Sivut

torstai 21. maaliskuuta 2019

Katsokaa miten onnellinen olen

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
(How Do You Like Me Now?, 2018)
Gummerus 2019, 393s.
Suom. Kristiina Vaara

Luin alkuvuodesta Holly Bournen Normaali-trilogian sekä sarjan pienen jatko-osan, joita rakastin suuresti. Heti kun kuulin tästä Bournen ensimmäisestä aikuisille suunnatusta kirjasta, tiesin haluavani lukea senkin.

Katsokaa miten onnellinen olen kertoo Tori Baileysta, jonka omaelämäkerrallista self help -opasta on myyty ympäri maailman erittäin hyvin. Kirjassaan Tori kertoo siitä, kuinka hän parikymppisenä ottaa irtioton elämästään ja löytää viimein itsensä. Torin sometilit ovat täynnä kannustavia ja rehellisyyttä teeskenteleviä kuvia ja viestejä, joita Torin fanit rakastavat. Vuosien varrella Tori on kuitenkin kadottanut kyvyn elää juuri niin kuin haluaa ja hän käyttää järkyttävän paljon aikaa siihen, että sometilit näyttävät mahdollisimman hyvältä. Kolmekymppisten elämä tuntuu kulkevan samaa rataa: pariutuminen, kihlat, häät ja lapsia. Torilla on kyllä avomies, mutta parisuhde ei voi hyvin, eikä tulevaisuudesta puhuta. Parhaan ystävän yllätysraskaus onkin Torille kuin isku vasten kasvoja, mutta hän peittää todelliset ajatuksensa ja tunteensa osin myös itseltään.

Olin varautunut siihen, ettei aikuisille suunnattu romaani olisi yhtä vetävä kuin nuorille kirjoitetut. Silti vähän yllätyin kerronnan tahmeudesta. Ehkä nihkeys selittyy osin sillä, että Tori on todella ärsyttävä hahmo (tosin hänen puolisonsa Tom on monin verroin ärsyttävämpi). Tunsin suurta vastenmielisyyttä siitä somesilottelusta ja jatkuvasta teeskentelystä, mitä Tori harrastaa peitelläkseen epävarmuutensa. Kun omassa elämässä on meneillään joku orastava neljänkympin kriisi, ei kymmenen vuotta nuoremman hahmon ryppykriisit hirveästi herättäneet sympatioita. (Johtuikohan kateudesta?)

Suomennos on sulava, mutta täytyy sanoa, että Torin tapa puhutella fanejaan vittulaisiksi hätkähdytti joka kerta.

2 kommenttia:

  1. Ei kuulosta ihan minunkaan kirjalta tämä. Someteeskentely ei oikein jaksa innostaa edes kirjallisuudessa, ellei sitä ole käsitelty jotenkin todella raikkaasti ja uudistavasti. Itse näen, että some on osa elämää - ei mikään irrallinen "paikka" tai "puhde", jossa pitää esiintyä tai esittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, Ajattelen somesta samalla tavalla kuin sinä. Olisi varmasti raskasta ensin keksiä itselleen joku tosi kiinnostava rooli ja vielä raskaampaa yrittää pitää yllä jotain illuusiota loistavasta elämästä...
      En tosin itsekään vaikka facessa huutele ihan kaikkia vastoinkäymisiä, joten siellä varmaan näkyy enemmän positiivisia juttuja, mutta en todellakaan jaksaisi alkaa keksiä ja lavastaa mitään skumppajuhlia. :)

      Poista