Helvetillinen vaelluskirja

Are Kalvø: Helvetillinen vaelluskirja
Aula&CO 2020, 366s.
Suom. Aki Räsänen

Aloitetaan tämä vaikka tekemällä selväksi, että en todellakaan voi väittää olevani mikään vaellusihminen. Olen käynyt kiertämässä muutaman merkityn reitin noin 15 kilometrin päässä kotoa ja pisinkin "vaellus" kesti noin nelisen tuntia. Haluaisin tehdä joskus jonkun pitemmän, yöpymistä vaativan vaelluksen, mutta sellaisen eteen en ole tehnyt aktiivisesti yhtään mitään. Tai no, makuupussit on ostettu kyllä. Ja viimeisimmällä, myöhäisillan metsäretkellä tuli todistettua sekin, että pelkään edelleen pimeää ihan hirveästi. Että ehkä joskus keskikesällä saattaisin uskaltaa nukkua ulkona.

Are Kalvøn Helvetillinen vaelluskirja oli minulle hyvin sopivaa luettavaa. Kalvø on norjalainen koomikko, joka havahtui huomaamaan, että ihan kaikki muut retkeilevät suurin piirtein aina ja nauttivat siitä enemmän kuin mistään muusta koskaan ennen. Kalvø alkaa selvittää, mikä niissä vuorissa ja hankalasti kuljettavissa poluissa oikein kiehtoo.

Kalvø ei lähde suin päin vaeltelemaan, vaan käyttää ensimmäiset 80 sivua asioiden pohtimiseen ja valmistautumiseen. Mutta vaeltamaan lähdetään ja tuo retkiraportti oli todella viihdyttävää luettavaa. Ei sillä, pidin myös niistä alun pohdinnoista ja pähkäilyistä, varsinkin kun pidin mielessä että ihan huumorilla tämä on kirjoitettu. 

Kalvø pohtii muun muassa kaupunkilaisten ja maalaisten luontosuhteiden eroja. Nauroin ääneen tälle tiivistelmälle:

"Kaupunkilaiset lähtevät luontoon löytääkseen sisäisen rauhan. Maaseudun väki lähtee luontoon ampumaan eläimiä."

Helvetillinen vaelluskirja oli viihdyttävää luettavaa, joka sai haaveilemaan lisää niistä pitemmistä vaelluksista. Hankalaksi koin sen, kun yhtäkkiä hoksasin, että kirjan lopussa on ikään kuin alaviitteitä, joita ei kuitenkaan ollut merkattu itse tekstiin mitenkään. Oli siis hankalaa, kun piti vähän kuin tuurilla lukea niitä takasivujen pätkiä, että jos vaikka tulisi lisävalaistusta johonkin asiaan. Ja niin paljon kuin Kalvøn tekstistä nautinkin, olisin kaivannut loppuun toisenlaista, vakavampaa yhteenvetoa. Silti tämä oli mainio kirja, jonka voi vallan hyvin lukea, vaikka luonnossa kulkeminen ei edes kiinnostaisi.