torstai 18. toukokuuta 2017

Uuden nimen tarina

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina
(Storia del nuovo cognome, 2012)
WSOY 2017, 508s.
Suom. Helinä Kangas


Lähes tarkalleen vuosi sitten nautin Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisestä ostasta, Loistavasta ystävästäni. Tänä vuonna lukijoita hemmotellaan toisella osalla, Uuden nimen tarinalla, joka jatkaa Lenùn ja Linan tarinaa saumattomasti siitä, mihin edellinen osa loppui.

Yritin kovasti jo lukiessani eritellä syitä sille, mikä tästä kirjasta tekee erityisen hyvän. Onko kaiken ydin juoni? Ylimaallisen upea kerronta? Cliffhangerit? Ei oikeastaan. Toki kirjassa tapahtuu paljon, mutta eivät luvut lopu mitenkään erikoisen jännittäviin kohtiin. Juonen kaari on varsin tasainen, sillä tässähän tarina alkaa aivan kesken ja loppuukin tavallaan tylsään kohtaan. Kerronta on elävää ja sellaista, että siihen on todella helppo uppoutua, mutta ehkä silti se suurin viehätys on kirjan henkilöissä.

Edelleen Lenùn ja Linan välinen ystävyys on enimmäkseen suuri arvoitus. Lina käyttäytyy monessa kohtaa inhottavasti, eikä ainoastaan Lenùa kohtaan. Tytöt ovat vielä nuoria, 17-vuotiaita kirjan alussa, mutta heidän elämänsä ovat jo lähteneet aivan eri suuntiin. Alkuun minun oli vaikea muistaa, kuka hahmoista on kukakin, vaikka kirjan alussa onkin henkilöistä kattava lista. Etenkin lukuisat lempinimet sotkivat ajatuksiani.

Suomennos on laadukas, vaikka muutama outous tekstistä hyppäsikin silmille. Mietin kyllä, onko violehtava alahuuli tai se, kuinka joku huuti suoraa huutoa ihan tarkoituksella puhekielisen kuuloisia ilmauksia, sillä kertojana toimiva Lenù mainitsee usein erikseen, puhuuko joku murteella vai yleiskielellä. Ehkä tällaisilla kielellisilla eroavaisuuksilla on alkukielisessä painoksessa isompikin merkitys.

Uuden nimen tarina on niitä kirjoja, joita lukee ahnehtien ja joiden ei haluaisi loppuvan ollenkaan.

3 kommenttia:

  1. Hah, mä löysin tästä kirjasta yhden lauseen, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Mutta onneksi näitä ei häiritsevässä määrin ollut (vrt. Tukikohta) ja itse tarina, ah, aivan loistavaa draamaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, muistatko yhtään, millainen se päätön lause oli? Minä huomasin vain tuollaisia yksittäisiä sanoja, jotka vähän töksähtelivät, mutta muuten vain nautin :)

      Ja kyllä, tämä on laadukasta draamaa.

      (Voi apua, Tukikohta. En varmaan koskaan edes yritä lukea sitä uudestaan, ellei joku julkaise uutta käännöstä.)

      Poista
  2. Minä en huomannut kuin pari lyöntivirhettä, muutoin kieli oli oikein soljuvaa. Olisi silti ihana osata italiaa ja kyetä lukemaan alkukielellä, näkyykö murteellisuus ja yleiskielisyys jollain tavoin eri henkilöiden repliikeissä.

    Samaa mieltä tuosta, että kirjan ei olisi halunnut loppuvan ollenkaan. Toisaalta kirjan ensimmäisellä puoliskolla kuvattua yhtä ainoaa kesää olisi kyllä voinut tiivistää, mutta lopussa alkoi taas tapahtua enemmän, enkä haluaisi jättää Elenaa ja Lilaa taas vuodeksi.

    VastaaPoista