Meren ja veren liitto

 

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto
Gummerus 2024, 334s.

Isovihan aika, syyskuu 1714.
Venäläiset sotilaat ovat saaneet käskyn tuhota kaiken perämeren rannikolta, kymmenen peninkulman levyiseltä kaistaleelta. Matthias Erwast on loukkaantunut pahoin taistelussa ja jäänyt jälkeen sotajoukostaan. Matkalla ryhmänsä luo Matthias käy varoittamassa sukulaisiaan nopeasti lähestyvästä vaarasta. Monen muun tavoin Matthiaan siskontytär Christina lähtee pakoon lähes varmaa tuhoa ja kuolemaa. Ruotsissa olisi turva, mutta matka sinne on pitkä ja haastava ja pakenijoita on satoja muitakin. Välietappina Suomen ja Ruotsin välillä on Hailuoto, jonne pakolaisten lisäksi rantautuu 200 venäläissotilasta. Yhden vuorokauden aikana sotilaat surmaavat raa'asti satoja hailuotolaisia ja puolustuskyvyttömiä pakolaisia.

Alasalmi kuljettaa tarinaa vuoroin Matthiaan, vuoroin Christinan näkökulmasta.  Lukija lähes hengästyy, kun toisaalla Christina pyrkii turvaan, mutta Matthiaan osuuksissa vaara on koko ajan läsnä ja lähestyy pakoon yrittäviä. Ja koska Hailuodon hirmuteot ovat tiedossa ja kirjan takakannen vuoksi, koko ajan jännitti sitä enemmän, mitä lähemmäksi Hailuotoa Christina kulkee. Tarinan merkittävimmät tapahtumat sijoittuvat Hailuotoon, mutta eivät ne karmeudet kirjan ainoa sisältö ole. Vain 17-vuotias Christina kasvaa kirjan tapahtumien aikana - ehkä muutamien viikkojen? En hoksannut kiinnittää tähän huomiota. - todella paljon. Viattomasta ja helppoon elämään tottuneesta tytöstä kasvaa pakon edessä toisenlainen. Itsestään ja muista oppii ääritilanteissa uusia, yllättäviäkin asioita.

Tuntuu vähän väärältä sanoa, mutta nautin tämän kirjan lukemisesta paljon. Tarinan jännite kasvaa kuin varkain ja tapahtumat etenevät niin koukuttavassa rytmissä, ettei kirjaa olisi malttanut laskea käsistä ollenkaan. Alasalmi kuvaa raakojakin tapahtumia, mutta jättää silti paljon myös lukijan oman mielikuvituksen varaan. Teksti on jouhevaa ja karmeuksista huolimatta kaunista, mikä on tavallaan ristiriitaista, mutta enemmän kiehtovaa.

Meren ja veren liitto oli siinäkin mielessä kiinnostavaa luettavaa, että tapahtumapaikat ovat melko tuttuja. Rutostakin puhutaan, samoin Kokkolasta ja kas vain, Kokkolastahan löytyy Katariinan kalmisto, joka on otettu käyttöön 1710-1711. Vaikka nykyiset hautaholvit ovatkin hieman myöhempää perua, kalmisto on puhutteleva näky. 

Tämä kirja on yhtä aikaa puhutteleva, karu ja viihdyttävä. Väistämättä tästä jotain oppiikin, paitsi historiasta, myös ihmisyydestä.