Järjestäjä

Antti Holma: Järjestäjä
Otava 2014, 380s.

Suhteeni Antti Holmaan on lämmin, mutta minun kannaltani harmillisen yksipuolinen. Fanitan Holmaa lujemmin kuin teini-ikäisenä yhtäkään laulajaa tai näyttelijää ja olen vakuuttunut siitä, että jossain rinnakkaistodellisuudessa olemme hyviä kavereita.

Holman esikoisromaani, Järjestäjä, on kykkinyt hyllyssä lukemattomana kuusi vuotta syistä joita en itsekään tiedä. Näköjään lukuinspiraatioon tarvittiin pandemia, työttömyys ja muutama muu tuulettimeen lentänyt kakkakikkare.

Tarmo on kirjaston ainoa miespuolinen työntekijä, jolle työkaverit uskoutuvat henkilökohtaisista asioitaan, vaikka Tarmo ei heitä mitenkään sellaiseen toimintaan rohkaise. Pomo on ihan hirveä, kuten ne muutkin työkaverit. Tai no, Minnamari on ihan siedettävä, ainakin pieninä annoksina. Sitten tapahtuu asioita ja Tarmo jättää kirjaston taakseen. Tarmo on iskenyt silmänsä Suomalaisen Teatterin nuoreen näyttelijään, Danieliin, ja uudessa työssään samaisen teatterin järjestäjänä Tarmolla onkin melko hyvät mahdollisuudet seurata ihastuksensa tekemisiä. Ei tämäkään työyhteisö mikään helppo ole ja kaiken kukkuraksi nämäkin työkaverit ovat jatkuvasti halailemassa.

Järjestäjä oli yllättävän outo kirja. Odotin suoraviivaisempaa ja varmaan kevyempääkin sisältöä, vaikka perusteita moisille odotuksille ei tietääkseni ollutkaan. Pidin kirjan alkukolmanneksesta todella paljon, sillä jotenkin se kirjastoympäristö on minulle niin kodikas ja viihtyisä - Lillukan kaltaisista hahmoista huolimatta. Mitä pitemmälle kirja eteni, sitä selvempää oli, että nyt tässä mennään absurdiuksista toisiin kiihtyvällä tahdilla. Vähän kuin olisi alkanut kuunnella Auta Antti!:a ja epähuomiossa klikannut ekan jakson jälkeen Radio Sodoman puolelle.

Suurella mielenkiinnolla odotan Holman pian ilmestyvää romaania Kaikki elämästä(ni), jota en todellakaan aio seisottaa hyllyssä turhan panttina useita vuosia.