Sateenkaarikäärme

Silja Sillanpää: Sateenkaarikäärme
WSOY 2024, 257s.
Kuvitus: Pasi Pitkänen

 

Blogi laahaa armottomasti jäljessä, kun kesällä tuli pidettyä lomaa täältäkin. Mutta nyt taas jatkuu!

Silja Sillanpään kirjoittama ja Pasi Pitkäsen upeasti kuvittama Sateenkaarikäärme on ensimmäinen osa Ouroboros-sarjaa. (Ouroboros tarkoittaa käärmettä, joka jahtaa tai puree omaa häntäänsä.) Tämä on esineenä todella kaunis. Kirja on kooltaan näppärän kokoinen: vähän isompi kuin peruskirjat, mutta riittävän pieni kulkeakseen helposti mukana. Kuvitusta on kautta kirjan valtavan paljon, kuin Kepler62-sarjassa ikään, joten tottumatonkin lukija varmasti jaksaa sivuja käännellä.

Kivi ei tiedä isästään mitään, äidistäänkin vain sen verran, että tämä katosi riimukiviä tutkiessaan Kivin ollessa vielä aivan pieni. Hän on kasvanut isovanhempiensa hoivassa heidän omistamansa matelijaliikkeen yläkerrassa. Nyt isovanhemmat alkavat olla vanhoja ja vähän höpsähtäneitä: enää ei kodin ja myymälän välillä ole oikein minkäänlaista eroa ja jotenkin isovanhemmatkin alkavat muistuttaa matelijoita. Tilanne on niin haastava, että isovanhemmat haetaan hoivakotiin. Isoisä ehtii antaa Kiville liudan järjettömiltä kuulostavia ohjeita, mutta onneksi Kivi tietää tarkalleen, mitä isoisä viestittää.

Kivi toimii ohjeiden mukaan ja lähtee etsimään äitiään mukanaan vain muutama välttämätön tavara sekä lemmikkikäärme Niji. Pian Kivi humpsahtaa maanalaiselle juna-asemalle ja tuota pikaa hän onkin jo hypännyt koko ajan liikkeellä pysyvään junaan. Oppaanaan teini-ikäinen Dia Kivi yrittää ymmärtää minne hän oikein on päätynyt. Juna ei ole mikään tavallinen menopeli, vaan se kiertää taukoamatta samaa kehää. Vaunut erottaa toisistaan riimuin koristellut ovet, jotka voi avata vain käärmeellä. Jokaisessa vaunussa näyttää olevan aivan omanlaisensa meno, eikä maan päällä kasvaneen Kivin ole ollenkaan helppoa yrittää sopeutua junan moninaisiin tapoihin.

Tarina ei aivan onnistunut pitämään minua otteessaan. Jokin junan vaunujen välisissä isoissa eroissa sai junan kuulostamaan peliltä: tämän vaunun jälkeen pääset seuraavaan ja ehkä sieltä etenemään seuraavaan ja niin edelleen. Ehkä siksi kokonaisuus tuntui hataralta. Kirjan loppu on sellainen, että tavallaan Sateenkaarikäärme toimii itsenäisenäkin kirjana, mutta paljonhan tässä jää myös asioita auki. Henkilöihin en onnistunut kiintymään ja turhauduin jatkuvaan säntäilyyn ja siihen, ettei asioista puhuta heti vaan odotetaan jotain mystistä parempaa hetkeä ja sitten onkin jo liian myöhäistä.

Mutta vaikka Sateenkaarikäärme jättikin minut asemalle, uskon että tämä on kohderyhmälle (ehkä 3.-6. -luokkalaisille?) oikein mieluista luettavaa.