Tuonela

Mikko Kamula: Tuonela
Gummerus 2019, 701s.

Harvaa kirjaa olen odottanut ilmestyväksi yhtä kovasti, kuin Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan kolmatta osaa, Tuonelaa. Välillä piti tarkistaa ilmestymispäivää ja yrittää malttaa odottaa vielä vähän aikaa. Kun viimein sain Tuonelan käsiini, aloin lukea sitä saman tien. Tänä vuonna lukeminen on ollut haasteellista ja niin kävi tämänkin kirjan kanssa, että vaikka lukuhaluja oli ja kirja oli todella mieluinen, en meinannut millään päästä lukemisessa vauhtiin. Onneksi lopulta pääsin, sillä kyllä Kamulan kerronta toimii parhaiten silloin, kun siitä saa nauttia suurina annoksina.

Juko Rautaparran perhe ei ole päässyt helpolla. Iso härkä sai aikaan suurta tuhoa ja nyt karjalasta ilmaantuu ryöstöretkeläisiä sotkemaan valmiiksi vaikeita olosuhteita. Heiska lähtee tarkistamaan mielitiettynsä kohtaloa ja päätyy lopulta vihollisen maille osoittaakseen oman arvonsa. Varpu ei oikein tiedä, mitä tulevaisuudelta odottaisi vai uskaltaisiko odottaa yhtään mitään. Tenho taas ei tästä maailmasta tiedä mitään, sillä vaikka hänen kehonsa hengittää, tietoisuus on jossakin kaukana tuonelassa. Yörnin äijä ei halua luovuttaa nuoren oppilaansa suhteen, vaan lähtee uhkarohkealle pelastusmatkalle, jonka onnistumsesta ei ole takeita.

Tuonela lunasti kaikki odotukseni. Kerronta on jälleen kerran niin vaivattomasti soljuvaa, että lukeminen oli silkkaa nautintoa. Paitsi ettei tarinan puolesta kyllä ollut, koska Rautaparran perhe kohtaa jatkuvasti erilaisia haasteita. Etenkin Varpun osa on raskas ja häntä olisin mielelläni yrittänyt lohduttaa. Tähän kirjaan oli tuotu aiempia osia enemmän suomalaista tarustoa. Tai sitten se oli tässä niin paljon tutumpaa, että minäkin taruviittauksia tunnistin.

Jatkoa odotan yhtä kovasti kuin edellistenkin osien jälkeen. Sitä odotellessa aion suositella metsän kansa -sarjaa kaikille potentiaalisille lukijoille.