Jäähyväisluento

Randy Pausch & Jeffrey Zaslow: Jäähyväisluento (The Last Lecture)

Tammi 2009, 220s.

Suom. Laura Ruuttunen

Muistan nähneeni Jäähyväisluennosta pikkuruisen esittelyn jossakin kirjakaupan mainoksessa kirjan ilmestymisen aikoihin. Kiinnostuin, mutta unohdin pian koko kirjan. Viime viikolla näin Jäähyväisluennon kirjaston "tyrkkyhyllyssä" ja muisti vähän palautui. Niinpä kannoin kirjan kotiin ja eilen aloin lukea.

"Amerikkalaisen Carnegie Mellon -yliopiston ohjelmassa oli luentosarja, jossa yliopiston professoreita pyydettiin puhumaan niin kuin kyseessä olisi heidän elämänsä viimeinen luento. Puhujan toivottiin käsittelevän sitä, mikä hänelle oli elämässä kaikkein tärkeintä ja mitä hän haluaisi sanoa muille ennen kuolemaansa."

Kun Randy Pauschia, yliopiston 46-vuotiasta tietojenkäsittelytieteen professoria, pyydettiin pitämään tällainen jäähyväisluento, hän oli juuri saanut tietää sairastavansa parantumatonta syöpää. Lääkärien mukaan Pauschilla olisi vain muutama kuukausi hyvää elinaikaa jäljellä, joten Pauschin luento todellakin jäisi viimeiseki. Lähestyvän kuoleman sijaan Pausch päättikin puhua elämästään ja itselleen tärkeistä asioista.

Pausch puhui lämmöllä ja suurella arvostuksella vanhemmistaan, jotka kuulostavat vähintäänkin epätodellisen ymmärtäväisiltä ja rohkaisevilta. Pausch sai lapsena muun muassa vapaat kädet maalata ja piirtää huoneensa seinille, kattoon ja lattiaan itselleen tärkeitä asioita. (Minä ja isosisko tehtiin vähän samaa mutta ilman lupaa: meillä oli kirjainleimasimet, joilla kirjoitimme kamarin seiniin meille tärkeitä asioita, kuten DINGO.)

Luonnollisesti Pausch puhui myös vaimostaan ja kolmesta lapsestaan ja siitä, miten he ovat valmistautuneet tulevaan. Tosin luennon aikaan Pauschin lapset (6, 3 ja 1,5-vuotiaat) eivät vielä tienneet isänsä ennusteesta. Vaikka luento oli hyvin optimistinen ja tietyllä tavalla yltiöpositiivinen, taustalla on kuitenkin haikea sävy. Pienissä sivulauseissa Pausch myöntää, että on niitäkin öitä, jolloin hän itkee vaimonsa kanssa, itkee suihkussa, suree lastensa tulevaisuutta ilman isää jne.

Erityisesti minun mieleeni jäi Pauschin lapsilleen asettama sääntö, että yksi sanaisia kysymyksiä ei saa esittää. Voi miten hyvä neuvo!

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa. Ehkä se pitää jokaisen halukkaan lukea itse - tai katsoa luento netistä http://www.thelastlecture.com/. Luentonsa aikana Pausch antaa lukuisia pieniä ja suuria elämänohjeita, päällimmäisenä positiivinen elämänasenne.  Muutaman kerran meinasi päästä vollotus, mutta selvisin suht huomaamattomilla niiskutuksilla.

Kirjasta muiden silmin:
Booksy
Jenni