Jos olisit tässä

Jojo Moyes: Jos olisit tässä
(After You, 2015)
Gummerus 2016, 447s.
Suom. Heli Naski

Reilu vuosi sitten itkin silmät päästäni, kun luin Jojo Moyesin kirjan Kerro minulle jotain hyvää. Odotinkin tätä tarinan jatko-osaa valmiiksi pala kurkussa, sillä tiesin ettei näidenkään pirteiden kansien sisältä mitään liian kepeää ja höttöistä kertomusta löydy.

Huomio! Tästä kirjasta on mahdotonta kirjoittaa mitään paljastamatta jotain oleellista edellisestä osasta, joten jos aiot sen joskus lukea, kannattaa tämä postaus jättää lukematta.

Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut hivenen alle kaksi vuotta. Luonnollisesti moni asia on muuttunut, ei vähiten ennen niin räiskyvä ja iloinen Lou. Willin kuoleman jälkeen hän on yrittänyt jatkaa elämäänsä, mutta suru on vielä lamauttava. Työ lentokentän irlantilaispubissa muuttuu uuden pomon myötä sietämättömäksi, mutta sitten vasta elämä keikahtaakin ympäri, kun Lou tipahtaa asuntonsa katolta ja loukkaantuu. Kukaan ei tunnu uskovan sitä, ettei Lou hypännyt vaan horjahti. Yhtäkkiä Loun elämässä on uusia ihmisiä: joukko sururyhmän jäseniä, moniongelmainen teini-ikäinen Lily ja Sam, moottoripyöräilevä ensihoitaja.

Kuten odotinkin, Jos olisit tässä on etenkin aluksi hyvin surullinen. Surin Loun kanssa ja toivoin ajan kuluvan vähän nopeammin, ettei kaipaus olisi aivan niin pakahduttavaa. Jossain vaiheessa pelkäsin Moyesin kuorruttavan tarinan siirapilla ja vaahtokarkeilla yltiöimeläksi söpöilyksi ja onnelliseksi lopuksi, mutta onneksi aivan niin ei käynyt. Toki moni asia ratkeaa parhain päin ja kiikutaankin siinä rajoilla, ovatko juonenkäänteet liian auvoisia vai sopivia.

Jos olisit tässä vastasi hyvin odotuksiani. Tunteet mylläsivät ja yhdessä vaiheessa piti käyttää nenäliinaakin. Loun perhe on mitä mainioin ja suurelta osin heidän ansiostaan kirjassa on myös hykerryttävää huumoria. Tykkäsin ja viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, mutta enempää jatkoa en Loun tarinalle kaipaa.