Talking to Strangers & Strong Female Protagonist

Marianne Boucher: Talking to Strangers
A memoir of my escape from a cult
Doubleday Canada 2020, 176s.

Talking to Strangers päätyi lukulistalleni jonkun kaverin instafeedistä. Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani, johon vieläpä liittyy jonkin sortin kultti ja siitä irtautuminen: todella kiinnostavaa!

Kanadalainen Marianne on luistellut koko pienen ikänsä. Siinä vaiheessa, kun on aika miettiä jatko-opintoja, Marianne päättää lähteä kokeilemaan onneaan The Ice Capades -luistelushown suhteen. Hän ei ole matkustanut yksin koskaan aiemmin, mutta lähtee luottavaisin mielin kohti Kaliforniaan. Heti saapumispäivänään Marianne kohtaa rannalla Amikon ja Franklinin, jotka kutsuvat Mariannen mukaansa. Ja jotenkin Marianne jää heidän seuraansa saman tien ja vaihtaa luisteluhaaveet pikkurihkaman myymiseen ja uskonnon tyrkyttämiseen.

Mariannen äiti huomaa pian, ettei kaikki todellakaan ole kunnossa ja alkaa järjestää interventiota, jolla pelastaisi lapsensa kultin kynsistä.

Talking to Strangers on kyllä kiinnostava teos ja Mariannen sekä hänen perheensä kokemukset kiistämättä karuja. Silti teos jää harmillisen pinnalliseksi. Etenkin tarinan aikajana jäi minulle arvoitukseksi. Ihanko totta asiat etenivät näin järkyttävän nopealla tahdilla? Marianne on täysin lahkolaisten vietävissä ensihetkistä lähtien ja sitten toisaalta hänet saadaan myös irti lahkosta todella nopeasti. Ehkä ajan eteneminen ei vain välity oikealla tavalla? Tuntui joka tapauksessa siltä, että kulttilaisten aivopesu oli äärettömän tehokasta ja toisaalta Marianne saadaan irtautumaankin parissa päivässä.

Piirrostyyli on ihan miellyttävää ja mustavalkoinen värimaailma sopii tarinaan hyvin. Toisaalta muutama tehosteväri dramaattisimmissa kohdissa olisi voinut olla hyvä lisä.

                    

-------------------------------------

            

Brennan Lee Mulligan: Strong Female Protagonist
Top Shelf Productions 2015, 220s.
Piirrokset: Molly Ostertag

Strong Female Protagonist taas kiinnosti piirtäjän, Molly Ostertagin takia. Olen lukenut hänen tuoreempia sarjakuviaan ja pitänyt piirrostyylistä. Strong Female Protagonist on kuitenkin aavistuksen vanhempaa tuotantoa, eikä Ostertagin kynänjäljessä ole vielä samaa varmuutta kuin nykyisin.

Piirrosjälkeä suurempi haaste on kuitenkin sarjakuvan juonen hajanaisuus. Tarina käynnistyy melkoisella tohinalla ja ainakin minua häiritsivät sivun alareunan jokasivuiset kommentit, "Those sweatpants look comfy as hell.". En ole katsonut yhtäkään elokuvaa kommenttiraidalla, enkä kyllä kaipaa sellaista kirjoihinkaan.

No joka tapauksessa pääosassa on Alison Green, entinen teinisupersankari, nykyinen opiskelija. Green on vetäytynyt supersankarin roolistaan vuotta aiemmin, mutta voimat hänellä on tallella edelleen. Joku pääpahis tässä ilmeisesti on tekemässä uutta tulemista ja nyt taistellaan välillä erinäisiä pikkupahiksia vastaan.

Tarinan taustoja avataan visuaalisesti heikosti erottuvilla takaumilla, joten välillä olin pikkuisen hukassa sen suhteen, missä kohtaa aikajanaa ollaan menossa. Sarjaan on jatkoakin, mutta eiköhän tämä yksi kirja riitä minulle.

Kayn anatomia

Adam Kay: Kayn anatomia
Tosi hauska (ja tosi ällöttävä) kirja ihmisruumiista
Art House 2021, 394s.
Kuvitus: Henry Paker
Suom. Ari Jaatinen

 

Adam "Kohta voi vähän kirpaista" Kay on kirjoittanut aivan mainion tietokirjan ihmiskehosta! Kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret, mutta kirja sopii mainiosti myös aikuisille.

Kay onnistuu käsittelemään ihmisen anatomian ihosta sisäelimiin, hiuksista luihin ja lihaksiin, suolistosta lisääntymiseen, elämään ja kuolemaan sekä pöpöihin alle 400 sadassa sivussa. Teksti on informatiivista ja sopivan yksityiskohtaista antaakseen paljon tietoa, mutta olematta silti kuivakkaa. Ylipäätään Kayn huumori ja kuvittaja Henry Pakerin tyyli tekevät lukemisesta hauskaa: harva tietokirja saa lapsen hykertelemään naurusta melkein joka aukeamalla ja lukemaan pätkiä ääneen. "Hyyyyiiiiii! Äiti! Kuuntele tätä!" -huudahdus olikin minulle selvä merkki siitä, mikä kirja on luettavana.

Eri osioiden lopuksi Kay vastaa muutamiin kysymyksiin, jonka jälkeen vuorossa on faktaa vai kakkaa -osio. Näiden osioiden ansioista opin, ettei viiden sekunnin sääntöä kannata noudattaa, vaan pudonnut ruoka on menetetty sillä sekunnilla, kun se koskee lattiaan/maahan sekä sen, ettei pissa oikeasti lievitä meduusan piston polttelua, vaan saattaa jopa pahentaa tilannetta.

Kirja on niin tuore, että pöpö-osuudesta löytyy tietoa myös koronaviruksesta!

Kayn anatomia vastasi (suuria) odotuksiani täydellisesti ja suosittelenkin sitä ihan kaikille viihdykettä kaipaaville. Viihtyessäsi saatat myös oppia jotakin hyödyllistä.

 

 

Rex Dexter ja älyttömän kuolleet eläimet

Aaron Reynolds: Rex Dexter ja älyttömän kuolleet eläimet
Jalava 2021, 214s.
Kuvitus: Hugo Cuellar
Suom. Kaisa Ranta

 

Rex ei toivo mitään niin kovasi, kuin omaa koiraa. Suklaanruskeaa labradorinnoutajaa, jos tarkkoja ollaan. Syntymäpäivänään Rex saa vanhemmiltaan laatikon, jossa on reikiä, joten luonnollisesti Rex ehtii jo riemastua. Mutta, mutta. Laatikossa ei suinkaan ole söpöä koiraa, vaan kana. Ihan totta, kana! Vanhemmat ovat järkeilleet, että Rexin on hyvä harjoitella elävästä olennosta huolehtimista kanalla, ennen kuin hänen käsiinsä uskotaan koiraa. Kuten kansikuvastakin voi päätellä, kana ei pysy hengissä kovin pitkään. Kana ei kuitenkaan häviä Rexin elämästä, sillä Rex onnistuu saamaan päälleen kirouksen, jonka myötä hän vetää puoleensa kuolleita eläimiä.

Rex Dexter ja älyttömän kuolleet eläimet on idealtaan aika älytön ja juuri siksi niin houkutteleva. Kirja on täynnä pöhköä huumoria, osin siksi ettei Rex ole se tarkkaavaisin tai päättelykykyisin poika. Kuolleiden eläimien myötä Rex ajautuu ratkaisemaan paikallisen eläintarhan omituisia, harvinaisten eläinten kuolemantapauksia. Nokkelampi kaveri olisi saattanut ratkaista tapaukset nopeamminkin ja pelastaa eläimen tai ehkä jopa kaksi...

Minulle Rex Dexter oli ehkä aavistuksen liian koheltava tuttavuus ja 8-vuotiasta nämä kuolleet eläimet surettivat sen verran, ettei hän halunnut lukea kirjaa loppuun asti. Uskoisin kuitenkin tämän kirjan uppoavan oikein hyvin 5.-6.-luokkalaisiin lukijoihin. Kirjassa on veikeä mustavalkoinen kuvitus, joka lisää kirjan kiinnostavuutta.

Factory Summers ja Vitsaa säästämättä

Guy Delisle: Factory Summers
Drawn & Quarterly 2021, 152s.

Factory Summers kertoo Guy Delislen ensimmäisestä (ja toisesta ja kolmannesta) kesätyöstä paperitehtaalla. 12-tuntiset työpäivät ovat raskaita, toisteisia, puuduttavia ja hikisiä, vaarallisiakin. Työkavereihin mahtuu varsin värikkäitä tapauksia ja sarjakuvan mielenkiintoisimmat jutut liittyvätkin työkavereihin. Niin ja Delislen isään. Sillä kesätyön lisäksi sarjakuva kertoo isän ja pojan välisestä suhteesta, joskin tälle aiheelle ruutuja liikeneekin vain vähän. 

Tavallaan Factory Summers on vähän kuivakka, sillä siitä puuttuu huumori melkeinpä kokonaan eikä paperitehtaan arki tosiaan ole kovin monipuolista. Silti Delisle on jälleen onnistunut luomaan kelpo sarjakuva-albumin, jota luki ihan mielikseen.

Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä
Sammakko 2021, 130s.
Suom. Kreetta Lahtinen

Äsken luetun Liv Strömquistin kirjan jälkeen nappasin kirjastosta Nanna Johanssonin Vitsaa säästämättä -sarjiksen, kas kun olin kuullut Johanssonin työtä kehutun strömquistmäiseksi.

Jotain samaa Johanssonin ja Strömquistin tuotoksissa toki on: kumpikin tarttuu ärhäkästi vaikka mihin ilmiöihin, purkaa niitä osiin ja läväyttää tuoreemman tulkinnan lukijan kasvojen eteen. Johanssonin käsittelytapa on kuitenkin huomattavasti suppeampi, eivätkä aiheetkaan ole aivan niin tuoreita/omaperäisiä kuin Strömquistilla. Esimerkiksi fantasiapelien/-sarjojen jne. naissotureiden bikinimalliset rintapanssarit on käsitelty jo aiemmin. Sen sijaan Leijonakuningas-analyysistä pidin! (Elokuva ei ole koskaan kuulunut lemppareihini muutenkaan, nyt vielä vähemmän.)

Parin pidemmän (= muutaman aukeaman mittaisen) jutun lisäksi kirjan sisältö on pääosin yksisivuisia... Niin, en oikein tiedä mitä nämä ovat. Pilakuvia? Sekalaisia huomioita? No, osa niistä on oivaltavia ja hauskoja, osaa en vain tainnut tajuta.

Pieni lastenkirjakooste

Kävi sillä lailla, että onnistuin haalimaan jostakin itselleni angiinan. Vaikka olenkin sairastanut ihmeen vähin oirein, höttöpääni jaksoi keskittyä vain lyhyisiin tarinoihin. Onneksi kirjastohyllyyn oli kasaantunut kivoja lastenkirjoja.

 

Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.):
Häntä jäässä ja muita juttuja
Opetushallitus 2021, 264s.
Kuvitus: Tiina Konttila

Häntä jäässä ja muita juttuja on Opetushallituksen kustantama, alakoulun 3.-4. luokille suunnattu kertomuskokoelma. Tekstit ovat selkokielisiä ja aiheiltaan virkistävän vaihtelevia.

Kirjan alkupäässä on kansantarinoita. Muutama (kuten hölmöläiskertomukset) on vanhoja tuttuja, mutta sekaan mahtuu uudistettuja, vinkeitä versioita myös. Kirjan loppupuolella on kertomuksia monista eri kulttuureista.

Teksteissä käsitellään paljon kaverisuhteita ja koulumaailman juttuja, mutta mukana on myös sellaisia aiheita, joihin harvemmin törmää: yhdessä tarinassa varoitetaan (mutta ei pelotellen!) namusedistä ja -tädeistä, yhdessä kerrotaan spurguista.

Tekstit on koottu ja selkomukautettu monista lähteistä ja niiden takaa löytyy (jos oikein laskin) yhdeksän tunnettua suomalaista kirjailijaa Jukka Itkosesta Mari Möröön ja Tuula Kallioniemeen, Kreetta Onkelista Timo Parvelaan.

Kirjan on kuvittanut Tiina Konttila, ja vaikka edelleen olen näin siskona hyvin puolueellinen, niin kuvitus on tosi hyvä! Kuvista välittyy selkeästi tarinan tunnelma ja usein kuvista löytää hauskoja pieniä yksityiskohtia. Jos pitäisi valita suosikkikuva, niin se olisi sivun 188 diktaattori. :)

Tapani Bagge: Sielulinnun arvoitus
Karisto 2021, 127s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

Apassit-sarjan viidennessä osassa Samuli, Erik, Otto, heikki, Elli ja Nelli on kutsuttu Viipuriin ratkaisemaan sielulinnun arvoitusta. Monrepos'n kartanon puistossa on tehty havaintoja valtavan suuresta, mustasta linnusta, joka on jopa hyökännyt kirjastonhoitajan kimppuun. Lapset saavat osallistua henki-istuntoon eli seanssiin, jonka aikana vaaleisiin vaatteisiin pukeutunut haamu kehottaa lapsia palaamaan kotiin mahdollisimman pian.

Sielulinnun arvoitus on vauhdikas ja uskoisin, että pienille lukijoille myös kutkuttavan jännittävä kirja. Lapset ovat esimerkiksi yön yli vartiossa hautasaarella, jolla sielulintu on nähty. He saavat varoituksia ja kaksi heitä katoaakin kesken vartiovuoron.

Minä pidin tästä ehkä eniten siksi, että luin viime vuoden puolella Marjo Kaartisen kirjan Spiritistinen istunto, joten seanssit ja meediot (temppuineen) olivat hyvässä muistissa. Lapsi, jolle nämä aiheet olivat ihan uusia, koki kirjan jotenkin hankalaksi.

Carlos da Cruzin kuvitus ansaitsee jälleen isot kehut. Upea nelivärikuvitus on tasaveroinen tarinankertoja tekstin kanssa.

Aaron Blabey: Hurja jengi
Zombikissojen hyökkäys
Into 2021, 140s.
Suom. Annukka Kolehmainen

 

Aaron Blabeyn Hurja jengi taistelee neljännessä kirjassa zombikissoja vastaan. Hullu tiedemis, Tohtori Rubert Marmeladi, on tehnyt kaikista suloisista kissoista zombeja, jotka nyt aiheuttavat suuria ongelmia. Kissat eivät pidä vedestä, mutta lankakeriä ne rakastavat ja kaulassa olevan kellon ansiosta niiden lähestymisen voi kuulla.

Aivan keskenään Hurja jengi, tai Hyvien jätkien jengi, kuten susi niin sinnikkäästi haluaa muistuttaa, ei zombikissoja ja hullua tiedemiestä vastaan pärjää, mutta onneksi apua on tarjolla.

Hurja Jengi on käytännössä isoruutuinen sarjakuva, jossa ei miljöökuvauksiin tai muihin mietteisiin pysähdytä, vaan koko ajan porhalletaan täysillä eteenpäin. Höttöpäälle vauhtia olikin vähän liikaa, mutta lasten mielestä tämä oli jälleen kerran tosi hauska ja hyvä ja kiva ja taas hauska.

Thirsty Mermaids

Kat Leyh: Thirsty Mermaids
Gallery 13, 2021, 256s.

Luin äskettäin Snapdragonin, johon ihastuin niin kovasti, että tilasin sen omaksi. Samalla bongasin Kat Leyh:n toisen sarjakuva-albumin, Thirsty Mermaidsin, jonka klikkasin samaan ostoskoriin.

Pearl, Tooth ja Eez juopottelevat meren pohjassa laivan hylyssä. Heillä on oikein hauskaa, kunnes juomat pääsevät loppumaan. Ei kuitenkaan mitään hätää! Nämä merenneidot tietävät vallan hyvin, että ihmisiltä löytyy alkoholia vaikka kuinka paljon ja kappas vain, Eez hallitsee taikuutta sen verran, että saa järjestettyä kolmikolle jalat. Ei muuta kuin sanoista tekoihin: merivirta kuskaa kivasti söpöön rantakaupunkiin, jonka baareissa kaverukset viettävät hauskan illan. Seuraavana aamuna iskee krapula ja karu todellisuus: Eez ei ole aivan varma siitä, kuinka jalat muutetaan takaisin pyrstöiksi.

Etenkin Pearl ja Tooth ovat vinkeitä hahmoja, joiden toilailuja oli hauska seurata. Eezillä on hieman haastavampaa. Snapdragonin tapaan Thirsty Mermaidsissakin käsitellään ystävyyttä ja seksuaalivähemmistöjä, mutta ainakaan minä en kokenut näitä teemoja mitenkään korostetuiksi tai varsinkaan teennäisiksi.

Leyhn piirrosjälki on sulavaa ja energistä ja albumin värimaailma toimii todella hyvin.

Valoisa kaupunkini

Ulrika Gustafsson: Valoisa kaupunkini
Sally Salmisen elämä ja teokset
Teos 2021, 381s.
Suom. Laura Jänisniemi

 

Sally Salmisen esikoisteoksesta julkaistiin uusi suomennos kolmisen vuotta sitten. Luin Katrinan ja kirja teki vaikutuksen. Ulrika Gustafssonin tuhti teos Valoisa kaupunkini, Sally Salmisen elämä ja teokset, päätyikin lukulistalleni puhtaasti Katrinan ansiosta.  

Gustafssonin kirja on todella lukijaystävällinen. Vaikka kirjaa varten on käytetty runsaasti lähteitä, tekstistä on jätetty suorat lähdeviitteet pois. Jo tämä tekee lukemisesta todella sulavaa, kun katse ei harhaudu alaviitteisiin ja muihin sivuhuomautuksiin. Lisäksi Gustafsson kirjoittaa vahvasti itsensä kautta, mikä tuo tekstiin lämpöä ja välittömyyttä.

Kirja etenee melko kronologisesti, joten Salmisen elämänvaiheita on helppo seurata. Lapsuus Ahvenanmaalla oli niukka, mutta opetti Salmiselle ja hänen sisaruksilleen sinnikkyyttä. Salminen lähti nuorena ensin Tukholmaan, sitten Amerikkaan, missä hän kirjoitti ensimmäisen romaanikäsikirjoituksensa.

Mielenkiintoisinta oli lukea Salmisen elämästä sotavuosien aikana. Talvella 1939-1940 Salminen työskenteli Suomessa tanskalaisen miehensä kanssa reportterina. Toisen maailmansodan aikana pariskunta asui saksalaisten miehittämässä Tanskassa, jossa he auttoivat vastarintaliikettä ja antoivat kodin pienelle juutalaispojalle. Sota-ajan kuvaukset ovat erilaisia, kuin mihin olen tottunut: Tanskassa sota-arki on luonnollisesti ollut hyvin erilaista kuin Suomessa. 

Gustafsson esittelee kirjassa Salmisen tuotantoa. Hän ei ylistä läheskään kaikkea tuotantoa, mutta saa silti lukijan kiinnostumaan. 

Valoisa kaupunkini on kuvaliitteineen hieno kirja, jonka lukeminen on hämmentävän joutuisaa.

Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan

Liv Strömquist: Punaisin ruusu puhkeaa
Sammakko 2021, 171s.
Suom. Helena Kulmala

 

Liv Strömquistin Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan antoi odottaa itseään pitkään. Alunperin sen piti ilmestyä ties kuinka kauan sitten, mutta ilmestymispäivä lykkääntyi lykkääntymistään. Tilasin oman kappaleeni eräästä verkkokirjakaupasta ennakkoon, koska arvelin siten saavani kirjani kutakuinkin suoraan painosta. Mutta pah! Kun ilmestymisestä oli kulunut kolmatta viikkoa, eikä kirjaa ollut edes lähetetty, peruin tilaukseni ja tein tilauksen kustantamon kautta. Sitten ei mennytkään kuin pari päivää ja kirja (sekä Einsteinin vaimo, joka minulta vielä puuttui) tupsahtivat postilaatikkoon.

Punaisin ruusu puhkeaa on Strömquistin aiempien albumien tapaan täynnä asiaa. Piirrosjälki ei ole millään mittapuulla nättiä, eikä näiden Strömquistin tulkintojen perusteella tunnistaisi julkkiksia, ellei heitä esiteltäisi tekstissä. Minä olenkin yrittänyt opetella lukemaan Strömquistia enemmänkin visualisoituna tietotekstinä, kuin sarjakuvana.

Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan käsittelee rakkautta. Ensin ruoditaan Leonardo DiCaprion "rakkauselämää", johon tosin ei ilmeisesti liity rakkautta. Nuoret uimapukumallit vain vaihtuvat uuteen melko säännöllisin väliajoin. Rakkaudesta ja kumppanin etsimisestä on tullut ikään kuin kuluttamista: kumppanille on tarkkoja vaatimuksia ja mikäli nämä eivät täyty, pistetään tavara vaihtoon. Sattumalle ei jää eikä sille jätetä tilaa.

Minä olen todella hidas sisäistämään tietoa, joten tämä(kin) minun pitäisi varmaan lukea jonkin ajan päästä uudestaan, jotta saisin siitä vielä enemmän irti.  Etenkin, kun tekstissä tulee vastaan runsaasti näkökulmia ja tulkintoja, jotka poikkeavat valtavirrasta ja siitä, mihin itsekin on ikään kuin huomaamattaan tottunut, on toisenlaisia näkökulmia vaikeampi ottaa vastaan.