Stefan Spjut: Staalo
(Stallo, 2012)
Like 2013, 722s.
Suom. Taina Rönkkö
Arvostelukappale
Olin kerännyt rohkeutta Staalon lukemiseen jo kotvan, kun sisko hehkutti peikkodekkaria ja komensi minutkin äkkiä lukemaan sen, jotta pääsisimme vaihtamaan ajatuksia mahdollisimman pian. Luonnollisesti isosiskolla on auktoriteettia sen verran, että tartuin Staaloon heti seuraavana päivänä. Ensimmäiset viitisenkymmentä sivua pelkäsin ihan hirveästi, sillä Ruotsin metsissä väijyvät ja lapsia ryöstelevät peikot pelottivat ja piinasivat toden teolla herkkää mieltäni. Mutta sitten helpotti ja voi että miten tykkäsin!
Susso Myrén tutkii peikkoja ja niistä tehtyjä havaintoja. Hänen isoisänsä on aikoinaan napannut valokuvan karhusta, jonka selässä istuu jokin hiukan ihmisen kaltainen, karvainen olento. Pohjois-Ruotsissa eräs vanha rouva uskoo nähneensä peikon tai vastaavan kotipihallaan ja Susso matkustaa tutkimaan asiaa. Pian lähialueella katoaa pieni poika ja Susso ajautuu mukaan tutkimaan asiaa.
Etukäteen kuvittelin, että Staalossa peikot ryöstävät lapsia oikein urakalla ja koko Ruotsi olisi kasvavan kauhun vallassa tai muuta vastaavaa, mutta yllättäen kirjasta kehittyikin kiehtova katsaus peikkoihin. Ja kuten siskokin blogissaan huomauttaa, peikoista ja menninkäisistä huolimatta kirjassa on realistinen ote. Ihastuin kovasti Spjutin kehittelemiin teorioihin peikoista: mitä ja millaisia ne voisivat olla. Kiehtovaa! Kyseessä ei siis olekaan kauhukirja, vaikka niin luulin. Onneksi niin, sillä Staalo on ihanteellinen tällaisena kuin se on.
Ainoastaan harmittelen kahta asiaa:
1. Sitä, että tajusin vasta sivulla 86, että Susso on nuori nainen. Siihen asti olin kuvitellut hänet keski-iän ylittäneeksi kaljuuntuvaksi, tanakaksi mieheksi, joka käyttää ahkerasti nuuskaa.
2. Sitä, että en hoksannut kirjoittaa ylös siskon kanssa käytyä keskustelua tästä kirjasta! Meillä oli monia hirveän hyviä huomioita ja oivalluksia, että ihan harmittaa, kun en voi jakaa niitä teidän kanssanne. No, ensi kerralla olen viisaampi.
Harmitusten vastapainoksi olen erikoisen iloinen siitä, että minulla on sisko (tai oikeastaan kolme siskoa ja veli), joille voisin soittaa nähtyäni peikon, eikä kukaan pitäisi minua seonneena.
Vau, kuulostaapa mielenkiintoiselta ja erikoiselta! Tai en kyllä oikeasti tiedä miten paljon peikkokirjallisuutta on, mutta luulisin ettei hirveästi.
VastaaPoistaKirjan peikko- ja muut mytologiajutut oli tosi kiehtovia, ja ainakin tätä olisi ollut mahdoton jättää kesken, kun juoni oli niin mielenkiintoinen. Eikä tässä pituuskaan tuntunut niin pahalta. Ja pakko vielä mainita että kirjan ulkoasu oli ihana!
VastaaPoistaHaa, mulla on tämä lukulistalla! Hyvä tietää jo etukäteen, että päähenkilö on nainen. En mäkään muuten olisi asiaa hahmottanut :)
VastaaPoistaOdottelen tätä kirjastosta, ja arviosi sai kyllä odotuksia nousemaan entisestään. Mutta minäkin itse asiassa luulin että tämä on oikein kunnon kauhua, joten olipa hyvä tietää tässä kohtaa että tämä onkin jotain ihan muuta. Peikkokirja kuulostaa kyllä aika hurmaavalta! :)
VastaaPoistaSuomen kieleenkin kaipaisi joskus sukupuolta osoittavia persoonapronomineja. Varsinkin pohjoismaisissa romaaneissa voi herkästi käydä niin ettei moneen kymmeneen sivuun tiedä, mitä sukupuolta joku ihminen on, kun nimistö on vieraampaa, tai henkilöstä käytetään jotain omituista lempinimeä. :)
Ja kiitos linkistä! Kävin kurkkimassa, ja onpas siskollasikin kiva blogi! Jäin heti lukijaksi. :) Ihania juttuja ja kuvia ja kirjojakin! <3
Aloin kirjaamaan niitä meidän loistavia pointteja, mutta ei nyt sitten yhtäkkiä muistu mieleen... Täytyy ruveta oikeesti nauhoittamaan meidän puheluita ettei kaikki keskinäinen nerous valu hukkaan! :)
VastaaPoistaJos pitäisi lempiasia kirjasta sanoa, niin kyllä se on alleviivaamaton tyyli. Arkinen kerronta. Hyvä kontrasti aiheeseen nähden.
Oraviakin katselee kirjan jälkeen ihan uusin silmin :D
*Myöskin, jos tästä joskus väännettäisiin Hollywood -leffa, niin toivottavasti ohjaajiksi/tekijöiksi valitaan Coenin veljekset. He osaisivat varmaan säilyttää jotain olennaista kirjan fiiliksestä.
Suvi, Tämä oli ainakin minulle tyylissään ensimmäinen, joten tuskin peikoista nykykirjallisuudessa ainakaan liikatarjontaa on. :)
VastaaPoistaMarika, Totta puhut, pituus ei tuntunut ollenkaan liioitellulta. Ja kansi on hieno, joskin minusta tosi pelottava tunnelmaltaan.
Annika K, Ole hyvä, nyt sä pääset heti alusta asti luomaan Sussosta edes jotenkuten oikeanlaista kuvaa ;)
Sara, Ei tosiaan ollut minullekaan ihan ensimmäinen kerta, kun sekotin henkilöiden sukupuolet. Stephen Kingin Kuvun alla -kirjan päähenkilön, Sandyn, kuvittelin ikääntyneeksi vetyperoksidiblondiksi, mutta hiukan myöhemmin valkeni, että herra onkin hyväkroppainen nuorehko mies. :)
Tiina, "Keskinäinen nerous"!!!! :D No juuri se! Tämän kirjan jälkeen tykkään entistä enemmän meidän pihan oravista, mutta jostain syystä variksista aiempaa vähemmän... Miten meidän elokuvamaku voi olla joskus niin eri, sillä minä en saa päähäni yhtään hyvää Coenin veljesten elokuvaa? :/
Minulla tämä odottelee lukupinon päällimmäisenä, kunhan saisi edes yhden keskeneräisistä pois alta (en malttaisi odottaa!;) Kurkin siis vain varovasti arviosi.
VastaaPoistaVillasukka, Voi miten kivaa, että pääsen kuulemaan sinun fiiliksiäsi piakkoin! :)
VastaaPoista