Unten puutarha

Päivi Alasalmi: Unten puutarha ja muita satuja
Tammi 2018, 245s.
Kuvitus: Laura Haapamäki

Olen lukenut vuosia sitten lapsille iltasatuna Päivi Alasalmen kolme satukirjaa Turhamainen aasi, Kultainen Kissanpentu ja Prinsessä Rämäpää. Kaikista on jäänyt hyvät muistot, sillä Alasalmi on noissa saduissa yhdistellyt hauskasti satujen perinteisiä elementtejä ja ihan uusia oivalluksia.

Unten puutarha ja muita satuja on hieman erilainen satukokoelma. Toisin kuin aiemmissa Alasalmen satukirjoissa, tässä sadut lomittuvat toisiinsa ja onpa nimitarinalla pituuttakin melkein pienoisromaanin verran. Tämä on myös aikaisempia perinteisempi kokonaisuus.

Jossakin kaukana idässä, vuoristoseudulla, on pieni syrjäinen kylä, jossa asuvat muun muassa Mena ja Nuna. Kaksoset käyvät pienen pientä kyläkoulua ja tutkiskelevat mielellään lähialueita. Erään metsäretken aikana tapahtuu jotakin sellaista, ettei Nuna enää voi kävellä. Lääkäri suosittelee Nunan kuljettamista kaupunkiin, jonka erikoisessa sairaalassa hoidetaan vain yhtä potilasta kerrallaan. Mena haluaa jäädä sisarensa seurassa ja hyvin nopeasti sairaalaa ympäröivästä Unten puutarhasta alkaa paljastua erikoisia asioita.

Jälleen kerran nautimme Alasalmen saduista. Menan ja Nunan kotikylä on sympaattinen ja tietysti kuin luotu satumaisten juttujen tapahtumapaikaksi. Unten puutarha on toki vielä taianomaisempi kaikessa salaperäisyydessään. Suosikkihahmoksemme muodostui Unten puutarhassa maleksiva valkoinen kissa, joka on toisaalta mainio apuri ja toisaalta taas ihan liikaa vatsansa vietävissä. Etenkin kirjan pitkää nimitarinaa lukiessa iltasatutuokio tuntui aina loppuvan liian aikaisin, kun aina vähintään yksi lapsi olisi halunnut kuunnella vielä lisää.

Kuvitus sopii tarinaan todella hyvin, mutta enemmänkin niitä olisi saanut olla.