Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon (Che la festa cominci)
Otava 2011, 424s.
Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä
Tämä kirja olisi varmasti mennyt minulta tyystin ohi, ellen olisi löytänyt sitä Valkoisen kirahvin blogista. Olen aiemmin lukenut Ammanitin kirjat Minä en pelkää, joka on yksi suosikeistani, sekä Taivaan ja maan välillä, joka oli hyvällä tavalla kauhea ja vastenmielinen.
Juhla alkakoon on täysin erilainen kuin kumpikaan aiemmin suomennetuista teoksista. Se on satiiri, joka pursuaa vinksahtanutta huumoria ja saavuttaa loppupuolella katastrofi/komediaelokuville tyypillisen kaaoksen. Tapahtumia seurataan pääasiassa kahden kertojan silmin.
Mantos on pikkuruiseksi kutistuneen Abaddonin pedot -satanistilahkon johtaja, joka haaveilee näyttävästä ja lahkon imagoa nostavasta ihmisuhrista. Vaimoltaan Mantos piilottelee lahkoharrastustaan väittämällä viettävänsä aikaa Dungeons and Dragons roolipelin parissa. Eikä se työ appiukon huonekaluliikkeessäkään aivan istu mahtavan lahkojohtajan rooliin. Toisena kertojana on itsekeskeinen kirjailija, Fabrizio Ciba, joka ei millään saa aikaan seuraavaa kirjaansa.
Molemmat kertojat päätyvät Villa Adassa järjestettäviin mittaviin juhliin, jotka eivät sujukaan aivan suunnitelmien mukaan. Oikeastaan mikään ei suju.
Jos en olisi etukäteen lukenut kirjasta mitään, olisin varmaankin pettynyt. Nyt kuitenkin osasin odottaa aiemmista tyystin poikkeavaa kirjaa ja täytyy sanoa että tämä oli hauska! Etenkin alkupuolella nauratti Mantosin kömpelöt yritykset olla uskottava satanisti, kun kotona kaapin paikan määrää kuitenkin äkäinen vaimo. Hulvaton ja röyhkeä kirja, jota voi suositella nopeaksi aivojennollaustarinaksi. Ei tosikoille.
Lukukartalta valloitan Italian.
Hyvin kiteytit kyllä tämän kirjan! Aivan samaa mieltä! Minäkin pidin alkupuoliskosta. Petyin kirjaan, sillä odotukset olivat korkealla enkä ollut vielä lukenut kenenkään aivoituksia kirjasta ja odotin todella vähän samaa kuin Minä en pelkää ja Taivaan ja maan väliltä -kirjan tyyliin. Molemmista pidin nimittäin kovasti. Ammaniti on kuitenkin nerokas kirjoittaja ja tämä on erilainen, lennokas, verbaali-irrottelukirja.
VastaaPoistaAmmaniti on kirjailija, josta en valitettavasti tietäisi mitään ilman kirjablogeja. Nyt sinä onnistuit lisäämään kiinnostustani hänen kirjojaan kohtaan. Mitä olen hänen kirjoistaan lukenut, niin taitaa olla hyvin moniulotteinen kirjailija.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, En ihmettele yhtään, että tämä tuotti sinulle pettymyksen. Omassa genressään tämä toimi oikein hyvin, mutta jos tosiaan odottaa jotain aiempiin verrattavaa, niin on hankala ihastua. Mulla on sellainen olo, että olen jo joka paikassa toitottanut tätä, mutta sanon silti vielä kerran: Minä en pelkää on yksi parhaista kirjoista ikinä. Taivaan ja maan väliltä oli miltei sietämättömän ahdistava, mutta todella hyvä sekin.
VastaaPoistaKatja, suosittelen vilpittömästi Ammanitia! Jään odottamaan sinun mietteitäsi, sitten kun joskus ehdit miehen kirjoja lukea :)
Minulle tämä oli ensimmäinen Ammaniti ja kirjoitin siitä ihan blogini alkutaipaleella: http://kirjavakammari.blogspot.com/2011/03/niin-kuin-ammaniti-ja-italia_16.html
VastaaPoistaLuin kirjan tosi nopeasti, vaikka se jotenkin koko ajan ärsyttikin. Nyt reilut puoli vuotta myöhemmin ajattelen teosta jotenkin positiivisemmin, huvittuneemmin. Hyllyssä odottelee tuo Taivaan ja maan välillä, mutta myös Minä en pelkää kiinnostaisi, kun sitä on niin kehuttu.
Karoliina, lisäsin postaukseen linkin sinunkin arvioosi, kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaMielenkiinnolla jään odottamaan millaisia ajatuksia seuraava Ammaniti sinuun tekee, kumman tahansa päädytkin lukemaan!