Felicia Feldt: Näkymätön tytär, Kasvatusguru Anna Wahlgrenin varjossa
(Felicia försvann, 2011)
Otava 2013, 189s.
Suom. Jaana Iso-Markku
Anna Wahlgren on ruotsalainen "kasvatusguru", tunnetun Lapsikirjan kirjoittaja, yhdeksän lapsen äiti. Opiskellessani sosiaalialaa, opettaja kehotti jokaista lukemaan tuon Lapsikirjan, sillä siitä kuulemma oppisimme kaiken tarvittavan lapsista ja heidän kasvattamisestaan. Kyllä minäkin sen kirjan luin, mutta vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Muistan pitäneeni kirjaa hieman erikoisena, mutta jotkut neuvot tuntuivat (ainakin silloin, lapsettomana) järkeenkäyviltä. Kuten vaikkapa se, että kun antaa lapsen penkoa laatikoita uudestaan ja uudestaan, niin kohta lapsi kyllästyy ja laatikot saavat jäädä rauhaan. Käytännössä tämä ei meillä ainakaan toiminut, koska lapsemme eivät näköjään kyllästy kovin helposti mihinkään, mihin liittyy sotkemista.
Felicia Feldt, Wahlgrenin tytär, on kirjoittanut kirjan, joka pistää hiljaiseksi. Feldt kertoo, kuinka äiti joi ja tupakoi jatkuvasti, uhkaili itsemurhalla, miten äidin miespuoliset ystävät yrittivät lähennellä teini-ikäisiä tyttäriä, kuinka lapset joutuivat aliravitsemuksen vuoksi pitkiksi ajoiksi sairaalahoitoon. Tiiviiseen tahtiin vaihtuvat isäpuolet, kodit ja koulut. Samaan aikaan julkisuudessa esiintyi ihailtu äiti kauniisti hymyilevän ja äitiään myötäilevän lapsilauman kanssa.
Wahlgrenin mielestä yhden piti aina olla ulkopuolinen. Jos järjestettiin vaikkapa retki jonnekin, yksi lapsista jätettiin kotiin. Eristämistä käytettiin rangaistusmuotona, eikä eristettyä saanut olla huomaavinaankaan ennen kuin äiti antoi luvan. Syntymäpäivinä päivänsankari sai olla kuin kuningatar/kuningas, mutta edellisenä päivänä hänellä oli orjan osa. Muut saivat pompotella tulevaa sankaria sydämensä kyllyydestä, koska näin syntymäpäivää osaisi arvostaa enemmän.
Lyhyestä sivumäärästään huolimatta Näkymätön tytär ei ollut nopeaa tai helppoa luettavaa. Kirjan rakenne on sirpaleinen. Lyhyissä pätkissä hypitään ajassa ristiin rastiin ja (ankeiden) lapsuusmuistojen ohella Feldt käy läpi masennustaan, ongelmiaan ihmissuhteissaan sekä äärimmäisen vaikeaa äitisuhdettaan. Lopulta Feldt tekee päätöksen katkaista välit äitiinsä kokonaan.
Feldt syyttää varsin suorasti ongelmistaan äitiään. Kirjan ilmestymisen jälkeen Wahlgren oli pitkään kieltäytynyt kommentoimasta sitä mitenkään, mutta sittemmin hän on ilmoittanut Feldtin kirjan olevan silkkaa valhetta. Ilmeisesti myös osa Feldtin sisaruksista on sitä mieltä, ettei Feldtin kertoma pidä paikkaansa. Totta kai Feldtin kirja on "vain" tarinan yksi puoli. Mutta se on niin synkkä ja karu, julma ja kohtuuton, etteivät kokemukset muuttuisi hyväksytyiksi edes niitä "laimentamalla".
Ahdistava ja inhottava lukukokemus. Toivon, että sen kirjoittaminen on ollut Feldtille hyväksi.
Sinänsä kiinnostava kirja, mutta jotenkin nyt postauksesi jälkeen luulen, ettei tämä ole kuitenkaan minua varten. Jos rakenne on kovin sekava ja sirpaleinen, turhautuisin. Kiitos postauksesta!
VastaaPoistaMinä en varmastikaan halua tai uskalla lukea tätä, mutta tein vähän aikaa sitten töitä Misery Lit -kirjan käännöksen parissa (en siis toki kääntänyt kirjaa, mutta muuten :)) ja siinä sivuttiin tätä Feldtinkin kirjaa, jota kirjoittaja piti lajissaan erinomaisena ja hyvin kirjoitettuna.
VastaaPoistaPuhutteleva tarina, varmasti. Wahlgrenia oli kuulemma luettu kuin Raamattua monissa suomalaisissakin lapsiperheissä 80- ja 90-luvuilla.
Minullakin on tuo lapsikirja hyllyssä, mutta en ole siihen ikinä koskenutkaan. Nytkin se on vähän piilotettuna sinne, se on jotenkin ollut aina niin vastenmielinen minulle...
VastaaPoista(Omaa mielipidettä minulla ei Anna Wahlgrenista ole, mutta tämän perusteella luulen, että nakkaan koko kirjan viimein roskiin pölyä keräämästä.)
Onneksi Maija sinulle tuli samat fiilikset luettuasi kirjan, kuin minullekin. Yäk.
VastaaPoistaMinä taas pidin valtavasti kirjan rakenteesta, sillä sehän ei ollut mikään perusromaani, vaan dokumentaarinen kertomus joistakin tapahtumista.
Yäk mitä lapset joutuivat kestämään. Yhdeksässä lapsessa oli varmasti myös niitä, jotka olivat suosikkeja, mutta Felicia ei kuulunut niihin.
Tämä vaikutti kiinnostavalta kirjalta, mutta kovin ohut on terapiateokseksi. Hmm.
VastaaPoistaHaaste sulle! -> http://365kulttuuritekoa.blogspot.fi/2013/04/haastavaa.html
Paula, Se pirstaleisuus ei ollut kirjan vaativin puoli, vaan juuri ne kamalat lapsuusmuistot.
VastaaPoistaKatja, tuohon Misery Lit-kirjaan haluaisinkin tutustua! Se kiinnostaa enemmän, kuin itse genren kirjat.
Tiina, ensi pääsiäisen kokkoainesta? Minä voin tuoda omani.
Mai, Totta, ei tämä mikään perusromaani ollut missään mielessä. Mutta minun aivoni vaativat totutteluaikaa siihen hyppelehtivyyteen. Ja olet oikeassa, varmaan Wahlgrenilla oli omat suosikkilapsensa. Jotainhan täytyy kertoa senkin, että ilmeisesti vanhimmat lapset ovat tyrmänneet Feldtin kertoman täysin.
Pentukissa, kiitos haasteesta! Yritän ehtiä vastaamaan siihen. :)
Näin äiti Wahlgrenin haastattelun, jossa hän kommentoi tätä tyttärensä kirjaa ja vaikutti kyllä melkoisen rasittavalta ja hankalalta ihmiseltä. Mutta minut on kyllä taidettu itsekin kasvattaa jossain määrin "Lapsikirjan" ohjeiden perusteella. ;-D
VastaaPoista"Lapsikirjassa" kirjoitetaan lapsista kovin kauniisti ja mielestäni on hieno idea, ettei lapsia pitäisi piilottaa koteihin eroon muusta yhteiskunnasta. Mutta uskon kyllä, että käytännössä tämä Wahlgren on varmasti ollut vaikea äiti.
Reeta, juuri tuollaisena muistan Lapsikirjan itsekin: että lapsi otetaan mukaan elämään, eikä nyhvätä vain kotona kaiken aikaa.
VastaaPoistaFeldtin kirjan jälkeen on helppo uskoa Wahlgrenin olevan vaikea ihminen - muutenkin kuin äitinä.