Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2018

Kuluvan vuoden loppurutistus ja suunnitelmia vuodelle 2019

Tänä vuonna olen lukenut enemmän kuin ennen. Lähes läpi vuoden kestänyt lukuflow oli totta kai aivan mahtava juttu, mutta bloggaamisen se teki aika työlääksi. Vaikka osasta lukemistani kirjoista tein vain hyvin lyhyitä yhteispostauksia, välillä tuntui, että bloggaamiseen menee liikaa aikaa. (Ja puolisoltakin on tullut nihkeää palautetta tietokonepöydällä keikkuvista bloggaamattomien kirjojen pinoista.)

Muutamasta tämän vuoden puolella lukemastani kirjasta bloggaan ensi vuoden puolella, mutta kerrottakoon superlyhyesti tässä että joululomalla luin muun muassa nämä kirjat:




- Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha
Aloitin tämän hienon novellikokoelman jo kesälomalla. Silloin nautin mahtavista helteistä, toisin kuin nyt viimeisiä novelleja lukiessa, kun pakkaslukemat kävivät ohimennen jossain -15 tietämillä.

- David Petersen: Mouse Guard, Autumn 1152
Jännittävä sarjakuvaseikkailu hiirien maailmasta.

- Richard Thompson: Pellonreuna, Umpitien päässä
Näitä sarjakuvastrippejä on joskus julkaistu Ilta-Sanomissa, mutta enpä muistanut entuudestaan. Hauskoja juttuja, pääosissa lapset.




- Mervi Heikkilä: Tuulenkala (Aijalin saaren tarut 2)
Tämän luin lapsille iltasatuna. Pöllö ajautuu keskelle hurjaa seikkailua Tuulenkalan kaupungissa ja seuraavassa osassa on selvästi luvassa jotain vielä kiivaampaa toimintaa. Niin hyvä kirja!


- Josie Silver: Ole minun
Iski romantiikannälkä ja halusin kuunnella jotain oikein siirappista. Tämä oli juuri sellaista: ennalta-arvattavaan loppuratkaisuun päädytään monien mutkien kautta.


------------------------------------------------

Osallistuin vuoden aikana joihinkin lukuhaasteisiin. Enimmäkseen taisi käydä perinteisesti: suuren alkuinnostuksen jälkeen lopputulos jäi aika kehnoksi.

Lähdin ensimmäistä kertaa mukaan Helmet-lukuhaasteeseen ja vaikka tosiaan luin paljon enemmän kuin 50 kirjaa, neljä haastekohtaa jäi täyttämättä. Sattumanvaraisesti valittu kirja minulla kyllä oli hankittuna (ostin kirjakaupasta sellaisen pakettiin käärityn yllärikirjan), mutta alkua pitemmälle en tuossa Anna Janssonin dekkarissa päässyt. Vähän harmittaa, että haaste jäi vähän vajaaksi, vaikka toisaalta olen kyllä iloinen että haasteen ansiosta tuli luettua myös niitä vähemmän mukavuusalueella olevia kirjoja.

Sarjakuvahaasteessa sentään onnistuin, sillä luin haasteen aikana 74 sarjakuva-albumia.

Kirsin kirjanurkassa oli koko vuoden käynnissä #nuortenkirjatorstai-projekti, josta innostuin niin että otin nuortenkirjat isompaan rooliin omassakin lukemisessa. Lopulta nuortenkirjoja tuli luettua ja blogattua vähän enemmänkin kuin kerran viikossa ja itse asiassa viihdyin niiden parissa niin hyvin, että ensi vuonna ajattelin keskittyä enemmänkin lasten- ja nuortenkirjoihin.



Ensi vuonna haluan tosiaan lukea enemmän lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja blogata niistä.

Jätän todennäköisesti osan lukemistani kirjoista kokonaan bloggaamatta, ettei bloggaaminen ala tuntua liian työläältä ja aikaavievältä. Mutta eiköhän tänne kuitenkin ihan riittävästi postauksia ropise.

Niin kovasti kuin kirjoja ja lukemista rakastankin, haluaisin löytää jälleen aikaa elokuville ja tv-sarjoille. Ja jos edes kerran menisin teatteriin, enkä vain suunnittelisi!

4 kommenttia:

  1. Minullakin on nyt vaihe, että lukeminen vie ajan bloggaamiselta. Blogijono ei tule enää koskaan purkautumaan, mutta lukeminenhan tässä onkin pääasia.

    Tv-sarjat, elokuvat... Kun lapset kasvavat, ehkä niillekin tulee aikaa. Hyvää uutta vuotta, Maija! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Ihanaa uutta vuotta sinullekin!

      Se on totta, että lukeminen on pääasia. Uskon, että tämä edes osittainen lukemisista bloggaamatta jättäminen vaatii alkuun vähän totuttelua.

      Mitä tv-sarjoihin ja elokuviin tulee, mua harmittaa, kun koen tipahtaneeni niiden suhteen kärryiltä jo ajat sitten! Joululomalla katsoin Loistavan ystäväni ja se oikein ruokki tätä halua käyttää aikaa myös television ääressä.

      Poista
  2. Kiva kun olet osallistunut Helmet-lukuhaasteeseen. Minäkin mietin että jos osallistuisin tänä vuonna kun en ole koskaan ollut siinä mukana. Nyt kun en enää ole työelämässä, on aikaa kirjojen lisäksi myös elokuville ja teatterille. Kaikkea hyvää sinulle tähän alkavaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Minä en ole vielä tämän vuoden lukuhaasteen kohtiin ehtinyt tutustua! Voisin kyllä käydä ne katsomassa ja ottaa inspiraatioksi, vaikka en haastetta lähtisikään suorittamaan. :)

      Onnellista uutta vuotta sinullekin!

      Poista