lauantai 18. marraskuuta 2023

Jeesus tykkää laihoista tytöistä

Janne Huuskonen: Jeesus tykkää laihoista tytöistä
Storytel 2023

 

Jeesus tykkää laihoista tytöistä päätyi kuunneltavaksi sinänsä erikoista reittiä: telkkarimainoksesta! En edes muista, milloin viimeksi olisin nähnyt televisiossa mainostettavan kirjoja.

Tämän enemmän kuunnelman kuin äänikirjan aihe on kiinnostava. Se perustuu eräästä lahkosta eronneiden haastatteluihin eli taustalla ovat todelliset tapahtumat ihan täällä Suomessa. Minulle tämä lahko ei ollut tuttu, mutta samankaltaista menoa olen kuullut olevan muuallakin.

Aluksi homma on vaikuttanut tavallisen seurakuntahomman jatkeelta: kokoonnutaan virallisen seurakunnan tilojen ulkopuolella puhumaan uskosta yhden aktiivin johdolla. Vähitellen seurakunnan säännöt ja näkemykset alkavat vaikuttaa lepsuilta ja vääriltäkin. Ajan kuluessa keskiössä onkin enemmän tämä karismaattinen johtaja kuin Jeesus. Lahkon johtaja ottaa kuin huomaamatta määräysvallan alle paitsi ulkonäön, myös työuran ja vapaa-ajan.

Kuten jo totesin, tämä äänikirja on toteutettu kuunnelmanomaisesti. Ääninäyttelijöitä on useita, eikä äänitehosteissa tai taustaäänissä ole säästelty. Sisällöltä odotin todella paljon enemmän. Sekä lahkon alkuvaiheet että siitä eroamisen jälkeiset tapahtumat, uuteen arkeen opettelu, käsitellään harmillisen nopeasti. Eikä siitä itse lahkostakaan ihan hirveästi saanut irti. 

Jälkikäteen oli sellainen olo, kuin olisin kuunnellut dokumenttisarjan tiivistelmän.

sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Asterix: Valkoinen Iiris

Fabcaro: Valkoinen Iiris
Piirrokset: Didier Conrad
Story House Egmont 2023
Suom. Mirka Ulanto


Asterixit on kuuluneet lukemistooni niin kauan kuin muistan. Vaikka nämä uusien tekijöiden tuotokset eivät ole ihastuttaneet samalla tavalla kuin alkuperäiset, tulee ne kuitenkin luettua. 

Jälleen kerran voittamattomien gallialaisten kylä on uhattuna. Tällä kertaa roomalaisilla on käytössään salakavala ase: positiivista ajattelua kylvävä Ambivalentius. Alkuun harmittomalta vaikuttava tyyppi ajatuksineen huvittaa Asterixia, mutta vähitellen tilanne alkaakin paljastua ikäväksi.

Valkoinen Iiris on aika hyvä albumi! Tarina toki muistuttaa jossain määrin Riidankylväjää, mutta on kuitenkin selkeästi erilainen. Huumori nojautuu paljolti nykyajan ilmiöille nauramiseen ja minua se ainakin huvitti.

Piirrosjälki on tasokasta ja vetää vertoja alkuperäisten tekijöiden kultakauden tuotantoon. Mainio sarjis siis. 

lauantai 4. marraskuuta 2023

Vilkkumaa

 

Maija Vilkkumaa & Miina Supinen:
Vilkkumaa
Gummerus 2023, 432s.

Olen kuunnellut Maija Vilkkumaan musiikkia kutakuinkin hänen uransa alkuajoista lähtien. Mikään superfani en voi väittää aina olleeni, sillä elämässäni on ollut myös niitä kausia, jolloin en ole kuunnellut oikein mitään musiikkia. Viimeistään Se ei olekaan niin -albumista asti Vilkkumaa on kuitenkin ollut se artisti, joka on tuntunut löytävän juuri oikeat sanat ja sävelet kuvaamaan minun(kin) tunteitani ja ajatuksiani. Niin, sanoittajana Vilkkumaa on todella taitava: suomen kieli taipuu upeasti ja ennakkoluulottomasti, eikä kuulijan tarvitse pelätä oletusriimien kaltaisia velttouksia. Esiintyjänäkin Vilkkumaa on mahtava, kuten koko yhtyeensäkin. Kun olen päässyt keikalle, olen raivannut tieni eturiviin, laulanut äänen käheäksi ja tanssinut itseni hikeen. Mahtavia kokemuksia ovat olleet ne. :)

Mutta nyt tähän kirjaan, jonka ostin heti ekana kirjamessupäivänä ja johon lauantaina jonotin tekijöiden nimmarit <3  Vilkkumaa on Vilkkumaan ja Miina Supisen yhteistyönä kirjoittama elämäkerta, joka luonnollisesti painottaa uraa. Kertojaääni on Vilkkumaan oma ja kerronnan tapa niin välitön ja luontevasti poukkoileva, että tuntuu kuin istuisi kahvilla Vilkkumaan kanssa. Luvut ovat lyhyitä ja ne on nimetty hauskasti. Lukeminen onkin nopeaa ja siinä mielessä helppoa, että tapahtumat etenevät kronologisesti. Suomen ja maailman tapahtumista kerrotaan sopivassa määrin, minkä oletan auttavan nuorempia lukijoita hahmottamaan sen, miten monin tavoin maailma oli eri vielä 30 tai 20 vuotta sitten. Auttaa se toki meitä keski-ikäisiäkin: kun on omat kokemukset ja muistot vaikka sieltä vuosituhannen vaihteesta, on ihan hyväkin pysähtyä miettimään, että niin, silloin tuo ja tuokin juttu oli tosiaan vielä ihan tavallista...

Kerronnan jutusteleva tyyli on hauskan rönsyilevä. Joitakin asioita tai termejä voidaan avata hyvinkin helposti ymmärrettäviksi ja sitten yhtäkkiä kertoja innostuukin selittämään, kuinka "[h]ain pianosta E7#9-soinnun ja fiilistelin sitä. Soinnussa oli yhtä aikaa molli- ja duuriterssi, sillä samalla kun soinnun pääteho on duuri, #9-ääni on sama kuin soinnun molliterssi." tai että "tutkinnan kohteeksi valikoitui henkilöviitteinen allatiivi." Miten ihana luotto lukijan kykyyn ymmärtää, mistä on kyse! Ja siis toki sijamuodot pitäisi osata, mutta joskus kun unta odotellessa yritin muistella sijamuotoja, mukaan yritti livahtaa myös laksatiivi, mikä kertonee jotain mun sijamuototietouden tasosta.

Vilkkumaa kertoo paitsi urastaan, myös henkilökohtaisesta elämästään. Linjaus on kautta kirjan sama: kerronta on avointa, mutta ei missään nimessä sensaationhakuista tai paljastuskirjamaista. Ikävätkin asiat käydään läpi, mutta hyvällä maulla ja aika lempeästi.

Perinteisistä artisti-/bändielämäkerroista Vilkkumaa eroaa muun muassa siinä, ettei kirjasta löydy diskografiaa tai vaikkapa listaa kultalevyistä tai palkinnoista. Vaikka pidänkin siitä, ettei kirjassa syväanalysoida joikaisen levyn jokaista biisiä, olisin halunnut lukea enemmän biisien taustoista. Ylipäätään olisin halunnut lukea enemmän! Tätä lukiessa oli jotenkin älyttömän kiva olo koko ajan.

Että toive sitä seuraavaa omaelämäkertaa varten: enemmän kaikkea! More is more!