Laiton lapsi

 

Trevor Noah: Laiton lapsi
Atena 2020, 358s.
Suom. Jaana Iso-Markku

Katson hyvin vähän televisiota ja ilmeisesti seuraan viihdemaailman uutisiakin lähinnä silmät kiinni, sillä Trevor Noah ei ollut minulle entuudestaan tuttu nimi. Hänen muistelmateoksensa Laiton lapsi alkoi kuitenkin kiinnostaa heti kun siitä kuulin.

Noah syntyi Etelä-Afrikassa vuonna 1984. Hänen äitinsä on musta ja isänsä valkoinen, minkä ei pitäisi olla iso juttu, mutta tuolloin ja tuolla todellakin oli sitä. Etelä-Afrikan laki kielsi eri rotuisten ihmisten välisen seksin, joten lisääntyminen se vasta epätoivottua olikin. Noah kirjoittaa sulavasti ja ihmeen kevyestikin kasvuvuosistaan haastavissa oloissa. Noah oli äitiään huomattavasti vaaleaihoisempi, eivätkä he näin ollen voineet näyttäytyä julkisilla paikoilla kahdestaan. Isää ei saanut kutsua isäksi muiden kuullen. Myöhemmin Noahille tuotti haasteita löytää oma paikkansa koulun eri porukoiden keskellä, sillä värilliseksi luokiteltavasta ulkonäöstään huolimatta hän identifioi itsensä mustaksi.

Trevor Noahin lapsuus on ollut monin tavoin erikoinen, erityinen ja täynnä erilaisia haasteita. Helpolla ei ole päässyt hänen äitinsäkään, Patricia Nombuyiselo Noah, joka onkin kirjassa näyttävästi esillä - ja ihan aiheesta. Patricia Noah ei tyytynyt elämään odotusten ja määräysten mukaan, vaan hän otti jo nuorena elämänsä omiin käsiinsä. 

Tätä kirjaa lukiessa piti monta kertaa pysähtyä ajattelemaan sitä, ettei kirjan tapahtumista oli kulunut kovin pitkää aikaa. On hämmentävää tajuta, ettei apartheid ole erityisen vanha juttu vaan minuakin nuoremmat ovat joutuneet elämään niiden typerien sääntöjen keskellä.

Laiton lapsi on vetävästi kirjoitettu ja taidolla suomennettu teos, joka imaisee lukijan helposti maailmaansa. Vaikka kirjassa kuvataan paljon ankeita ja kauheita asioita, Noahin kertojanääni on humoristinen. Kaikesta ei hänkään väännä vitsiä, joten huumori ei lipsahta mauttomuuden puolelle.

Kirjasta on jo tekeillä elokuva, jota jään mielenkiinnolla odottamaan.