Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan

Liv Strömquist: Punaisin ruusu puhkeaa
Sammakko 2021, 171s.
Suom. Helena Kulmala

 

Liv Strömquistin Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan antoi odottaa itseään pitkään. Alunperin sen piti ilmestyä ties kuinka kauan sitten, mutta ilmestymispäivä lykkääntyi lykkääntymistään. Tilasin oman kappaleeni eräästä verkkokirjakaupasta ennakkoon, koska arvelin siten saavani kirjani kutakuinkin suoraan painosta. Mutta pah! Kun ilmestymisestä oli kulunut kolmatta viikkoa, eikä kirjaa ollut edes lähetetty, peruin tilaukseni ja tein tilauksen kustantamon kautta. Sitten ei mennytkään kuin pari päivää ja kirja (sekä Einsteinin vaimo, joka minulta vielä puuttui) tupsahtivat postilaatikkoon.

Punaisin ruusu puhkeaa on Strömquistin aiempien albumien tapaan täynnä asiaa. Piirrosjälki ei ole millään mittapuulla nättiä, eikä näiden Strömquistin tulkintojen perusteella tunnistaisi julkkiksia, ellei heitä esiteltäisi tekstissä. Minä olenkin yrittänyt opetella lukemaan Strömquistia enemmänkin visualisoituna tietotekstinä, kuin sarjakuvana.

Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan käsittelee rakkautta. Ensin ruoditaan Leonardo DiCaprion "rakkauselämää", johon tosin ei ilmeisesti liity rakkautta. Nuoret uimapukumallit vain vaihtuvat uuteen melko säännöllisin väliajoin. Rakkaudesta ja kumppanin etsimisestä on tullut ikään kuin kuluttamista: kumppanille on tarkkoja vaatimuksia ja mikäli nämä eivät täyty, pistetään tavara vaihtoon. Sattumalle ei jää eikä sille jätetä tilaa.

Minä olen todella hidas sisäistämään tietoa, joten tämä(kin) minun pitäisi varmaan lukea jonkin ajan päästä uudestaan, jotta saisin siitä vielä enemmän irti.  Etenkin, kun tekstissä tulee vastaan runsaasti näkökulmia ja tulkintoja, jotka poikkeavat valtavirrasta ja siitä, mihin itsekin on ikään kuin huomaamattaan tottunut, on toisenlaisia näkökulmia vaikeampi ottaa vastaan.