|
Sanna Wikström: Elämä ensin Otava 2021, 318s.
|
Voi pettymys.
Aloitetaan sillä.
Kun luin esittelyn Sanna Wikströmin esikoisromaanista Elämä ensin, kiinnostuin ja innostuin välittömästi. Nelikymppiset Peppi, Tommi ja Annika! Miten mainio idea! Millainen aikuinen on mahtanut kasvaa maailman vahvimmasta ja omaperäisesti ajattelevasta tytöstä?
No, toki siitä samasta esittelytekstistä selviää, että kyseessä on "riipaisevan elämänmakuinen lohtukirja elämästä, kuolemasta ja ennen kaikkea ystävyydestä", minkä olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja kuuluvammin. Nyt en aikuista Peppiä kuvitellessani sisäistänyt tätä luonnehdintaa.
Kirja käynnistyy sillä, että työhön keskittyvä Annika saa tietää olevansa raskaana. Vahingossa siis, seurustelusuhdetta hänellä ei tiettävästi ole koskaan ollut. Kohta hän saa myös rintasyöpädiagnoosin. Annika alkaa valmistautua kuolemaan, kunhan nyt ensin sinnittelee elossa sen aikaa, että vauvalla on koossa elämän edellytykset. Pepistä on tuleva vauvan äiti Annikan kuoleman jälkeen, mutta eihän nyt Peppi yksin moiseen kykene, vaan Annika alkaa etsiä Pepille miestä. Ja vaikka Peppiä itseään ei pariutuminen kiinnosta, niin Annikahan laittaa Tinderin laulamaan ja järjestää Pepille treffejä toistensa perään.
Elämä ensin on hätkähdyttävän stereotypinen ja ennalta-arvattava kirja.
Lapsella täytyy olla isä ja äiti.
Pepille täytyy löytää mies. (Vaikka Peppi itse ehdottaa jossain vaiheessa, että Annika voisi tarkistaa myös naistarjonnan.)
"Tommi oli komea mutta mukava." MUTTA mukava?! Ilmeisesti ei voi olla molempia...
Kirjan puolivälissä tuskailin miehelle, että varmaan lopussa tämä ja tämä päätyvät yhteen ja vauvan nimeksi tulee X. Ja näin kävi.
Elämä ensin on romaaniksi naamioitunut elämäntaito-opas. Annika kirjoittaa syntymättömälle lapselleen kirjeitä, joissa kertoo, kuinka elämää tulisi elää. (Tiivistetysti: niin kuin itse haluat.) Rankan lapsuuden vuoksi Peppi käy terapiassa ja jakelee erilaisia mietelause-elämänohjeita, kuten "yhden ihmisen ainutkertainen elämä on kuin tähdenlento aikojen helminauhassa." Kirjassa ihmisten on helppo vähentää työntekoa tai jopa lopettaa se, koska yhdellä on rahaa tursuavia sukkia siellä täällä jemmassa ja toiselle maksetaan irtisanoutumisen jälkeen palkkaa vuoden ajan kilpailukiellon vuoksi.
Elämä ensin ei ollut tippaakaan minun kirjani.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi kirjan päähenkilöt ovat nimenomaan Peppi, Tommi ja Annika. Jos tarinaan tarvittiin välttämättä joku terapiassa käyvä keskushenkilö, niin meitä on kyllä ihan tässä reaalimaailmassakin pilvin pimein. Miksi juuri Peppi Pitkätossun pitäisi käydä terapiassa sopiakseen paremmin nyky-yhteiskunnan ahtaisiin muotteihin? Luultavasti olisin pitänyt tästä kirjasta enemmän ilman näitä peppiys-ennakko-odotuksia, eli jos päähenkilöt olisivat olleet vaikka Mari, Pete ja Kati.