli lukea sarjakuvista ja kiva oli kuulla, että luet lapsillesi sarjakuvia iltasatuina. Meillä ei muistaakseni tällaista koskaan tapahtunut, oli jotenkin itsestään selvää, että iltasaduksi luetaan kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, itse asiassa näistä iltasatuja olivat vain Kurnivamahainen kissa ja Onneksi oli maitoa, joista kumpikaan ei ole sarjakuva, vaikka molemmissa runsaasti kuvia onkin. Sarjakuvien ääneen lukeminen on minusta aika haastavaa, kun täytyy koko ajan sormella osoittaa, missä ruudussa ollaan menossa. Noin muuten sarjakuvien lukuminen sujuu näppärästi sekä multa että lapsilta :)

      Poista