Jacob de Zoetin tuhat syksyä

David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä

(The Thousand Autumns of Jacob de Zoet, 2010)

Sammakko 2014, 550s.

Suom. Tuukka Toppari & Erkki Värrälä

Jacob de Zoetin tuhat syksyä on upea historiallinen romaani, joka teki minuun suuren vaikutuksen. En ymmärrä, miksi ihmeessä en ole lukenut Pilvikartastoa? Senkin täytyy olla todella hyvä. Pistin jo varauksen kirjastoon.

Jacob de Zoet on nuori, sääntöjä tarkasti noudattava työntekijä ja armottoman rakastunut ihanaan Annaan, jonka isä ei ole nuorten tunteista mielissään. Annan isä järjestääkin Jacobille pestin Dejiman saarelle, Nagasakin edustalla sijaitsevalle hollantilaiselle kauppa-asemalle. Viiden vuoden uurastuksen jälkeen Jacob voisi palata vaurastuneena miehenä ja kosia rakastaan. Jacob lähtee matkalle ikävissään, mutta luottavaisin mielin. Hyvin pian asiat kuitenkin muuttuvat. Jacob kohtaa kätilönä toimivan Aibagawa Oriton, joka on kasvojensa palovammasta huolimatta kaunis ja kiehtova nuori nainen. Kahden hyvin erilaisen kulttuurin yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä, eikä Jacobilla ole juurikaan sallittuja keinoja tunnustaa rakkauttaan. Arki ja työ on sekin haastavaa juonittelevien työtovereiden, tulkkien ja hallitsijoiden ristitulessa. On vaikeaa, usein mahdotontakin, arvioida keneen voi luottaa.

Jacob de Zoetin tuhat syksyä ei ole rakkausromaani, vaikka kansien väliin mahtuu useammankin rakkauden tarina. Tämä on myös enemmän kuin historiallinen romaani, vaikka sellaisena ehdottomasti harvinaisen antoisa. Parasta antia kirjassa on sen hienovireinen japanilaisuus ja hötkyilemättömyys.

Minulle Japani on melko suuri arvoitus, mutta Mitchellin tekemän laajan taustatyön ansiosta opin tätä kirjaa lukiessa todella paljon eräästä vaiheesta Japanin ja länsimaiden yhteisestä historiasta. Tiesin, ettei Japani toivottanut tervetulleeksi muiden maiden asukkaita, mutta en tiennyt että maa oli jossain vaiheessa näin suljettu. Ja että rajat paitsi pitivät vierasmaalaiset poissa, pakottivat japanilaiset pysymään niiden sisällä.

Käännöksestä on muuten ihan erikseen todettava, että enpä olisi lukemani perusteella arvannut kääntäjiä olleen kaksi! Todella yhtenäinen tyyli siis, mikä on lukijan kannalta erittäin positiivinen asia.

Ei Jacob de Zoetin tuhat syksyä kuitenkaan aivan täydellinen kirja ole, vaan myönnän välillä jopa hiukan pitkästyneeni kauppa-aseman arjen ja keinottelujen keskellä. Mutta noinakin hetkinä tarinassa säilyy erityisen vahvana autenttisen oloinen tunnelma. Ehkäpä tarina ylipäätään tuntui niin uskottavalta suvantovaiheidensa vuoksi: eihän oikeassakaan elämässä asiat aina etene kiivaalla tahdilla, vaikka niin toivoisikin. Varsinkaan silloin, kun niin toivoisi. Ehkä tämä sittenkin oli täydellinen. Kannattaakin lukea ja tehdä omat päätelmänsä.