Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2020

Kirjoituskonevaras

 

Tuomas Kyrö: Kirjoituskonevaras
WSOY 2020, 293s.


Tuomas Kyrön Kirjoituskonevaras on jännä kirja. Se alkaa kuin autofiktiivinen romaani, mutta jossakin vaiheessa kirjan tyyli vaihtuu ja teksti on enenevässä määrin kolumnityyliin kirjoitettuja havaintoja ja ajatuksia maailmasta ja sen oudosta menosta kirjoittajansa näkökulmasta.

Eniten nautin kirjan viimeisestä kolmanneksesta. Mitään selkeää syytä en tälle lukiessakaan keksinyt, mutta ainakin kirjan loppupuolella alkoivat aiheet olla niin ajankohtaisia, että niistä oli jo itselläkin jotain ajatuksia. Korona-arki on nyt toisenlaista kuin keväällä, enkä itse missään vaiheessa tehnyt etätöitä (joskin jouduin jäämään pitkälle lomalle ja siitä suoraan työttömäksi), mutta samastumiskohtia löysin silti. 

Kyrö kirjoittaa muuten UFC:n presidentistä, Trumpia kannattavasta Dana Whitesta, joka yritti sinnikkäästi löytää ottelupaikkaa nimekkäille ottelijoille. Toisin kuin Kirjoituskonevarkaassa kerrotaan, sellainen paikka lopulta löytyi saarelta Arabiemiraateista. 

Tästä kirjasta on näköjään hankala blogata. Se herätti paljon ajatuksia, mutta näköjään niiden ilmentäminen vaatisi ihan liikaa pohjustusta. Siksi toteankin tähän loppuun vain, että Kirjoituskonevaras on hetkellisestä väsyttävyydestä huolimatta kiinnostavaa luettavaa. Myös niille, jotka eivät ole seuranneet Kyrön uraa muuten kuin hänen kirjoittamiensa kirjojen muodossa. Ja sitten kun ehditte kirjassa yhteen tiettyyn kohtaan (jonka kyllä tunnistatte helposti!), niin kannattaa kuunnella Monty Pythonin Every Sperm Is Sacred!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti