Guy Delisle: Pjongjang
(Pyongyang, 2003)
WSOY 2009, 176s.
Suom. Saara Pääkkönen
Pohjois-Korea.
Sulkeutunut, pelottava ja kiehtova maa, jonka rajoja ei turhan helposti ylitetä suuntaan tai toiseen.
Guy Delisle, kanadalainen sarjakuvataiteilija ja animaattori, on kirjoittanut (ja kuvittanut, tietenkin) mielenkiintoisen sarjakuvakirjan ajastaan Pjongjangissa, Pohjois-Korean "edustuskaupungissa". Delisle viettää Pjongjangissa muutaman kuukauden työskennellessään animaatioelokuvastudiolla. Työajan ulkopuolella on vain rajoitetusti tekemistä, sillä kaupungista - ja koko maasta - löytyy vain muutamia paikkoja, joihin ulkomaalaisilla on oikeus mennä. Tulkki ja oma opas valvovat parhaansa mukaan jokaista askelta, ettei sääntöjä vain rikottaisi.
Tulkki ja opas pyrkivät esittelemään kotimaansa "parhaat puolet", eli suurien johtajien patsaita, upeaa metroasemaa sekä lukuisia museoita. Kaikki on heidän kertomansa mukaan juuri niin kuin pitääkin olla, täydellistä.
Energiapulan vuoksi sähköstä on jatkuvasti pulaa. Toki sitä riittää johtajille, mutta esimerkiksi Delislen hotellissa ainoastaan hänen kerroksensa on valaistu. Hissit ja sähköovet eivät toimi, katuvaloja ei ole, mainosvaloista nyt puhumattakaan. Paikallisilla on käytössä aggregaatteja, jotka hurisevat kuorossa tuottamassa edes hiukan sähköä heidän käyttöönsä.
Propagandaa tursuaa kaikkialta: radiosta, televisiosta, lehdistä ja jopa kallioon hakattuna. Delisle näkee, kuinka "vapaaehtoiset" maalaavat puita reunustavia kiviä valkeiksi ja lakaisevat autioita moottoriteitä.
Vaikka Pjongjang sisältää runsaasti ahdistavaa asiaa Pohjois-Korean oloista, se ei tuntunut synkältä tai raskaalta luettavalta. Ei sitä toki iloiseksikaan kirjaksi voi väittää, mutta Delislen ote on sen verran säyseä, etteivät kipeätkään asiat tunnu aivan liian synkiltä. Delislen piirustustyyli on selkeä ja miellyttävä, asenne samoin. Tämän kirjan ansiosta tiedän Pohjois-Koreasta paljon uusia asioita. En ymmärrä, mutta olen tietoinen monista asioista.
Pjongjang oli minusta ihan mieletön. Edelleen tästä naurattavat keskustelut: "Isäkarhu ei saa nauraa kertoessaan lasten olevan kadoksissa" vai miten se oli. Toki propagandapuoli ja muu puskee sieltä huumorin läpi, mutta kuten tässä sanotkin ei tämä ahdistavaksi muutu kuitenkaan ja Delisle osaa kirjoittaa niin että sitä ihan vahingossakin oppii uutta.
VastaaPoistaLinnea, tämä oli minusta yllättävän monipuolinen. Delisle kuvasi mukavasti myös sitä omaa arkeaan - vaikka se niin rajoitettua olikin. Ja nuo animaatiojutut! :D Ei varmasti ole maailman helpointa työskennellä tuollaisissa oloissa. :)
VastaaPoistaTämän haluaisin lukea! Ystäväni vierailu Pohjois-Koreassa tänä vuonna ja päätyi ryyppäämään tulkkinsa kanssa, joka muutaman paukun jälkeen myönsi, ettei usko itsekään sanaakaan kertomastaan propagandasta. Pohjois-korea on niin hullu maa, että mahdotonta käsittää sen olevan oikeasti olemassa.
VastaaPoistaNyt luin tämän sarjakuva-albumin ja huh miten hieno!
VastaaPoistaHyytävin oli kohta, jossa kerrotaan, että maasta saavat poistua vain naimisissa olevat miehet, joilla on lapsia. Loikkaaminen ei houkuta niin paljon, kun tietää mitä kotimaahan jääneelle perheelle tulisi tapahtumaan...
Reeta, Mielenkiintoinen kokemus ystävälläsi! Varmaan harvinaista, että tulkit ylipäätään rohkenevat juoda vieraiden seurassa juuri tuollaisten vilpittömien paljastusten pelossa.
VastaaPoistaHienoa että luit tämän! Odotan mielenkiinnolla postaustasi. Loikkaaminen ei tosiaan ole vain yksilön päätös, kun maahan jääneille varmasti kostetaan tavalla tai toisella.