Oonko ihan normaali?

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
(Am I Normal Yet?, 2015)
Gummerus 2017, 402s.
Suom. Kristiina Vaara

Holly Bournen kirjoihin olen halunnut tutustua jo pitkään. Olen näitä joskus aiemmin lainannutkin kirjastosta, mutta en ole sitten kuitenkaan ehtinyt lukemaan. Onneksi otin sarjan ensimmäisen osan uudestaan lukuun, sillä nyt oli lukufiilis kohdallaan ja tykkäsin Oonko ihan normaali?:sta ihan tosi paljon.

Evie haluaisi olla kuin kuka tahansa 16-vuotias. Normaali. Normaalius vaatii häneltä kuitenkin valtavasti ponnistelua, sillä Eviellä on OCD, pakko-oireinen häiriö. Evie käy terapiassa ja hänellä on lääkitys, jota kuitenkin yritetään vähentää parhaillaan. Uudessa koulussa Evien tausta ei ole yleisesti tiedossa, eikä Evie itse todellakaan halua kertoa siitä muille. Sitä paitsi hommahan alkaa olla jo voiton puolella, eikö? Mutta entä jos elämään ilmaantuu poika, joka on tosi ihana ja kiinnostava ja joka vaikuttaa vielä olevan kovasti kiinnostunut Eviestä? Tosin se kiinnostus tuntuu olevan hyvin ailahtelevaista.

Minä ihan rakastuin tähän kirjaan. Bourne kuvaama OCD on paljon muutakin kuin jatkuvaa käsien pesua. Se ei ole harmitonta asioiden toistoa, vaan niin päällekäyvää, että se tavallinen elämä käy mahdottomaksi. Evie on hahmona loistava, samoin hänen uudet ystävänsä Amber ja Lottie, jotka perustavat kolmestaan feministisen vanhojenpiikojen kerhon. Ja silti tässä on sarjaihastumisia ja tykkäysjuttuja, koska ei feminismi tee immuuniksi ihastumiselle.

Aivan mainio kirja, jonka haluaisin aikakapseloida vuoteen 1994, että voisin lukea sen omina teinivuosina.