Mary Shelley: Frankenstein (Frankenstein, or The Modern Prometeus)
Otava 2008, 332s.
Suom. Paavo Lehtonen
Tarina lienee pääpiirteissään tuttu: Tohtori Frankenstein luo vainajien ruumiinosia hyväkseen käyttäen olion, jonka herättää henkiin. Sillä siunaamanhetkellä kun olio herää henkiin, tohtori tulee katumapäälle ja pakenee. Hirviö lähtee omille teilleen, oppii hämmästyttävän nopeasti sekä lukemaan että puhumaan sivistyneesti. Mutta hirviö on kovin yksinäinen, koska hänen rumuutensa pelästyttää kaikki ihmiset pois, joten hirviö vaatii Frankensteinia kokoamaan itselleen naispuolisen olennon elinkumppanikseen. Tohtori Frankenstein suosuu vaatimukseen, mutta tuleekin katumapäälle, minkä hirviö luonnollisesti kostaa.
Voi huokaus.
Frankenstein on kököttänyt monen muun kirjan tavoin hyllyssäni vaikka kuinka kauan odottamassa luetuksi tulemistaan. Totally British-haasteen ansiosta tämän kirjan vuoro viimein tuli. Mutta voi jestas millaista taistelua oli lukea tämä pikkuruinen kirja! Toki kyseessä on vanha kertomus (vuodelta 1818) ja osasin odottaa vanhaa kieltä, mutta kyllä tässä tökki vähän kaikki muukin.
Ensinnäkin kaikki kirjan henkilöt olivat rasittavia. Erityisen paljon tunsin vastenmielisyyttä tohtori Frankensteinia kohtaan, joka oli kuin mikäkin hermoheikko diiva! Vastuuta herra ei kyllä kantanut mistään, synkisteli ja angstaili (?) menemään minkä ehti ja jos oikein muistan, järkyttyi kirjan mittaan kolmesti niin pahasti, että sairastui "kuolemantautiin" moneksi kuukaudeksi.
En tiedä, onko syynä kirjailijan sukupuoli vai minkä ihmeen takia kaikki miehet ovat niin kovin nyhveröitä. Missään vaiheessa ei pelottanut, tarina ei vienyt mennessään kuin korkeintaan muutaman sivun kerrallaan. Lukemiseen tuhrautui ihan liian pitkä aika. Mutta tulipahan luettua.
-----
Totally British: Gothic Fiction
Mun pitäisi kanssa lukea tämä ja odotankin mielenkiinnolla mitä mahdan ajatella :D
VastaaPoistaItsekään en ihan hirveän paljon saanut tästä kirjasta irti, toisaalta sitten mieheni tykkäsi kovastikin. Jotain puuduttavaa taitaa olla kaikissa näissä klassikkokauhutarinoissa, jotka on kirjoitettu olemaan muutakin kuin pelkkää kauhua. Frankensteinin muutosta yhteistyöhaluisesta hirviöksi oli mielenkiintoista seurata, mutta junnaavuudesta iso miinus:)
VastaaPoistaMinusta oli jotenkin virkistävää, että miehetkin saavat olla hermoheikkoja, kohtaukset ovat niin monesti näissä kirjoissa naisten erityisoikeus. :)
VastaaPoistaKirja oli kyllä kieltämättä junnaava. Ja Frankenstein juuri niin rasittava kuin kuvasitkin. Koin kuitenkin sympatiaa hirviötä kohtaan, kun se ystävystyi sokean vanhan miehen kanssa ja joutui sitten julmasti hylätyksi.
Morre, Voi odotan innolla arviotasi! (Ja melkein toivon että et rakastu tähän, että pääsisit oikein kunnolla annattamaan ;) )
VastaaPoistaSonja, Totta, eihän tämä puhdasta kauhua yrittänyt olla. Luultavasti minä tarvitsen vielä paljon harjoitusta, ennen kuin nämä vanhat klassikot pääsevät oikeuksiinsa, enkä takerru vääriin asioihin.
Lukutoukka, Ehkä hermoheikko mies on piristävämpi ilmiö kuin hermoheikko nainen, mutta kun moinen käytös on naiseltakin vastenmielistä... :)
Kieltämättä hirviötä kävi paikoin vähän sääliksi. Olisin toivonut, että hirviön ja sokean miehen välille olisi ehtinyt kehittyä kunnollinen, molemminpuolinen ystävyys, ennen kuin miehen lapset saivat asiasta tietää.
Minä pidin tästä kirjasta, varsinkin sen jälkeen, kun tutustuin sen kiinnostavaan syntyhistoriaan. Shelley kirjoitti kirjan vasta 18-vuotiaana ja oli jo muutama vuosi aiemmin (!) synnyttänyt keskosvauvan, joka oli kuollut pari viikkoa syntymän jälkeen. Shelleyn mies, Percy, oli samaan aikaan aloittanut suhteen toisen naisen kanssa. Tästä on aika helppo vetää yhtäläisyyksiä siihen, miten Shelley kuvaa kirjassaan Victoria ja miten tämä ei kykene ottamaan vastuuta luomastaan oliosta vaan pakenee tämän luota... Siinä mielessä aika karua luettavaa.
VastaaPoistaZephyr, Tunnustan tietämättömyyteni: minulla ei ollut aavistustakaan kirjan taustoista! Karu elämäntarina Shelleyllä :(
VastaaPoistaItse luin kirjan viime keväänä (myös hieman takkuilen) ja hyvin samanlaiset tuntemukset oli. Päällimmäisinä fiiliksinä jäi minullekin, että Frankenstein oli ärsyttävä ja naurettavan teatraalinen (just tuo kuolemantautijuttu), ja että hirviö säälitti minua niin paljon, että muutama kyynelkin tuli tirautettua. Tuskin tulen kirjaan palamaan uudestaan, sen verran surullinen tarina se oli. Tuo Zephyrin kertoma taustatieto oli mielenkiintoinen! :)
VastaaPoistaSinidean, "kiva" kuulla, että mulla on Frankenstein kohtalotoveri! :) Tehdäkseni kirjalle oikeutta, tämä olisi kai hyvä lukea joskus uudestaan pitäen mielessä nuo Zephyrin mainitsemat taustat. Ehkä tästä silloin saisi jotain irtikin.
VastaaPoista