Sivut

maanantai 29. huhtikuuta 2024

Äitiä etsimässä

Kaj Korkea-aho: Äitiä etsimässä
Otava 2014
Suom: Laura Beck
Lukija: Mikko Kauppila

 
Kaj Korkea-ahon omakohtainen romaani Äitiä etsimässä on kiinnostava kertomus miesparin matkasta isiksi. Koska olin ohimennen nähnyt kirjasta tehdyn jutun Hesarissa, tiesin pääpiirteittäin, mikä oli lähtötilanne ja lopputulema. Cis-heteronaisena en ole koskaan joutunut suuremmin pohtimaan omia mahdollisuuksiani tulla äidiksi. Tiesin kyllä jo nuorena haluavani äidiksi ja munasarjojen monirakkulaisuus tietysti muistutteli siitä, ettei se raskaaksi tuleminen välttämättä onnistu. Mutta lähtökohdat heterosuhteessa ovat joka tapauksessa paljon helpommat, kuin miesparilla, joka etsii kumppanuusvanhempaa/-vanhempia.

Omat lapseni ovat syntyneet -06, -08 ja -12, eli kaukana ovat ne ajat, kun olen raskautumisesta haaveillut ja varmaan siitä syystä minun oli yllättävän hankala palauttaa mieleeni, miltä se lapsenkaipuu tuntui. Hämmästyin siitä, miten helppoa oli tunnistaa herätyskristillinen ympäristö ja tuomitsevat asenteet. (Jotka nekään eivät todellakaan ole omaa elämääni koskettaneet/rajoittaneet/tuominneet samassa määrin, kuin Korkea-ahoa.) Olen kasvanut pienellä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaalla ja vaikka siellä on hyvin paljon lestadiolaisuutta ja vaikka kävin itsekin ahkerasti pyhäkoulussa (jota mm. äiti piti), vasta täällä raamattuvyöhykkeellä olen törmännyt sellaiseen julmaan, katkeraan ja muita alentavaan hengellisyyteen, jossa juuri kukaan ei tunnu voivan hyvin.

Mutta itse kirjasta minun tässä piti kertoa. Kirja etenee melko lineaarisesti lapsihaaveista äitiehdokkaiden haastatteluihin, varsinaisen raskauden yrittämiseen ja syntyvään lapseen. Korkea-aho kertoo todella avoimesti ajatuksistaan ja etenkin peloistaan kaikissa vaiheissa. Äitiehdokkaiden etsiminen kuulosti näin "ulkopuoleltakin" todella stressaavalta ja miesparia kohtaan turvattomalta: äiti voisi periaatteessa missä vaiheessa tahansa vain ilmoittaa muuttaneensa mielensä ja pitää lapsen kokonaan itsellään. 

Tämä kirja tarjoaa varmasti todella tärkeää ja tervetullutta vertaistukea kaikille heille, jotka pohtivat kumppanuusvanhemmuutta ja siihen liittyviä käytännön asioita. Arvokas kirja siis jo vähän käsitellyn aiheensa puolesta, mutta myös hyvällä maulla toteutettu.

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Mira: perheitä, rakkautta, kesää

Mira: perheitä, rakkautta, kesää
Sabine Lemire &  Rasmus Bregnhøi:
Mira: perheitä, rakkautta, kesää
Otava 2024, 95s.
Suom. Sirpa Alkunen



Mira-sarjan toisessa albumissa Miran elämässä tapahtuu kaksi isoa muutosta. Ensinnäkin Mira ja äiti muuttavat äidin miesystävän luokse asuntolaivaan ja toiseksi Mira tapaa isänsä, ensimmäistä kertaa elämässään. Suuria muutoksia siis!

Muutossa jännittää tietysti se, miten uuteen kotiin kotiutuu. Se käy kuitenkin ihmeen helposti, varsinkin kun viereisessä laivassa asuu kutakuinkin saman ikäinen tyttö, johon Mira tutustuu nopeasti. Koulua Miran ei tarvitse vaihtaa, mutta kaverikuvioissa on pientä kitkaa uuden ystävän takia. Mitä Miran isään tulee, sepä vasta suuri juttu onkin eikä todellakaan vain Miralle. Isä ei nimittäin ole tiennyt Miran olemassaolosta mitään! 

Tämä albumi on oikein kiva! Tykkään tästä pelkistetystä piirrostyylistä ja selkeistä väreistä. Samoin tykkään näiden tarinoiden arkisuudesta. Tai no, eihän sitä joka päivä tutustuta omaan isään tai muuteta, mutta kuitenkin. Miran elämässä tapahtuu isojakin asioita, mutta koko ajan läsnä on myös se ihan tavallinen arki ja nuoren tytön kuviot. Sympaattinen ja hyväntuulinen sarja!

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Maapallon ympäri

Maggie Shipstead: Maapallon ympäri
Otava 2024, 712s.
Suom. Kaisa Sivenius
Lukija: Mirjami Heikkinen

 

Maapallon ympäri on jäänyt mieleen jostakin, mutta en muista mistä. Luulen, että sisko puhui tästä, mutta voi olla että oon lukenu jonkun arvion tai muuta vastaavaa. No, jostakin syystä olin kuitenkin painanu nimen muistiin ja klikkasin kuunteluun.

Pidin tästä ihan valtavasti! Tämä on lukuromaani sanan kaikissa positiivisissa merkityksissä. Tarina on monipuolinen, kattaa pitkän ajan ja sitä kerrotaan monesta näkökulmasta. Tässä ei ole selvää alkua, keskivaihetta ja loppua, mutta silti toisaalta on, tavallaan jopa moneen kertaan. Aivan ihanan runsas kirja!

14-vuotiaana Marian Graves tajuaa haluavansa lentäjäksi. Hän tekee kaikkensa toteuttaakseen unelmansa, joka ei sodanjälkeisessä maailmassa ole tytölle lainkaan se tavallisin. Nykyajassa, noin sata vuotta myöhemmin, Marian Gravesista aletaan tehdä elokuvaa, jota tähdittämään kaavaillaan Hadley Baxteria. Hadley on ollut otsikoissa ikävistä syistä, mutta hän ei oikeastaan jaksa välittää.

En osaa tiivistää tätä kirjaa niin, että tekisin oikeutta itse tarinalle! Tässä on niin paljon kaikkea, eikä mitään ole liikaa.

 

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Myrskyluodon Maija

Anni Blomqvist: Myrskyluoto
Suom. Björn-Christer Lindgren ja Liisa Ryömä
Gummerus 2010, 748s.

 

Jotenkin olen onnistunut elämään yli 44 vuotta niin, etten ole aikaisemmin lukenut (tai edes katsonut!) Myrskyluodon Maijaa. Tarinastakaan en tiennyt oikein muuta kuin että Maija nai Jannen ja nuoripari muuttaa syrjäiselle Myrskyluodolle asumaan. Osasin päätellä, että rankkaa on elämä, mutta Maija on sitkeä. 

Nyt kuuntelin sen äänikirjana, vieläpä hyvin tiiviiseen tahtiin. Postauksen kuvana se painos, joka mulla on seissyt omassa hyllyssä lukemattomana yli 10 vuotta.


Rakastin tätä. Alusta loppuun upea tarina. Tämä on yhtä aikaa niin tavallinen ja arkinen ja sitten kuitenkin kaikkea muuta. Kaikkein ihaninta oli Maijan ja Jannen välinen rakkaus. Sitä oli! Janne ei ollut ankea, kylmäkiskoinen tai muutenkaan inhottava, vaan kiltti ja välittävä. Myrskyluoto ei ole helppo paikka asua, mutta silti siitä tulee koti Maijan ja Jannen tasaisesti kasvavalle perheelle ja heidän eläimilleenkin. 

Blomqvistin kerronta on paikoin jopa pelkistettyä, mutta tarina on silti hurjan väkevä, eikä enempää sanoja tarvitakaan. Itkin. Kunhan tulee sopiva hetki, kuuntelen Myrskyluodon Maija -kappaleen ja uskon että se kuulostaa nyt paljon paremmalta kuin ikinä aikaisemmin.

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Poika ullakolla, poika kellarissa

Salla Simukka: Poika ullakolla, poika kellarissa
Tammi 2024, 192s.
Kuvitus: JP Ahonen

 

Poika ullakolla, poika kellarissa pääsi yllättämään minut ihan jo sillä, että ei tämä ollutkaan sarjakuva. En tajua, miksi olin niin varma, että tämä ylipäätään olisi sarjakuvaromaani, mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun olen uskottavasti kuvitellut omiani. :D (Ja siis onhan se selvää, että mun aivoni on kulkeneet suoraan JP Ahosesta sarjakuvaan, joten ei tää nyt niiiin kaukaa haettua ehkä ollut kuitenkaan.)

Mun lukeminen on ollu viime aikoina ihan onnetonta ja tätäkin luin alkuun muutaman sivun kerrallaan, kun aina nukahdin. Sitten aloitin alusta, yhdessä kuopuksen kanssa, ja johan pysyi lukuvire yllä, kun oli innokas tsemppari hommassa mukana.

Alexiksen perhe muuttaa uuteen taloon. Alexis saa itse valita oman huoneensa ja valinta onkin helppo, kun hän löytää kaltevakattoisen ullakkohuoneen. Siellä on juuri sopivasti tilaa kaikelle tarpeelliselle ja valoakin riittämiin.  Myös Maxin perhe on muuttopuuhissa. Maxin sisarukset ovat jo varailleet omat huoneensa, mutta Max löytää itselleen mahtavan huoneen kellarikerroksesta. Siellä hän saa olla edes välillä omassa rauhassaan!

Pian muuttojen jälkeen molemmat pojat havaitsevat kodeissaan kummallisia juttuja. Alexis kuulee selvästi töminää jostakin alakerran lattian alta, vaikka talossa ei edes ole kellaria. Max taas seuraa kummissaan musiikkia, joka kuuluu aivan talon ylimmästä kerroksesta - tai oikeammin senkin yläpuolelta.

Lukija saa kummastella yhdessä Alexiksen ja Maxin kanssa heidän kotiensa kummallisuuksia ja kun selviää, että pojat asuvat samassa talossa mutta eri todellisuuksissa, alkaakin kiehtova seikkailu.

Tarina on rakennettu taidolla. Vaikka tarinassa onkin jännittäviä kohtia, niitä tasapainottavat hauskat ja arkisetkin hetket. Kirja sopiikin hyvin jo alakoululaisten luettavaksi. Kirjan runsas kuvitus monine yksityiskohtineen tekee lukemisesta vielä vauhdikkaampaa: tulee halu nähdä seuraava ja sitä seuraava kuva ja niin edelleen. Myös kirjan suurehko fontti ja ilmava taitto kannustavat lasta lukemaan.

Minulle Poika ullakolla, poika kellarissa toi mieleen kirjan Tom ja keskiyön puutarha, jossa vanhan talon kaappikellon lyödessä tietyn määrän lyöntejä (ehkä 13? joku väärä määrä kuitenkin), Tom pääsi seikkailemaan menneeseen aikaan. Jos mielleyhtymä on jonkun mielestä vääränlainen, niin voin puolustautua sillä, että mulle tulee Rauli Badding Somerjoesta aina mieleen mokkasiinit ja siinä on varmasti vielä vähemmän aitoja yhtymäkohtia kuin näillä kirjoilla.

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Valaanluuteatteri

 

Joanna Quinn: Valaanluuteatteri
WSOY 2024, 560s.
Suom. Irmeli Ruuska


Valaanluuteatteria on kuvattu upeaksi lukuromaaniksi. Minua viehätti jo kirjan nimi sekä kansikuva: valaan kylkiluiden suojaan pystytetty teatteri! 

Cristabelin isä tuo kotiin uuden morsiamensa. Rosalind on miestään nuorempi ja kaikki alkavat odottaa, että Rosalind synnyttäisi kartanoon perijän. Cristabelkin alkaa odottaa pikkuveljeä. Tähän asti hän on ollut ainoa lapsi, joten pikkusisarus olisi jo siksikin tervetullut. Cristabel rakastaa tarinoita. Kun läheiselle rannalle huuhtoutuu kuollut valas, Cristabel julistaa sen omakseen. Omistajuus ei kuitenkaan ole noin vain otettavissa, mutta monien mutkien kautta valaan luut päätyvät kuin päätyvätkin Cristabelin perheelle. Valaan kylkiluut puhdistetaan huolellisesti ja niistä tehdään osa kesäteatterin rakennetta.

Rakastin kirjan alkuosaa, kun Cristabel on lapsi ja touhuaa puolisisarensa ja serkkunsa kanssa. Yhtäkkiä kirja harppookin eteenpäin ja pian ollaankin jo toisen maailmansodan tuoksinnassa. Cristabel on nuori aikuinen, joka hakeutuu peitetehtäviin mantereelle.

Valaanluuteatteri on kuin onkin sellainen kirja, jota kutsun lukuromaaniksi. Siinä tapahtuu vaikka mitä ja aikaa kuluu vuosikymmeniä. Etenkin Cristabelin hahmoon kiintyy, eikä kirjan haluaisi loppuvan. Ehkä en vain ollut juuri nyt natsituulella, kun toisen maailmansodan kuohunnat eivät oikein olisi jaksaneet kiinnostaa.