Lightfall: Viimeinen liekki

Tim Probert: Lightfall, kirja 1
Viimeinen liekki
WSOY 2024, 247s.
Suom. Kati Valli

Lightfall-sarjakuvasarjan ensimmäisessä osassa on aivan kaikki kohdallaan!
Piirrostyyli on todella hienoa ja se pääsee oikeuksiinsa nelivärikuvituksessa. Värimaailma on kaunis ja tukee osaltaan tarinaa luontevasti. Viimeinen liekki on sarjan ensimmäinen osa, mutta se ei silti jää pelkäksi pohjustukseksi. Totta kai tässä jää paljon asioita aivan auki ja jatkoa jää odottamaan, mutta runsas sivumääräkin kertoo siitä, että kyseessä on myös omilla jaloillaan seisova sarjakuva-albumi. Erityisen hienoa on se, että tämä on suomennettu! Suomeksi ilmestyy todella vähän laadukasta sarjakuvaa, lapsille ja nuorille suunnatuista sarjakuvaromaaneista nyt puhumattakaan. Vaikka tässä fantasiaseikkailussa on myös taisteluita, sopii se sisältönsä puolesta vallan hyvin jo alakoululaisille.

Bea asuu adoptioisoisänsä kanssa syrjäisessä mökissä. Isoisä on tunnettu velhontaidoistaan ja Beakin tietää liemiin ja tinktuuroihin tarvittavista ainesosista yhtä ja toista. Eräällä raaka-aineidenkeruureissullaan Bea kohtaa Cadin. Galduureiden uskotaan kuolleen sukupuuuttoon, mutta Cad on ilmielävä galduuri, todennäköisesti viimeinen lajiaan. Sattumalta Cad on matkalla Bean isoisän luo, mutta kotimökki osoittautuukin tyhjäksi. Isoisä on lähtenyt suorittamaan jotakin tehtävää. Bea ja Cad lähtevät jäljittämään isoisää ja suuri osa kirjasta kertookin Bean ja Cadin pitkästä vaelluksesta ja niistä sattumuksista, joita heidän kohdalleen osuu.

Tykkäsin ihan älyttömästi sekä Beasta että Cadista. Cad on tuommoinen etäisesti sammakkoeläintä muistuttava hujoppi, joka on loputtoman innostunut, kiinnostunut ja positiivinen. Bea saa ahdistuskohtauksia, eikä hänellä tahdo usko riittää kaikkien vastoinkäymisten edessä.

Toivon, että sarjan seuraavat osat ilmestyvät suomeksi pian, mutta niitä odotellessa taidan lukea tähän mennessä ilmestyneet osat englanniksi.