Sivut

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Myrskyluodon Maija

Anni Blomqvist: Myrskyluoto
Suom. Björn-Christer Lindgren ja Liisa Ryömä
Gummerus 2010, 748s.

 

Jotenkin olen onnistunut elämään yli 44 vuotta niin, etten ole aikaisemmin lukenut (tai edes katsonut!) Myrskyluodon Maijaa. Tarinastakaan en tiennyt oikein muuta kuin että Maija nai Jannen ja nuoripari muuttaa syrjäiselle Myrskyluodolle asumaan. Osasin päätellä, että rankkaa on elämä, mutta Maija on sitkeä. 

Nyt kuuntelin sen äänikirjana, vieläpä hyvin tiiviiseen tahtiin. Postauksen kuvana se painos, joka mulla on seissyt omassa hyllyssä lukemattomana yli 10 vuotta.


Rakastin tätä. Alusta loppuun upea tarina. Tämä on yhtä aikaa niin tavallinen ja arkinen ja sitten kuitenkin kaikkea muuta. Kaikkein ihaninta oli Maijan ja Jannen välinen rakkaus. Sitä oli! Janne ei ollut ankea, kylmäkiskoinen tai muutenkaan inhottava, vaan kiltti ja välittävä. Myrskyluoto ei ole helppo paikka asua, mutta silti siitä tulee koti Maijan ja Jannen tasaisesti kasvavalle perheelle ja heidän eläimilleenkin. 

Blomqvistin kerronta on paikoin jopa pelkistettyä, mutta tarina on silti hurjan väkevä, eikä enempää sanoja tarvitakaan. Itkin. Kunhan tulee sopiva hetki, kuuntelen Myrskyluodon Maija -kappaleen ja uskon että se kuulostaa nyt paljon paremmalta kuin ikinä aikaisemmin.

2 kommenttia:

  1. Luen tätä juuri nyt, olen kakkososassa menossa ja olen pitänyt hurjasti! Minua varoiteltiin, että kirja olisi pitkäveteinen, mutta mielestäni asia ei ole ollenkaan näin, Blomqvist nappaa lukijan tehokkaasti tarinaan mukaan. Ehkä myös eksoottisuus lisää omalla kohdallani mielenkiintoa tarinaa kohtaan, sisämaassa kasvaneelle saaristomaisema on todella vieras.

    Oletko lukenut Sally Salmisen Katrinaa? Siinä on paljon samaa kuin tässä.

    VastaaPoista
  2. Oi! Minustakaan tämä ei ole ollenkaan pitkäveteinen! Varmaankin juuri kerronnan niukkuus auttaa paljon: vaikka maisemia, ajatuksia ja tunteita kuvataan kyllä, se tehdään kuin huomaamatta. Mä rakastan näitä uudisraivaajahenkisiä tarinoita ❤️ Esimerkiksi Maastamuuttajat on upea! (Ja Anna Kareninassa parasta on maanviljelyskuvaukset.)

    Oon lukenu Katrinan ja tykkäsin siitäkin tosi paljon. Mutta se on kyllä synkempi kuin tämä Myrskyluoto oli.

    VastaaPoista