Peilisalissa

Liv Strömquist: Peilisalissa
Sammakko 2023, 144s.
Suom. Helena Kulmala

 

Sarjakuvien suhteen olen todella valikoiva. Jos piirrostyyli ei pikaisen vilkaisun perusteella näytä kivalta, mielenkiintoiseltakin vaikuttanut albumi jää lukematta. Liv Strömquistin sarjakuva-albumit ovat kuitenkin poikkeus. Hänen piirrostyylinsä on jotenkin kankea ja kirjojen tekstaus - ainakin näissä suomenkielisissä versioissa - epäsiistiä, joten visuaalisesti nämä ovat kaikkea muuta kuin mitä normaalisti lukisin. Mutta Strömquist käsittelee teoksissaan kiinnostavia aiheita ja tekee sen niin selkeästi ja ajatuksiaherättävästi, että hän on sarjakuvien tekijöistä yksi suosikeistani.

Peilisalissa käsittelee kauneutta, fyysistä sellaista. Kauneusihanteet toki vaihtelevat aikakauden ja maantieteellisen sijainnin mukaan, yksilöllisesti tietysti myös. Strömquist pyörittelee kauneutta pääsääntöisesti länsimaisen kauneuskäsityksen mukaan. Hän pohtii sosiaalisen median vaikutuksia suhteessamme kauneuteen ja omaan ulkonäköön ylipäätään, käyttäen esimerkkeinä paria Kardashiania. Siinä missä kauneus oli kauan sitten ominaisuus joka määräytyi geenien/olosuhteiden/sattuman mukaan, nykyisin kauneus on jotain, mitä tavoitellaan. Jos peilikuva näyttää omasta mielestä ei-kauniilta tai puntarin lukemat eivät miellytä, koetaan ikään kuin velvollisuudeksi alkaa tehdä jotakin. Kauneuden koetaan olevan jokaisen saavutettavissa, jos vain näkee tarpeeksi vaivaa...

Strömquist pohtii kauneutta myös valuuttana. Toisinaan miellyttävä ulkonäkö on ollut valttikortti aviopuolisoa etsittäessä, ehkä se on sitä osin myös nykyään. Jo mainitut Kardashianit tekevät ulkonäöllään hyvää tiliä. Merkittävää heidän kohdallaan on se, että valta on heillä itsellään: he päättävät olla kuvattavana tai kuvaavat itse, valitsevat itse julkaistavat kuvat ja myös keräävät voitot itse. 

Kauneuden arvon voidaan nähdä tulevan siitä, että se ei ole pysyvää. Ikääntyminen muuttaa väistämättä fyysistä ulkonäköä. 

No, voisin pyöritellä näitä Peilisalissa:n aiheita paljonkin, mutta varmasti saatte niistä enemmän irti lukemalla kirjan itse. ;) Helena Kulmalan suomennos on tasokas, jälleen kerran. Albumin ainoa miinus on sivunumeroiden puute! Kirjan alkusivulla mainitaan, että taustapiirroksia ja pari muuta piirustusta on tehnyt Strömquistin lisäksi kolme muutakin henkilöä. Heidän osuutensa kerrotaan sivunumeroin, mutta koska niitä ei ole merkitty, saa nähdä melkoisesti vaivaa, mikäli haluaa heidän piirroksiaan tutkia ja esimerkiksi vertailla Strömquistin piirrosjälkeen.

Hirviö ja Helmikki: Hirviön paluu

Jack Meggitt-Phillips: Hirviön paluu
WSOY 2023, 306s.
Suom. Marja Helanen
Kuvitus: Isabelle Follath

Helmikki ja Ebenezer Pinset nauttivat elämästään ilman hirviötä. Helmikki ahertaa erilaisissa hyväntekeväisyyshommissa ja herra Pinset on laittanut pystyyn neuvontapalvelun. Siinä missä Helmikkiä hehkutetaan joka taholla ja hänelle järjestetään isoja juhlia, Ebenezerin neuvontapalvelulla ei mene kovin hyvin. Hänen antamansa neuvot eivät toimi tai sitten hän myöntää itse, ettei osaa ratkaista ongelmaa.

Sitten käsillä onkin ongelma, jonka edessä Helmikkikin on voimaton. Tutkijat ovat nimittäin vakuuttuneet siitä, että hirviö on muuttunut kiltiksi. Koska Ebenezerin talo on ostettu hirviön puklaamilla rahoilla, talo on heidän tulkintansa mukaan oikeastaan hirviön omaisuutta ja siksipä hirviö vapautetaan vankilastaan ja hänet annetaan herra Pinsetin ja Helmikin huollettavaksi.

Kyllähän hirviö kieltämättä vaikuttaa erilaiselta. Sen ääni on mielistelevän makeileva ja sanasto yhtä lässytystä ja lepertelyä. Lisäksi se puklailee ilmoille toinen toistaan tarpeellisempia asioita naapurustoon!

Hirviön paluu on aivan loistavaa jatkoa Hirviö ja Helmikki -sarjaan. Hahmot ovat mitä mainioimpia ja hirviön puhe niin pöljää, että siinä on suomentaja Marja Helanen saanut varmasti irrotella oikein olan takaa. Kuvitus on tässäkin kirjassa oivallinen, vaikka olisihan sitä voinut katsella enemmänkin.

Ja arvatkaa, mikä tässä kirjassa on parasta?
Se, että loppu jää sellaiseen kohtaan, että jatkoa on aika varmasti luvassa!

Naisia autismin kirjolla

Clara Törnvall: Naisia autismin kirjolla
Atena 2023, 197s.
Suom. Christine Thorel

 

Sain ystävänpäivänä ADHD-diagnoosin, yli 43-vuotiaana. Tiedän, ettei ADHD kuulu autismin kirjoon, mutta tunnistan itsestäni valtavan paljon tässäkin kirjassa mainittuja autisteille tyypillisiä piirteitä. Erilaiset taustaäänet voivat häiritä minua kohtuuttoman paljon, stimmailen lähes koko ajan ja saatan innostua jostakin asiasta tai tekemisestä todella paljon. Haastavinta on kuitenkin se, kuinka paljon välillä joutuu pinnistellä peittääkseen sen, kuinka hankalia jotkut sosiaaliset tai arkiset tilanteet voivat olla.

Clara Törnvall kirjoittaa naisten autismista monipuolisesti. Kirjan aikana hän hakeutuu tutkimuksiin ja saa lopulta autismidiagnoosin. Omien kokemustensa rinnalla Törnvall kuljettaa autismitutkimusten historiaa ja varsinkin sen ongelmakohtia. Autismi, kuten masennuskin mielletään herkästi tietynlaiseksi, jolloin poikkeavat ilmenemismuodot sivuutetaan. Eivät läheskään kaikki autistit ole sisäänpäinkääntyneitä neroja, aivan kuten kaikki masentuneetkaan eivät makaa ympäri vuorokauden sängyssä täysin toimintakyvyttöminä.

Autismi on vahvasti periytyvää, mutta sen aiheuttajaa ei tunneta. Siinä missä Down syndrooman aiheuttaa ylimääräinen kromosomi, autististen henkilöiden dna ei poikkea "normaalista". Oli kiinnostavaa lukea siitä, kuinka erään tutkimuksen mukaan autistiset henkilöt osaavat toimia keskenään, mutta ongelmia alkaa ilmetä siinä vaiheessa, kun tutkimusryhmässä sekoittuvat autistiset ja neurotyypilliset. 

Törnvall nostaa useasti esiin sen, että autismeilta vaaditaan sopeutumista neurotyypillisten toimintatapoihin ja rakenteisiin, vaikka samaa sopeutumista ei odoteta neurotyypillisiltä suhteessa autistisiin. Ristiriitaista.

Naisia autismin kirjolla on puhutteleva teos. Erityisesti mieleen jäi kohta, jossa kerrotaan siitä, kuinka vanhempien huolta lapsen mahdollisesta autismista ei oteta todesta, jos lapsi suoriutuu koulusta. Lapsi sinnittelee koulupäivät ja romahtaa kotona, mutta koska se ei näy koulussa, apu viivästyy tai jää kokonaan saamatta.

Kesyttömät

Kaisa Pulakka: Kesyttömät
Eläinjumalia, hirviöitä ja ihmisen parhaita ystäviä
Atena 2023, 221s.

 

Lueskelin Kaisa Pulakan hienoa tietokirjaa Kesyttömät hitaasti nautiskellen. Kirjassaan Pulakka kertoo 19 eläimestä, niihin liittyvistä tarinoista, uskomuksista ja kulttuurien eroista näitä eläimiä kohtaan. Kuvitusta olisin toivonut enemmän, mutta toisaalta yksi näyttävä kuva kustakin eläimestä toimii sekin ihan hyvin.

Kesyttömät olisi aivan mahtava lukupiirikirja! Varmaan liki jokaiselta löytyy omakohtaisia tarinoita eläimistä ja jonkinlaisia käsityksiä eri lajeista on niilläkin, jotka eivät ole eläinten kanssa olleet tekemisissä. Olen kasvanut maatilalla ja eri aikoina pihapiirissämme asui erinäinen määrä lehmiä, lampaita, kanoja, fasaaneja, kaneja, kissoja, koiria ja yksittäisiä sikoja. Lehmät ovat minusta kauniita ja keskimmäisen lapsen silmäripsiä olenkin kehunut lehmän ripsiksi. Kissat näen viehättävän itsenäisinä ja mikäli kuopus ei olisi niin tolkuttoman allerginen, haluaisin hankkia meille oman kissan. Lampaiden kanssa pärjäsin hyvin, kunhan muisti olla kääntämättä selkäänsä pässille liian pitkäksi aikaa - se nimittäin puski mielellään. Pullokaritsat kesyyntyivät melkein riesaksi asti. Ne olivat todella nokkelia karkailemaan aitauksesta ja juoksemaan perään. Kotipiirin eläimistä pääsääntöisesti tykkäsin. Sonneja pelkäsin, samoin päälle hyökkivää kukkoa.

Sutta en ole koskaan nähnyt luonnossa, mutta vuosi pari sitten niitä liikkui kotikodin nurkilla pelottavan paljon. Lapsena jäi kerran Pikku kakkonen kesken, kun isä lähti näyttämään minulle ja isosiskolle karhun jälkeä. Ajettiin jollekin melko läheiselle pellolle ja iltahämärissä tiirailtiin isoa jalanjälkeä. Karhu oli siinä vaiheessa jo ties miten kaukana, mutta minä pelkäsin niin paljon, että juoksin saman tien takaisin autoon ja käperryin takapenkin eteen lattialle piiloon. 

Mutta se minusta ja minun eläinsuhteistani.
Pulakan kirja on hillitystä sivumäärästään huolimatta melkoinen runsaudensarvi. Ensinnäkin "eläinvalikoima" on kiinnostava. Pulakka käsittelee kissoja ja koiria, lehmiä, lampaita ja hevosia, käärmeitä ja korppeja, mehiläisiä ja hämähäkkejä sekä lukuisia muita. Monipuolinen käsittelytapa antaa ainakin tällaiselle korkeintaan keskiverron yleistiedon omaavalle paljon ajateltavaa ja uutta tietoa. En tienny, että karhut osaavat viheltää! Sen haluaisin kuulla. Sopivalta etäisyydeltä.

Rottien kohdalla Pulakka pohtii sitä, millainen yhteys noitavainoilla ja niitä seuranneella kissavihalla (etenkin mustat kissat kun yhdistettiin noituuteen) oli rottien määrän lisääntymiseen ja mustan surman leviämiseen euroopassa. Kiinnostava näkökulma tämäkin.

Pulakan tekstiä on miellyttävä lukea. Tietoa on paljon, mutta faktaähkyä ei synny, kun asiat ilmaistaan näin jouhevasti.

Luonasi ikuisesti

Erika Vik: Luonasi ikuisesti
Atena 2023, 488s.

 

Erika Vik hypähtää uudella Luonasi ikuisesti -teoksellaan fantasiasta reaalimaailmaan. Ei nyt ihan arkisista arkisimpiin koti-työ-prisma -ympyröihin, mutta onhan se musiikkimaailma joillekin arkista. Tai ainakin arkisehkoa. 

Janne Kallamaan musiikkiura ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Kaukana 90-luvulla ovat ne ajat, jolloin kaikki tunsivat Kallamaan nimeltä - taiteilijanimeltä. Nyt Kallamaa vääntää puoliväkisin biisejä sekä itselleen että muille artisteille, mutta viimein levy-yhtiö ilmoittaa lopettavansa yhteistyön. Pian tämän ilmoituksen jälkeen levy-yhtiön pomo löydetään kuolleena. Sattumaako?

Urakriiseilyn lisäksi Kallamaa huomaa ajautuneensa parisuhteeseen, jossa ei oikeasti haluaisi olla. Noora järjestää pakonomaisesti aivan kaiken sievästi järjestykseen, josta Kallamaa ei enää löydä tarvitsemaansa. Kallamaa alkaa saada häiritseviä viestejä oletetulta faniltaan ja kohta onkin vähän kaikki asiat solmussa.

Tässä kirjassa on ihan loistava imu! En tainnut kovin montaa taukoa pitää, kun halusin saada selville, mitä ihmettä nyt oikeasti on meneillään ja miksi. Ja vaikka kuinka ounastelin sitä ja tätä, en tainnut arvata ensimmäistäkään juttua oikein.

Onnistunut genren haltuunotto Vikiltä siis.

Kalma

Sini Helminen: Kalma
Myllylahti 2023, 326s.

 

Blogi on näköjään jäänyt vähille päivityksille Instagramiin liittymiseni myötä. Hupsista... Kokonaan en ole tätä kuitenkaan valmis lopettamaan, joten täällä taas!

Sini Helmisen Kalmaa odotin malttamattomana. Olen pitänyt Lujaverinen-sarjasta todella paljon ja kun edellinen osa loppui erittäin piinaavasti, tähän piti päästä käsiksi mahdollisimman pian.

No, juonesta onkin todella vaikeaa kertoa oikeastaan mitään niin, ettei samalla tulisi paljastaneeksi jotakin oleellista edellisestä osasta. Mutta sanotaan vaikka näin, että tarina jatkuu sujuvasta siitä, mihin se viimeksi jäi. Ja että siinä vaiheessa kun luulin tarinan olevan jo lopussa ja ihmettelin, miten kirjaa on vielä puolet jäljellä, tapahtuikin yllättävä käänne ja taas sitä mentiin. 

Pidän tämän sarjan ideasta todella paljon, samoin hahmoista. Helminen osaa tuoda kuoleman osaksi arkea jopa epämukavan helposti. Haluaisin sanoa, mitä muuta Helminen kuvaa todella kiehtovasti, mutta en voi, etten pilaa mitään!

Että näillä ei-oikein-mitään kertovilla sanoilla yritän sanoa, että Kalma oli mahtava päätös tälle sarjalle, joka alkaa vahvasti ja jatkuu sellaisena viimeiselle sivulle asti.

Ystävällisyys

John Ajvide Lindqvist: Ystävällisyys
Gummerus 2023, 733s.
Suom. Katriina Huttunen

 

John Ajvide Lindqvistin Ystävällisyys osoittautui kirjaksi, joka ei vastannut odotuksiani ollenkaan, mutta josta tykkäsin todella paljon. 

Norrtälje on pieni, sympaattinen kaupunki, jossa kaikki ovat ystävällisiä toisilleen. Eräänä aamuna koiraansa lenkittäessään mies huomaa satamalaiturilla keltaisen, lukitun rahtikontin. Lähempää konttia tutkiessaan, mies uskoo kuulevansa kontin sisältä liikettä. Alkaa pitkä selvitystyö, jonka tavoitteena on ratkaista, kenen vastuulla kontti - ja siten sen avaaminen - on. 

Siw on yksinhuoltajaäiti, jolla on erikoinen kyky kuulla välähdyksiä tulevasta. Max on lapsesta asti nähnyt kohtauksia pian tapahtuvista onnettomuuksista. Kiitos Pokemon Go:n Siwin ja Maxin tiet kohtaavat. On myös Siwin paras ystävä Anna, jonka lapsuudenperhe on karu kokoelma pikkurikollisia ja Maxin lapsuudenystävä Johan, joka kirjoittaa paitsi omaelämäkerrallista romaania myös nettikeskusteluihin katkeria kommentteja maahanmuuttajista. Lisätään joukkoon vielä Maxin ja Johanin ystävät Marko ja Maria, aikoinaan Jugoslaviasta Norrtäljeen muuttaneen perheen nykyisin aikuiset lapset. Niin ja Siwin Alva-tytär, isoäiti Berit sekä Annan pian vankilasta vapautuva pikkuveli Acke.

Kaikki nämä henkilöt ovat keskeisessä roolissa, kun Norrtäljen ilmapiiri alkaa kontin avaamisen jälkeen vaivihkaa muuttua. Ensin ilmassa on nihkeilyä, epäystävällisyyttä  ja pessimismiä, mutta vähitellen ihmiset alkavat käydä ilkeiksi, vihaisiksi ja jopa väkivaltaisiksi.

Ystävällisyys käynnistyy ja etenee hitaasti. Sitä toki voi pitää huonona asiana, mutta minä nautin kirjan verkkaisuudesta todella paljon. Jotain epämiellyttävää toki kulkee taustalla, mutta jotenkin onnistuin olemaan pelkäämättä oikeastaan koko kirjan ajan - ja minä olen sentään ihan hirveä pelkuri. Pidin näistä kirjan henkilöistä ja heidän monipuolisuudestaan, siitä kuinka heidän taustojaan avattiin. Bonuksena toki oli se, että kirjan populaarikulttuuri oli minulle erittäin tuttua: Pokemon Go ja Mario Kart keskeisimpinä.

Toisaalta, vaikka minä pidin Ystävällisyydestä todella paljon, voisin kuvitella, että kauhua odottavat ehkä pettyvät. En nimittäin osaa mieltää tätä kauhuksi, kauhuelementeistä huolimatta. Jopa lopun "kauhuhuipennukset" ovat yllättävän kesyjä.

Luin tätä melkein koko maaliskuun ajan, aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa, enkä menettänyt yöunia kertaakaan. Tarkoitan tämän kehuksi! :)

Faunoidit-trilogia

Tässä taannoin kirjahyllyjä siivotessa vastaan tuli paljon kirjoja, joita en ole lukenut, vaikka kovasti olisin halunnut. Joskus kirjat jäävät uudempien tai kirjaston kirjojen kyseessä ollessa palautuspäivän lähestymisen jalkoihin. Sitten kirjat tulee nostaneeksi sellaiseen hyllyyn, jota ei aktiivisesti tutki ja taas tulee uusia kirjoja lukujonoon.

No, David Mitchellin Pilvikartaston ja monen muun ohella Annukka Salaman Faunoidit-trilogia on tällainen ikuisuuden lukemistaan odottanut kirja(sarja). Päätin kuunnella sen äänikirjana, kun yhden pitkähkön fyysisen kirjan lukeminen on niin pahasti kesken.

Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja, käynnistyy sen verran vauhdikkaasti, että tarina imaisee mukaansa saman tien. Unna on aina ollut ketterä ja todella taitava kaikissa urheilulajeissa. Hän rakastaa kiipeilyä (paitsi havupuihin), mutta pelästyy herkästi.

Unnan maailma mullistuu, kun hän tapaa huoltoaseman kahviossa Rufuksen. Hänelle selviää, että itseasiassa hän on faunoidi: ihminen, jossa on yli 50% voimaeläintä. Unnan voimaeläin on orava, mikä selittää paljon. Sitä taas ei selitä mikään, kuinka on mahdollista, että Unna ylipäätään on faunoidi, sillä tähän asti kaikki faunoidit ovat olleet miehiä.

Piraijakuiskaajassa faunoidi-maailman laajuus alkaa hahmottua paitsi Unnalle, myös lukijalle. Pari uutta keskeistä hahmoa astuu kuvaan ja Unnan taustoja yritetään selvittää porukalla.

Trilogian päättävä Harakanloukku onkin sitten lähes puhdasta fantasiaseikkailua: yksi Unnan faunoidiystävistä, Vikke, katoaa ja häntä lähdetään etsimään äärimmäisen vaarallisesta metsästäjien kaupungista.

Kuuntelin koko sarjan noin viikossa, eli varsin nopeasti. Kiinnyin etenkin harakka-faunoidiin, Jonneen ja ärsyynnyin kontrolloivaan Rufukseen. (Rufuksen kontrolloimistarpeelle tosin löytyy selitys, mutta se on silti todella ahdistava piirre.) Pisteet Annukka Salamalle siitä, että Unna pitää puolensa oravamaisesta arkuudestaan huolimatta! Lisää pisteitä siitä, että Salamalta sujuu himon ja seksin luonteva kuvaus!

Äänikirjat lukee Anniina Piiparinen ja minä todella pidän hänen lukutavastaan. Dialogi kuulostaa luettunakin luontevalta ja eläytymistä on minun makuuni juuri oikea määrä.

Onneksi tuli siivottua ne kirjahyllyt ja enemmän onneksi oli se, että viimeinkin kuuntelin nämä. Oikein vetävää luettavaa noin yläkoululaisista ylöspäin.

Warren 13. ja kuiskausten metsä

Tania Del Rio: Warren 13. ja kuiskausten metsä
Kumma 2023, 237s.
Suom. Annukka Kolehmainen
Kuvitus: Will Staehle

 

Warren 13. ja kuiskausten metsä on sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa perintöhotelliaan ahkerasti puunaavaa Warren 13. saa selville jotain hyvin merkillistä itse hotellista. Tästä toisesta osasta on oikeastaan mahdotonta kirjoittaa kertomatta, mikä se hyvin merkillinen juttu on, joten jos ensimmäinen osa on vielä lukematta, kannattaa tämän blogitekstin lukeminen lopettaa välittömästi.

Warren 13. saa olla erittäin tyytyväinen sekä itseensä, että hotellinsa saavuttamaan menestykseen. Liikkuva hotelli on melkoinen myyntivaltti - siihen asti, että hotelli kompastuu ja hotellivieraat lähtevät kiukkuisina matkoihinsa. Warren 13. poistuu myös hotellista, yhdessä ystävänsä Petulan kanssa. Ensin onnekkaalta näyttävä käänne paljastuukin pian hirvittäväksi, kun Warren 13. tajuaa olevansa köytettynä tuoliin ja joku tepastelee Warrenin kaksoisolentona hotellia kohti.

Warren 13. -sarja on todella mainio! Tarinat ovat tapahtumarikkaita seikkailuja, joissa käänteitä ja erikoisia hahmoja ei ole säästelty. Kaikkein eniten sarjassa viehättää kuitenkin sen visuaalisuus. Warren 13. hahmon on luonut sarjan kuvittaja, Will Staehle. Tania Del Rio on paitsi käsikirjoittanut, myös piirtänyt sarjakuvia, joten ei ole mikään ihme, että kaksikko on saanut aikaan todella näyttävän sarjan. 

Kirja on muodoltaan kutakuinkin neliö, mikä jo sinänsä riittää erottamaan Warrenit useimmista muista kirjoista. Kuvitusta on todella runsaasti ja sen rasterimainen pintakuviointi antaa kirjalle hieman vanhahtavan, mutta myös arvokkaan ilmeen. Teksti on palstoitettu, mikä sekin on persoonallinen ratkaisu. Kuvissa on käytetty tehostevärinä kunkin osan kansiväriä, joten kokonaisuus on viimeiseen asti mietitty.

Mutta teksti ei siis todellakaan kalpene kuvituksen, taiton ja kaiken muun rinnalla. Ei todellakaan! Nämä kirjat ovat niin viimeisteltyjä, että tulen hyvälle mielelle jo niiden näkemisestä. :)

Kevin vs. yksisarviset sekä Will Gallows ja kärmesmahainen peikko

Philip Reeve: Kevin vs. yksisarviset
Aurinko kustannus 2022, 157s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Sarah McIntyre

Kevin on pullea yksisarvinen, joka asuu ystävänsä Maxin kotitalon katolla. Kerran aamulentelyllä Max, Kevin ja Daisy (Maxin sisko) näkevät niityllä kolme yksisarvista ratsastajineen! Ottaakseen selvää siitä, mitä on meneillään, kolmikko laskeutuu kyseiselle pellolle. Yksisarviset ovat ylimielisiä kuin mitkäkin, eivätkä heidän ratsastajansa ole lainkaan sen sympaattisempia. Onneksi paikalla on myös Margery Flough, Kesyttömien kosteiden kukkuloiden maagisen poniklubin neljäs jäsen, joka suhtautuu uusiin tuttavuuksiin paljon avoimemmin. Yksisarviset treenaavat kisaan, johon Kevin ja Maxkin päättävät osallistua. Voittajalle on luvassa paitsi mainetta ja kunniaa, myös suuri palkintopokaali. Kisapäivänä Max ja Kevin saavat kuitenkin vihiä siitä, että joku yrittää vohkia pokaalin.

Minä tykkään todella paljon Kevin-sarjasta. Kevin on hahmona tosi söpö ja herttainen, joten jo se riittää pitkälle. Reeve osaa myös kirjoittaa tarinoita, joissa yhdistyy sopivassa suhteessa jännitystä ja höpsöttelyä. Sarah McIntyren runsas kuvitus on selkeää ja humoristista, joten kokonaisuus toimii joka kerta oikein hyvin.

Tällä kertaa jäi vähän sellainen olo, että näinköhän Kevinin seikkailut loppuivat tähän. Toivottavasti eivät!

Derek Keilty: Will Gallows ja kärmesmahainen peikko
Aurinkokustannus 2022, 208s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Jonny Duddle

Will Gallowsin apulaisseriffinä työskennellyt isä on saanut surmansa virantoimituksessa. Vaikka syyllinen on kaikkien tiedossa, tämä huitelee edelleen vapaalla jalalla. Koska virkavalta ei tunnu laittavan tikkua ristiin syyllisen nappaamiseksi, Will ottaa puhuvan, lentävän hevosensa ja lähtee matkaan. Isoäidilleen hän ei tietenkään aikeistaan kerro, koska hän ei takuulla antaisi lupaa moiseen puuhaan. Willin kohteena on Deadrock, vaarallinen ja varsin vältelty kaktuksen muotoinen paikka. Siellä majailevat pahamaineisimmat rikolliset, peikot ja kummitukset.

Keiltyn luoma vinksahtanut villi länsi on omalaatuinen, mutta silti tuttujakin elementtejä löytyy. Kaktusmaisuutta oli tekstissä todella vaikea hahmottaa, mutta onneksi Jonny Duddlen kuvitus auttaa tässä paljon.

Will Gallowsin seikkailuja on kirjoitettu jo useamman kirjan verran, mutta suomeksi löytyy toistaiseksi vasta tämä ensimmäinen kirja. Toivottavasti lisääkin käännetään, sillä tämä oli minusta hyvällä tavalla erilainen seikkailu. Minä olen suositellut tätä 7.-8. -luokkalaisille, mutta kyllä tämä sopii myös hyvin lukeville alakoululaisille, ainakin alakoulun viimeisille luokille.