Läpi yön

Terhi Rannela: Läpi yön

Otava 2015, 284s.

Terhi Rannelan Läpi yön odotti kärsivällisesti lukuvuoroaan kirjastopinossa. Kun viimein avasin sen, en meinannut malttaa mennä nukkumaan ollenkaan. Päiväkirjamuotoinen tarina itsemurhayrityksestä toipuvasta tytöstä voi kuulostaa raskaalta ja ahdistavalta (ja toki hetkittäin sitä onkin), mutta vahvimpana Marian päiväkirjamerkinnöissä elää nuoruus ja haave kirjailijuudesta.

Läpi yön alkaa vuoden 1996 maaliskuusta. Maria Järvi, 16-vuotias peruskoululainen, on vielä sairaalassa hoidettavana itsemurhayrityksensä jälkeen. Päiväkirja saa kuulla kaiken ja toimia luotettavana terapeuttina, mutta itsemurhayritystä enemmän sivuille purkautuu tavallisia teinitytön ajatuksia ja huolia: ihastumiset, bileet, kaverit, koulu, tyhmät vanhemmat, ärsyttävä pikkusisko, haaveita aikuisuudesta, urasta kirjailijana.

Minä olen vuoden vanhempi kuin kirjan Maria ja kasvanut pienellä paikkakunnalla kuten hänkin. Vaikka kotioloni (ja koulumenestykseni, kröhöm) olivat aivan toisenlaiset kuin Marian, luin kirjaa typerä virne naamallani ja tein lähes aikamatkan 90-luvun lopulle. Marian päiväkirjan sivuilla törmäsin samoihin bändeihin ja elokuviin, joita kuuntelin ja katsoin itsekin. Pääsin Marian mukana diskoon ja muistin jälleen sen kihelmöivän jännityksen, kun tanssin hitaita sen yhden tietyn pojan kanssa ja sen,  kuinka huulet olivat suudelmista kipeät. Kirja saakin roiman annoksen nostalgiabonuksia.

Läpi yön on erittäin aidon tuntuista luettavaa. Olen aina ihaillut Marian kaltaisia ihmisiä, joilla on selkeä unelma-ammatti ja jotka tekevät määrätietoisesti töitä saavuttaakseen tavoitteensa. Pidän päiväkirjaromaaneista ja tässä kirjassa ihastutti erityisesti se, kuinka teksti kiertyi loppua kohti jännästi itseensä. Ainoa hämärästi pettymyksenkaltainen oli Marian epikriisi, josta kuvittelin paljastuvan jotakin sellaista, mitä aiemmista merkinnöistä ei olisi käynyt ilmi.