Sivut

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
WSOY 2020, 351s.

 

Sota on päättynyt ja saksalaisten joukot on ajettu pois Suomesta. Saksalaisten mukana Norjaan on päätynyt myös joukko suomalaisia naisia, kuka mistäkin syystä. Osa pääsee lähtemään kohti Saksaa, mutta jäljelle jääneet viedään vankileirille. Sieltä naisia lähdetään kuljettamaan Osloon, mistä matka jatkuu laivalla kohti Hankoa ja toista vankileiriä. Pieni joukko naisia pääsee kuitenkin tekemään toisenlaisen matkan kotimaahan ja kotiseuduilleen: he lähtevät kävelemään Suomen käsivartta pitkin kohti Rovaniemeä. Matka on pitkä ja varusteet parhaimmillaankin heikot, eikä kukaan voi tietää, millainen vastaanotto kotona odottaa. Jos mitään kotia enää onkaan.

Ei kertonut katuvansa on vahvatunnelmainen kertomus. Se on alaotsikoitu vaellusromaaniksi ja sitäkin se ilman muuta on. Naisten sinnikkyys ja päättäväisyys - vaikka hetkittäin horjuvakin - ovat omaa luokkaansa. Matkalla he väkisinkin tutustuvat toisiinsa, mutta taustoistaan ei kukaan kauhean mielellään puhu. Kinnusen teksti on yhtä vaivattomasti soljuvaa kuin aiemmissakin teoksissa: kun kirjan naisten taival on pitkä ja vaativa, lukemisen helppoudesta tulee melkein huono omatunto.

Lukiessa odotin koko ajan hoksaavani, mihin kirjan nimi viittaa. Kun se viimein kävi ilmi, iho nousi kananlihalle. Upea kirja aiheesta, josta ei suuremmin puhuta.

perjantai 28. elokuuta 2020

Aron morsiamet 12

 

Kaoru Mori: Aron morsiamet 12
Punainen jättiläinen 2020, 192s.
Suom. Antti Valkama


Kaoru Morin upea Aron morsiamet -sarja on edennyt kahdenteentoista osaan. 

Tälläkin kertaa liikutaan enimmäkseen Smithin ja hänen nuorikkonsa matkassa, nyt aiemmin tutuksi tulleessa taloudessa. Smithillä ei ole pääsyä naisten puolelle palatsia, mutta onneksi Talas on seurannut tarkasti miehensä työskentelyä ja tarjoaa apuaan.

Toisaalla vanhoilla tuttavuuksilla on tylsää. Laila ja Leily, ärhäkät kaksoset, aloittavat miestensä kanssa ajatuksilla leikittelyn, mutta ajautuvat tapojensa mukaan sanaharkkaan. Toisia viihdyttävät kissan touhut, toisia ihan muunlaiset puuhat.

Pidän tästä sarjasta todella paljon, mutta näin osa kerrallaan luettaessa tulee auttamatta sellainen olo, että luettava loppuu kesken. Sarjassa on aika paljon hahmoja ja kun monia heistä seurataan näin niukassa sivumäärässä, ei kukaan saa kovin paljoa ruutuaikaa (hah!).

Ihanteellista - ainakin minulle - olisikin, jos tätä julkaistaisiin muutaman osan mittaisina omnibus-painoksina. Isompi kokokaan, sellainen jättipokkarityyppinen, ei olisi lainkaan huono asia.

tiistai 25. elokuuta 2020

Ahdistunutta porukkaa

 

Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa
Johnny Kniga 2020, 371s.
Suom. Katriina Huttunen

 

Fredrik Backmanin Ahdistunutta porukkaa on tuskastuttava kirja, jota ei voi jättää kesken. (Paitsi puoliso jätti, mutta ei puhuta siitä.)

Eräs henkilö on ajautunut niin ahdistavaan tilanteeseen, että hän järkeilee selviävänsä siitä ainoastaan ryöstämällä pankin. Epäonnekseen hän valitsee kohteekseen konttorin, jossa ei käsitellä käteistä rahaa. Paetessaan paikalta ryöstäjä päätyy asuntoesittelyyn - uuden vuoden aattona, mikä on hyvin erikoinen ajankohta asuntonäytölle - ja niin sitä ollaankin eräänlaisessa panttivankitilanteessa.

Kertomus etenee spiraalinomaisesti, sillä hyvin monesti palataan samaan kohtaan tapahtumia. Henkilöt ja näkökulmat vaihtuvat, mutta tapahtumat ovat ainakin teoriassa samat. Teksti on hyvällä tavalla jaarittelevaa, tarkkanäköistä ja osuvaa, koskettavaa ja hauskaa. Välillä äänessä on kaikkitietävä kertoja, välillä tapahtumia kuvataan kenen näkökulmasta milloinkin. Myös ajassa pompitaan edes takaisin ja osa tekstistä on vuoropuheluna eteneviä poliisikuulusteluja.

Ahdistunutta porukkaa teki saman kuin Mies joka rakasti järjestystä aikoinaan: rakastuin näihin ihmisiin ja heidän tarinoihinsa. Tykkäsin tästä todella paljon ja monin paikoin pystyin samaistumaan kirjan pohdintoihin. Törmäsin jopa sellaiseen pätkään, jonka välttämättä olisin halunnut liittää tähän bloggaukseen, mutta näköjään en sitten malttanutkaan laittaa sille sivulle mitään merkkiä, joten olkoon. Kannattaa lukea koko kirja!

lauantai 22. elokuuta 2020

If It Bleeds

 

Stephen King: If It Bleeds
Hodder & Stoughton 2020, 369s

 

Hellittelin itseäni ylipitkää kesälomaa helpottaakseni Stephen Kingin uusimmalla kirjalla. If It Bleeds on neljän pitkähkön novellin kokoelma.

Kirjan aloittaa novelli Mr Harrigan's Phone, joka oli minusta kirjan parasta antia. Herra Harrigan pyytää teini-ikäistä Craigia lukemaan itselleen ääneen, korvausta vastaan tietenkin. Craig ottaa pestin vastaan mielellään. Vaikka Harriganista ja Craigista ei koskaan tule aivan sydänystäviä, heidän välilleen muodostuu kuitenkin erityislaatuinen side, jossa kännykällä on oleellinen rooli. Tässä novellissa oli minusta kaikki kohdallaan! Se kehittyy verkkaisesti, mutta ei pitkäveteisesti, enkä alussa osannut aavistaakaan, mihin suuntaan tarina kehittyy.

The Life of Chuck oli ahdistavan painostava ja sen verran sekava, että siitä en oikein tiedä ymmärsinkö ihan kaikkea lukemaani. No, eiköhän tämäkin jossakin vaiheessa suomenneta, joten sitten voin kokeilla, ymmärränkö enemmän.

Niminovelli If It Bleeds on kirjan pisin. Siinä Mersumies-trilogiasta tuttu Holly Gibney ryhtyy ratkomaan erikoista juttua omaan tyyliinsä. Minä pidän Hollysta, mutta tämä tarina oli minusta todella pitkäveteinen. En tiedä, oliko lukuhetki tai -vire aivan väärä, mutta tuskastuin monta kertaa epäoleellisiin jaaritteluihin ja vatvomisiin. Blääh.

Rat taas oli enemmän mieleeni. Siinä yhdistyivät Kingin taito kirjoittaa kirjoittamisesta sekä ei-niin-viimeiseen-asti-harkituista sopimuksista epämääräisten osapuolien kanssa. Tätä muuten satuin lukemaan silloin, kun naapurit tiedottivat meitä asuinalueemme rottaongelmasta, eli vahingossa oli vähän niin kuin ajankohtaistakin...

If It Bleeds oli puoliksi loistava, puoliksi vähän tylsä tai outo. Kingin kirjaksi sellainen ehkä kolmen tähden kokonaisuus: ei huippu, mutta ei sieltä huonoimmastakaan päästä.



keskiviikko 19. elokuuta 2020

Hurja jengi

Aaron Blabey: Hurja jengi
Kotkottajat pulassa
Into 2020, 140s.
Suom. Annukka Kolehmainen

 

 

Hurja jengi on täällä taas, vahvistuksien kera!

Susi, hai, piraija ja käärme ovat ryhtyneet hyviksiksi, mutta heidän hyvät tekonsa tulkitaan edelleen ilkeyksiksi. Susi ei kuitenkaan lannistu, vaan johdattaa vanhat ystävänsä - sekä yhden uuden - tehokanalaan pelastamaan 10 000 siivekästä.

Kotkottajat pulassa on nopealukuinen ja edeltäjänsä tavoin naurettavan hauska kirja. Se on hyvin sarjakuvamainen, sillä tekstiä on niukasti, toisin kuin kuvia. Itse asiassa teksti taitaa olla silkkaa dialogia ja äänitehosteita.

Konsepti toimii erittäin hyvin, etenkin kohdeyleisöön, eli vähemmän lukeviin alakoululaisiin.

maanantai 17. elokuuta 2020

Suon villi laulu

Delia Owens: Suon villi laulu
WSOY 2020, 416s.
Suom. Maria Lyytinen

Pikkukaupungin kultapoika Chase Andrews löytyy kuolleena suolta, lintutornin läheltä. Maastosta ei löydy sen paremmin auton kuin ihmisenkään jättämiä jälkiä, mutta poliisilla on syynsä epäillä henkirikosta. Melko pian teosta aletaan epäillä Kya Clarkia, joka on elänyt suurimman osan elämästään yksin, syrjässä muusta kylästä. Kya ei ole käynyt kouluja ja vain pari kyläläistä on hänen kanssaan tekemisissä, joten häntä on helppo syyttää tapahtuneesta.

Suon villi laulu oli toisaalta luontosuhteen ja kauniin luontokuvauksen upeutta, toisaalta vähän huonosti toisiinsa sopivien palasten epämukavaa klonksumista. Chase Andrewsin tapaus kiinnosti minua erittäin vähän. Paljon mieluummin olisin lukenut pelkästään Kyasta. Loppuratkaisua paljastamatta haluan todeta, että minusta se oli kankea.

Vaikka minulle Suon villi laulu jäi keskinkertaiseksi lukukokemukseksi, pidin todella paljon sen tunnelmallisuudesta, jonka vuoksi en jaksanut hirveästi välittää lukuisista epäuskottavuuksista.

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Presidentti Pentti

Markus Ikola: Presidentti Pentti
Karisto 2020, 45s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Presidentti Pentti valitaan virkaansa ämpärijonosta. Sympaattinen valtionpäämies asettuu vasta remontoituun virkakaksioon Kuopioon yhdessä Teija-vaimonsa kanssa. Tuore presidentti haluaisi lähteä valtiovierailulle johonkin naapurimaahan, mutta kaikki presidentit ja kuninkaat ovat juuri nyt kiireisiä. Eipä silti mitään hätää, sillä Teija ottaa ohjat käsiinsä ja järjestää Pentille valtiovierailuja heidän omassa kodissaan.

Presidentti Pentti on veikeä kirja, jonka runsas ja humoristinen kuvitus sopii tekstiin kuin nakutettu. Hekottelin hyvän aikaa naapurimaiden hallitsijoille Kalle Kustaa melkein viimeiselle sekä Harald Keskimmäiselle!
 
Ikolan kirjoitustyyli on todella kiva. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää näitä pienille lukijoille suunnattuja tarinoita.


 


keskiviikko 5. elokuuta 2020

Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto


Vuokko Hurme: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto


Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto on melkeinpä pelottavan ajankohtainen kirja: eläinhoitolassa nimittäin alkaa levitä tuntematon pöpö, joka tarttuu herkästi. Onneksi hoitolaa pyörittävät lapset ovat fiksuja, eivätkä he aikaile ryhtyessään vastatoimiin. Helmi, Sisu, Eero ja Amir pukeutuvat suojavarusteisiin, kartoittavat taudin alkuperää, eristävät sairastuneet ja kehittävät tuota pikaa tehokkaan lääkkeenkin.

Tarina on oudosta taudista huolimatta mukava. Minä pidin erityisesti siitä, että teksti mukailee puhekieltä: se kun tekee kokonaisuudesta - etenkin maailman nykytilanteessa siis - kevyemmän ja helpommin lähestyttävän. Uskoisinpa jopa, että tämä kirja saattaisi hieman helpottaa korona-ahdistusta potevien lasten oloa.

Kirjan kuvitus on oivaltavaa, mukavan pehmoisen näköistä, eikä huumoriakaan puutu.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Järjestäjä



Antti Holma: Järjestäjä
Otava 2014, 380s.



Suhteeni Antti Holmaan on lämmin, mutta minun kannaltani harmillisen yksipuolinen. Fanitan Holmaa lujemmin kuin teini-ikäisenä yhtäkään laulajaa tai näyttelijää ja olen vakuuttunut siitä, että jossain rinnakkaistodellisuudessa olemme hyviä kavereita.

Holman esikoisromaani, Järjestäjä, on kykkinyt hyllyssä lukemattomana kuusi vuotta syistä joita en itsekään tiedä. Näköjään lukuinspiraatioon tarvittiin pandemia, työttömyys ja muutama muu tuulettimeen lentänyt kakkakikkare.

Tarmo on kirjaston ainoa miespuolinen työntekijä, jolle työkaverit uskoutuvat henkilökohtaisista asioitaan, vaikka Tarmo ei heitä mitenkään sellaiseen toimintaan rohkaise. Pomo on ihan hirveä, kuten ne muutkin työkaverit. Tai no, Minnamari on ihan siedettävä, ainakin pieninä annoksina. Sitten tapahtuu asioita ja Tarmo jättää kirjaston taakseen. Tarmo on iskenyt silmänsä Suomalaisen Teatterin nuoreen näyttelijään, Danieliin, ja uudessa työssään samaisen teatterin järjestäjänä Tarmolla onkin melko hyvät mahdollisuudet seurata ihastuksensa tekemisiä. Ei tämäkään työyhteisö mikään helppo ole ja kaiken kukkuraksi nämäkin työkaverit ovat jatkuvasti halailemassa.

Järjestäjä oli yllättävän outo kirja. Odotin suoraviivaisempaa ja varmaan kevyempääkin sisältöä, vaikka perusteita moisille odotuksille ei tietääkseni ollutkaan. Pidin kirjan alkukolmanneksesta todella paljon, sillä jotenkin se kirjastoympäristö on minulle niin kodikas ja viihtyisä - Lillukan kaltaisista hahmoista huolimatta. Mitä pitemmälle kirja eteni, sitä selvempää oli, että nyt tässä mennään absurdiuksista toisiin kiihtyvällä tahdilla. Vähän kuin olisi alkanut kuunnella Auta Antti!:a ja epähuomiossa klikannut ekan jakson jälkeen Radio Sodoman puolelle.

Suurella mielenkiinnolla odotan Holman pian ilmestyvää romaania Kaikki elämästä(ni), jota en todellakaan aio seisottaa hyllyssä turhan panttina useita vuosia.