Mintun makuinen murha

Mari Luoma: Mintun makuinen murha
WSOY 2024, 302s.

 
Mintun makuinen murha on paitsi todella kaunis, myös erittäin viihdyttävä kirja.
Tässä oli kohdallaan ihan kaikki henkilöistä miljööseen, juonikuvioista kuvitukseen.

Olivian vanhemmat ovat kuolleet ja holhoojaksi määrätty isosetä on laittanut hänet Koreilevan Kurjen tyttökouluun. Sisäoppilaitos on kuin pieni möhkäle 1800-lukua, sillä rehtori on kieltänyt koulusta kaiken nykyaikaan viittaavan kännyköistä tietokoneisiin, telkkareista meikkeihin. Olivia rakastaa salapoliisiromaaneja ja onkin niiden vuoksi saanut liikanimen Murhatyttö. Sen enempää koulukaverit eivät Oliviaan huomiota kiinnitäkään, eikä hänellä ole yhtään ystävää.

Eräänä aamuna sisäoppilaitoksen aulassa, portaiden juurella makaa kuollut tyttö. Olivia on ensimmäisenä paikalla, eikä voi tehdä muuta kuin todeta, että yksi oppilaista on surmattu. Paikalla käväisee poliisipartio, mutta juuri sen enempää asialle ei näytetä tekevän ja siksi Olivia päättää alkaa selvittää tapausta itse. Pian kouluun ilmaantuu myös tunnettu yksityisetsivä, Isac Icarus, jonka kuolleen tytön vanhemmat ovat palkanneet selvittämään tyttärensä viimeisiä vaiheita. Olivian ja Isacin ensikohtaaminen ei ole erityisen lämmin, mutta vähän vastentahtoisesti heistä kuitenkin tulee vähän kuin työpari.

Dekkarit eivät ole minulle ominta genreä, mutta tämän tyyppinen salapoliisitouhu viehättää. Luoma onnistuu kuvaamaan tämän sulkeutuneen sisäoppilaitoksen uskottavana "aikakapselina" niin että lukija ei kyseenalaista googlaamattomuutta tai muitakaan nykyaikaisten juttujen puutetta. Itse asiassa pidin tästä vanhanaikaisuudesta niin paljon, että melkein petyin aina kun jokin asia muistutti siitä, että ei tässä mitään muinaisia aikoja kuvata.

Pidin molemmista päähenkilöistä, joskin Oliviasta merkittävästi enemmän. Jännityksellä odotan seuraavaa osaa!