Helene

Rakel Liehu: Helene, 513s.

WSOY, 2003

Rakel Liehun Helene on sellainen kirja, jota en ilman kirjablogeja ja Taiteilijaelämää-haastetta olisi varmaankaan tullut lukeneeksi. Jossakin keskustelussa moni kehui Heleneä upeaksi ja ihanaksi kirjaksi, mutta en enää löytänyt kyseistä viestiketjua. EDIT: Sinisen linnan kirjaston Marian muisti oli omaani parempi ja hänen ansiostaan viestiketju löytyi, eli elämäkerroista keskusteltiin Saran blogissa.

Helene kertoo taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä romaanimuodossa. Liehu on voittanut tällä teoksella Runeberg-palkinnon vuonna 2004. Palkitsijoiden mukaan Liehu on tehnyt laajan taustatyön niin Schjerfbecin töiden kuin elämänkin suhteen ja heittäytynyt rohkeasti taiteilijan tajuntaan.

Etukäteen en tiennyt Helene Schjerfbeckistä muuta kuin nimen ja muutamia kuuluisimpia tauluja. Tämän kirjan luettuani en edelleenkään voi sanoa tietäväni hänestä paljoa. Helene on kirjoitettu minä-muodossa ja kerronta on jotenkin lyyristä. Minä pidän paljon enemmän selkeästä kerronnasta, koska se ei välttämättä vaadi täydellistä uppoamista kirjan maailmaan. Ne pätkät, jotka pystyin lukemaan itsekseni ilman häiriöitä olivat ihan hyviä, mutta lasten mekastaessa vieressä tästä ei tuntunut jäävän oikein mitään muistikuvaa.

Helene Schjerfbeck, Toipilas, 1888

Tästä kirjasta jäi tympeä jälkimaku. Schjerfbeckin taiteeseen olisi silti mielenkiintoista perehtyä vaikkapa yhden taidekirjan verran, mikäli sellaiseen joskus kirjastossa törmään.

Tällä kirjalla osallistun Taiteilijaelämää-haasteeseen sekä valloitan kirjallisuuskartastani Suomen.