Sivut

torstai 1. helmikuuta 2018

Terveisin Seepra

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra
Otava 2017, 264s.


Nadja Sumasen Rambo sai vuonna 2015 Finlandia Junior -palkinnon. Olen hankkinut Rambon omaan hyllyyn, mutta en ole sitä vielä lukenut. Sumasen tuore kirja, Terveisin Seepra, osoittautui kyllä sellaiseksi, että Rambokin pitäisi lukea mahdollisimman pian.

Terveisin Seepra kertoo Iriksestä, joka yrittää helpottaa ahdistumistaan viiltelemällä. Ulkoisesti edustavan perheen äiti kuntoilee, bloggaa ja antaa haastatteluja naistenlehtiin, isä käy töissä ja on jotenkin etäinen ja irrallinen. Isoveli Kim vaietaan olemattomiin ja lukijalle selviää hitaasti, missä Kim on. Iris käy juttelemassa mielenterveyshoitajan (tai vastaavan) kanssa ja hoitaja ehdottaa hänelle sähköpostikirjeenvaihtoa. Ehkä Irikselle tekisi hyvää saada hieman vertaistukea ikäiseltään tytöltä. Iris löytää kirjekaverikseen Runotytön, joka asuu jossain pohjoisessa ja tuntuu elävän aivan erilaista - ja silti jotenkin samanlaista - nuoren elämää.

Tämä kirja oli aika hämmentävä. Luulin, että tässä keskeisessä roolissa olisi juuri tuo viiltely ja kirjeenvaihto, mutta itse asiassa viiltely loppuu (onneksi!) aika pian ja kirjeenvaihto on ihan käsittämättömän hidastempoista. Itse olin teinivuosina kirjeenvaihdossa liki kaikkien kavereiden kanssa ja vaikka juteltiin kaikki päivät koulussa, iltaisin kirjoiteltiin älyttömän pitkiä kirjeitä. Joka päivä. Siinä valossa Iriksen eli Seepran ja Runotytön hyvin verkkainen kirjoitustahti tuntui ihan oudolta. Että miten siinä kehenkään tutustuu, jos kirjoittaa lyhyen viestin kerran kuussa?

Enemmän kuin Iriksen ahdistusta, tämä kirja käsitteleekin Iriksen hidasta toipumista. Hän lopettaa balettiharrastuksen ja kiinnostuu valokuvaamisesta, josta tuleekin Iriksen ja isän yhteinen ajanviete. Vähitellen perheen sisäisiä solmuja auotaan, välillä ihan väkisinkin, ja tulevaisuus alkaa näyttää huomattavasti valoisammalta.

Terveisin Seepra on moniulotteinen ja raju tarina, joka ei vähättele nuoren ongelmia. Rankasta sisällöstään huolimatta kirja jättää jälkeensä toiveikkuutta ja valoa.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 33. Selviytymistarina
Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin.

4 kommenttia:

  1. Rambosta tykkäsivät meillä kaikki sen lukeneet: minä, 15-vuotias poika ja 13-vuotias tytär. Seepra kuulostaa vähän rankemmalta tapaukselta, mutta eiköhän siihenkin uskalla jossain vaiheessa tarttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, Mulla on tosiaan Rambo lukematta, mutta kyllä tämä Seepra alkaa tosi rankoista lähtökohdista. Silti tarina on enemmän toipumistarina ja siitä syystä toiveikas ja positiivinen. Luulisin siis tämänkin sopivan teille. :)

      Poista
  2. Vaikka oma elämäntilanne onkin paljon parempi kuin Irikselle, jonnekin ihon alle tämä ryömi niin vahvasti, että itkin tätä lukiessani aika paljon. Tykkäsin kuitenkin siitä, että ahdistuksella ja viiltelyllä ei mässäilty. Myös tunnelmamuutos oli todella kauniisti toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celestine, Totta, ahdistusta ja viiltelyä ei korostettu eikä kumpaakaan nostettu kirjan tärkeimmäksi aiheeksi. Tavallaan se ehkä tuntui rankemmaltakin, kun molemmat olivat niin luontainen osa Seepran elämää.

      Poista