Me olemme susia

Evie Wyld: Me olemme susia
Tammi 2020, 415s.
Suom. Aleksi Milonoff

 

Häiritsevä, ahdistava, piinaava, painostava ja koukuttava, sellainen on Evie Wyldin Me olemme susia.

Kirjassa kulkee rinnakkain kolme tarinaa. Ne sijoittuvat suurin piirtein samaan paikkaan, mutta eri aikakausille. 1700-luvulla seurataan noituudesta syytetyn Sarahin vaiheita, kun tätä autetaan pakenemaan vainoajiaan. Metsä tuntuu loputtomalta, eikä juuri sen turvallisemmalta kuin vihamielinen kylä. 1900-luvun puolivälin paikkeilla Ruth huomaa ajautuneensa tilanteeseen, jossa ei haluaisi olla. Aviomies viettää yhä enemmän aikaa työmatkoillaan ja Ruthin tehtävänä tuntuu olevan lähinnä miehen lapsista huolehtiminen näiden lomaillessa sisäoppilaitoksesta. Aluksi sympaattiselta vaikuttanut pieni kylä paljastaa itsestään yhä häiriintyneempiä puolia. Nykyajassa Viviane yrittää tyhjentää suvun vanhaa taloa ylimääräisestä tavarasta ja käy samalla läpi omia haasteitaan.

Lukijalle on selvää, että jollakin tavalla nämä tarinat nivoutuvat yhteen ja kaksi risteääkin melko varhaisessa vaiheessa. Wyld kuljettaa tarinoita taitavasti ja ripottelee pieniä paljastuksia säästeliäästi. Minuun suurimman vaikutuksen teki kirjan tunnelma, joka oli ajoittain niin vahva, että en kerta kaikkiaan pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni.

Me olemme susia on erittäin hyvä kirja. Mutta täydellinen se ei kuitenkaan ole. Vaikka pidän siitä, että kirjailija jättää asioita lukijan tulkittavaksi, olisin kaivannut tähän kirjaan hiukan vähemmän avoimeksi jääviä asioita. Tosin tämä voi olla myös Wyldin tyyli, sillä näköjään olisin kaivannut loppuselvennyksiä myös hänen Kaikki laulavat linnut -romaaniinsa...