Sivut

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Pino sarjakuvia


Vähän yllättäen jäin tässä eräänä lauantaina ihan yksikseni kotiin. Onnekseni olin edellisenä päivänä tehnyt pakollisia kotihommia sen verran paljon, että saatoin ilman mitään tunnontuskia tai sotkuisen talon tuomia häiriötekijöitä uppoutua kirjoihin.

Päivästä muodostui sellainen 11-tuntinen lukumaraton, jonka aikana luin loppuun Sarah Watersin Parempaa väkeä ja viisi sarjakuva-albumia. Näistä sarjakuvista kirjoittelin itselleni lyhyet muistiinpanot heti lukemisen jälkeen, mikä olikin fiksu veto, sillä niiden ansiosta ei tarvinnut yrittää pitää mielessä monia tarinoita, vaan pystyin heittäytymään aina uuteen seikkailuun. 

Pitemmittä puheitta, tässä viisi lyhytarviota viidestä keskenään kovin erilaisesta sarjakuvasta.


Jeffrey Brown: Fumlig
(Clumsy, 2002)
Galago 2009, 230s.
Käännös: Johannes Klenell

Tätä suositteli Goodreads. Kirjastosta löytyi ruotsinkielinen painos ja luulen, että osa pettymyksestä johtui kielestä. Mutta silti. Piirrostyyli on naiivi ja jotenkin kulmikas. Tekstaus on sotkuista ja työläästi luettavaa.

Fumligin pitäisi kertoa kaukosuhteesta omine haasteineen, mutta kyllä tämä sisälsi pääasiassa tuoreen nuoren pariskunnan kiimaista paneskelua. Mitään yhtenäistä juonta ei ole, vaan Brown kertoo välähdyksiä sieltä täältä, (ymmärtääkseni) omaelämäkerrallisia tuokiokuvia. Näiden juttujen perusteella Brown on ainakin nuorena miehenä ollut ruikuttava takertuja.

Blääh. Ei oikein sytyttänyt.


Yong-Deuk Kwon: Yölinja
Huuda Huuda 2009, 32s.
Suom. Tiina Lehikoinen

Tämäkään ei auennut mulle.

Yölinja kertoo siitä, kuinka kaksi typerää nuortamiestä alkaa liehitellä samaa tyttöä. Eräänä iltana tyttö ja se muka fiksumpi pojista päätyvät karaokebaariin, missä humaltunut poika lääppii ja vonkaa vastentahtoista tyttöä minkä ehtii.

Takakannessa puhutaan rakkaudesta, mutta minusta tämä oli enemmänkin semmoinen ankean koruton "Anna ny. Noooo, antasit ny. Vähä ees." -kertomus.

Kiukutti  jo lukiessa ja nyt kiukuttaa uudestaan. Onneksi tämä oli todella lyhyt.


Brian K. Vaughan: Saga, Volume 2
Image Comics 2014 (3p.), 144s.
Kuvat: Fiona Staples

Oi nautinto!
Kahden kytysen sarjakuvan jälkeen ymmärsin viimein valita luettavakseni laadukasta sarjakuvaa.

Saga vol. 2 on vähintään yhtä hyvä kuin ensimmäinen, luultavasti parempikin, sillä nyt hahmot ja maailma ovat entuudestaan tuttuja. Vauhtia piisaa ensisivuilta lähtien, eikä meno juurikaan hyydy. Silti tämä ei ole mitään itsetarkoituksellista taistelua taistelun perään, vaan tarina etenee hallitusti ja tyylikkäästi. Hahmot ovat mainioita ja sanailu kerta kaikkiaan nautinnollista luettavaa. Alanan ja Markon tytär kertojana toimii upeasti.

Tässä osassa yksi Alanan ja Markon jahtaajista paljastuu Markon entiseksi kihlatuksi. Kertoja-Hazel toteaakin hyvin:

"Dad once said that breakups are like battles. They usually involve collateral damage."

Täyttä laatua upealla grafiikalla.


Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki
Suuri Kurpitsa 2014, 246s.

Lainasin tämän sarjakuvan ihan vain siksi, että muistin sen voittaneen tämän vuoden Sarjakuva-Finlandian. En ollut yhtään tietoinen albumin sisällöstä, mutta kansikuvan perusteella tein omat (väärät) johtopäätökseni. Oli ilahduttavaa erehtyä: tämä ei ollutkaan mikään kurja kolmiodraama tai kertomus polyamorisesta suhteesta, vaan mielenkiintoinen historiikki yhdestä Tampereen vanhimmista asuinkortteleista.

Puutalokorttelin ja toki myös koko Tampereen historian lisäksi näiden kansien välistä löytyy myös kirjoittaja Tiitu Takalon ja puolisonsa Mikon yhteistä historiaa. Tykkäsin siitä, kuinka kerronta vaihteli Tampereen/Annikin historian ja Takalon muistojen välillä.

Taistelu historiallisen puutalokorttelin säilyttämisestä oli turhauttavaa luettavaa, vaikka taistelu onkin lopulta päättynyt onnellisesti. On vaikea edes kuvitella sitä epätoivon, epäuskon ja turhautumisen määrää, mikä vuosikymmenien varrella on pitänyt kohdata.

Takakannessa albumin sisältöön viitataan mm. remonttipäiväkirjana. Tässä suhteessa jouduin vähän pettymään, sillä remonttiosuus oli hyvin lyhyt ja ylimalkainen. Olisin mielelläni lukenut tarkemmin lähes purkukuntoisen talon remontoinnin etenemisestä, haasteineen kaikkineen. Lisäksi yhteisöllisyydestäkin olisi ollut kiva kuulla enemmän.


Dylan  Horrocks: Sam Zabel and the Magic Pen
Knockabout 2014, 225s.

Sam Zabel and the Magic Pen on yksi sattumanvaraisesti kirjaston hyllystä napatuista kirjoista. Selkämyksen fontti näytti minusta sympaattiselta, samoin kansi. Pikaplaraus paljasti, että sisäsivutkin näyttävät houkuttelevilta: värit ja kaikki!

Sam Zabel on sarjakuvantekijä, joka on jo pari vuotta kärsinyt masennuksesta ja kadonneesta inspiraatiosta. Väkipakolla hän käsikirjoittaa Lady Night -sarjakuvaa, josta ei itsekään enää pidä - jos on koskaan pitänytkään. Eräästä divarista Sam saa käsiinsä vanhan sarjakuvan, taikakynällä aikoinaan piirretyn. Ihan tavallinen aivastus sinkoaa Samin sarjakuvalehden sivuille, mukaan Mars-seikkailuun.

Tässä sarjakuvassa on kyllä mahdottoman hyvä idea! Alku oli vähän ankea, kuten nyt voi kuvitellakin: harvoin masentuneen ihmisen elo mitenkään ruusuiselta näyttää edes sivusta seurattuna. Mutta siinä vaiheessa kun seikkailu kunnolla käynnistyy ja Sam pakenee hirviötä Marsissa, alkoi hymyilyttää isosti. Taikasarjakuvien sisällä matkustaminen on teknisesti helppoa, mutta ei välttämättä vaaratonta. Koska kynä on kuulunut ajan kuluessa hyvin monenlaisille piirtäjille, ovat sarjakuvat sisällöiltäänkin moninaiset. Toisen haave voi olla toisen painajainen.

Tykkäsin todella paljon sekä tarinasta, että kuvituksesta. Värityksestä lisäplussaa.

2 kommenttia:

  1. Takalon albumi on tosi näyttävä, ja pidin siitä valtavasti. Tampereen historiasta oli kiva lukea ja katsella hienoja kuvia. Oulussa kun asun, Annikin kortteli ei ollut minulle lainkaan tuttu.

    VastaaPoista
  2. Minä pidin Yölinjasta, mutta pidänkin usein ihmissuhde vatuloinnista, varsinkin jos siihen liittyy ponnettomia ihmisiä. Haha, no joo, ei se aina uppoa, mutta tuossa sarjkisessa upposi!

    Tiitu Takalosta on tullut uusi lempparini!

    VastaaPoista