Amerikan maa

Jeanine Cummins: Amerikan maa
Sitruuna 2022, 440s.
Suom. Elina Salonen

Lydialla on oma kirjakauppa, jossa hän tutustuu Javieriin. Javier lukee samoja kirjoja kuin Lydia ja heidän välilleen kehittyy lämmin ystävyys, joskin Javier haluaisi heidän olevan enemmän. Kumpikin on tahoillaan naimisissa, eikä Lydialla ole pahaa sanottavaa puolisostaan tai perhe-elämästään. Lydian mies, Sebastián on tutkiva journalisti, joka on kirjoittanut laajan artikkelin paikallisen huumekartellin pomosta. Kun Lydia lukee artikkelin, hänelle selviää, että pelätty La Lechuza ja Javier ovat yksi ja sama henkilö. Pian artikkelin julkaisun jälkeen Lydian ja hänen poikansa Lucan on paettava Acapulcosta - mitä nopeammin, sen parempi. 

Lydian ja Lucan epätoivoinen pakomatka muiden siirtolaisten ja karkureiden seassa on todella koukuttavaa luettavaa. Cummins on tehnyt laajan pohjatyön selvittäessään, miten laittomat siirtolaiset valitsevat reittinsä ja mitä vaaroja matkan varrelle mahtuu. Rahasta voi olla apua, mutta se voi muodostaa myös riskin. 

Amerikan maa on rakenteeltaan esimerkillinen. Takaumat syventävät henkilöhahmoja, sekoittamatta tippaakaan lukijan päätä. Kirjan maailmaan uppoaa täysin, vaikka aina ei haluaisikaan. Vaikka Lydia ja Luca ovat kuvitteellisia henkilöitä, heidän kaltaisiaan on silti olemassa, samoin heidän kohtaamiaan julmuuksia. Eläydyin tarinaan niin täysillä, että pelkäsin Lydian ja Lucan puolesta myös silloin, kun en lukenut kirjaa.

Amerikan maa jättää jälkeensä sykkyrän tunteita, ristiriitaisia ajatuksia ja mielikuvia, sekä hetkellisen helpotuksen tunteen.

Nanette

Hannah Gadsby: Nanette
Kymmenen askelta
Muistelmat, tai jotain
S&S 2022, 413s.
Suom. Hanna Sola

 
"[E]n ollut ollenkaan tajunnut, kuinka epämukavaksi olin aina tuntenut oloni omissa nahoissani. En puhu vain kivusta. Pikemminkin tunne oli äärimmäinen ja jatkuva tietoisuus kehostani, ikään kuin en oikein sopisi sen sisään, ikään kuin lihani olis alushousut, jotka alati kerääntyvät sieluni persvakoon." (s. 247)

En ole katsonut Hannah Gadsbyn Nanette-showta, mutta nyt se on viimeistään tehtävä. Tämän kirjan myötä tykästyin Gadsbyyn todella paljon ja vaikka elämämme ovat hyvin erilaiset, samaistumiskohtiakin löytyy. Gadsbyn ADHD ja autismi diagnosoidaan vasta aikuisiällä, joten - kärjistetysti - siihen asti hän on ollut kummallinen. Toki diagnoosit eivät poista persoonallisuutta, eivätkä kaikkien silmissä selkeytä yhtään mitään. 

Tämä kirja kuvaa Gadsbyn lapsuutta ja nuoruutta, varhaisaikuisuutta ja ensiaskelia stand-upin maailmassa. Vaikka Gadsbyn elämässä on tapahtunut kauheita asioita, kuten hyväksikäyttöä ja raiskauksia, hän ei anna näille suurta huomiota. Ei hän missään nimessä tapahtuneita asioita tai niiden aiheuttamia traumoja kiellä, hän on vain valinnut olla kuvailematta yksityiskohtia.

Nanette on todella kiinnostava ja hyvin kirjoitettu teos.

Piranesi

Susanna Clarke: Piranesi
WSOY 2022, 261s.
Suom. Helene Bützow

Piranesi ei ollut minulle helppo kirja. Itse asiassa sain sen luettua vasta kolmannella yrittämällä. 

Päiväkirjamuotoon kirjoitetun kirjan kertoja on Piranesi, joka asuu erikoisessa talossa meren rannalla. Talossa on käsittämätön määrä huoneita, suuria ja vielä suurempia. Huoneita koristavat erilaiset marmoripatsaat. Piranesin maailmassa on vain kaksi elävää ihmistä, hän itse sekä Toinen, jota Piranesi tapaa tiettyinä päivinä.

Minulla tosiaan kesti tuskastuttavan kauan päästä kirjassa niin pitkälle, että saisin siitä edes jonkinlaisen otteen. Mutta kun viimein onnistuin, se olikin menoa. Piranesi osoittautuukin melkoiseksi jännitystarinaksi, jonka loppuratkaisua ei voi arvata. Ylipäätään kirja on täynnä yllätyksiä, jotka paljastuvat kuin hiipimällä. Miten mahtavaa tarinankerrontaa ja mielikuvituksen loistoa!

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä
Tammi 2022, 400s.
Suom. Johann Auranheimo

 

Alex on Yhdysvaltain presidentin poika, Henry Iso-Britannian prinssi. Alex aiheuttaa pienen skandaalin brittikuninkaallisten häissä ja silotellakseen julkisuuskuvaansa hänen on teeskenneltävä Henryn ystävää. Alexin ja Henryn välit ovat pingottuneet ja hankalat, mutta jotenkin käy niin, että jonkin ajan kuluttua Alex ja Henry viestittelevät toisilleen mitä omituisimpiin kellonaikoihin. Lopulta kumpikaan ei voi kieltää, etteikö heidän välilleen olisi syntynyt jotakin ystävyyttäkin syvempää.

Casey McQuistonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä on ollut melkoinen somehitti. Kirjan luettuani en ihmettele sen suosiota ollenkaan. Teksti on sulavaa ja ilmaisuvoimaista, eikä kirosanoissakaan säästellä. Alexin ja Henryn välejä kuvataan suorasukaisesti ja todentuntuisesti. Lähestyvät presidentinvaalit aiheuttavat ylimääräistä  haastetta valmiiksi tulenaralle suhteelle.

Tuntuu, etten ole aikoihin lukenut yhtä vetävää ja ilahduttavaa kirjaa! Tämä lienee suunnattu nuorille aikuisille - ainakin sillä osastolla se on meidän kirjastossa - mutta sopii kyllä todella hyvin myös aikuisille.

Suden jälki

Kerstin Ekman: Suden jälki
Tammi 2022, 176s.
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Kerstin Ekmanin Suden jälki on pieni mutta puhutteleva kirja. Se on varmasti parhaimmillaan silloin, kun kirjaan voi uppoutua ilman ulkoisia häiriöitä. Mielellään vielä jossain ei-taajamassa.

Metsästyksenjohtaja Ulf täyttää 70 vuotta ja näkee suden samana päivänä. Aiemmin mutkattomasti metsästykseen suhtautunut Ulf alkaa ajatella luontoa ja sen arvoa uudella tavalla. Susihavainnon hän haluaa jostain syystä pitää itsellään. 

Suden jälki sisältää kokoonsa nähden paljon aineksia. On tätä luontosuhdepohdintaa, pienen kyläyhteisön ihmissuhdesotkuja, sairastumista, hyökkäävä karhu ja lopulta metsästysrikoskin ja sen setvimistä. Susikysymys on edelleen tulenarka, mutta Ekman käsittelee sitä todella hienosti ja tyynesti.

Thieves

Lucie Bryon: Thieves
Nobrow 2022, 206s.

 

Lucie Bryonin Thieves on jälleen niitä sarjakuvia, jotka päätyvät luettavakseni ihan vain kivan piirrostyylinsä vuoksi. Onneksi päätyi!

Eräissä kotibileissä Ella juo pikkuisen liikaa. Vessaa etsiessään hän eksyy ja päätyy oksentamaan komeroon. Seuraavaksi Ella herää omasta sängystään, ympärillään epämääräinen kokoelma bilepaikasta varastettua tavaraa. O-ou! Vielä kiusallisemmaksi ja hankalammaksi tilanne muuttuu, kun Ellalle selviää, että bileet pidettiin hänen ihastuksensa Madeleinen kotona. Muutaman erittäin kiusallisen tilanteen jälkeen Ella ja Madeleine päätyvät yhteen ja kun Madeleine tunnustaa näpistäneensä itsekin nuo sekalaiset tavarat, he aloittavat vinhan varastetun tavaran palautusoperaation.

Tykkäsin tästä todella paljon! Tarina on suloinen, piirrostyyli samoin. Mistään ei tehdä hirveän isoa numeroa, vaan asioista puhutaan ihastuttavan suoraan.

Äitimaa

Olga Kokko: Äitimaa
S&S 2022, 460s.

 

39-vuotias Lumi tulee raskaaksi uuden parisuhteen alkumetreillä. Elämän on muokkauduttava tyystin uudenlaisiin uomiin, kun paras ystävä sairastuu vakavasti ja jotenkin se unelmien talokin löytyy jostain muualta kuin Kalliosta.

Rakastuin tähän kirjaan, vaikka se herätti ahdistavia tunteita. Kokko kuvaa äärettömän taitavasti etenkin vauva-arjen ristiriitaisuutta: kun on aivan maailman ihaninta hoivata pientä ihmistä, mutta samaan aikaan tuntuu hukkaavan itsensä kaikkialle tunkevan arjen keskelle. Kun kadehtii töihin pääsevää puolisoa ja haluaisi edes joskus pitää tissinsä ihan vain itsellään. Olin omien lasteni kanssa 9 ja puoli vuotta kotona ja Kokko palautti kyllä kipeästi mieleen sen, miten kuluttavasta ajasta oli kyse. Vaikka myös ihanasta! Mutta raskaastakin.

Palatakseni Äitimaahan, suosittelen tätä vertaistueksi kaikille perheellisille ja myös lapsettomille. Toki kirjaan sisältyy paljon muutakin kuin perhejuttuja, mutta silti. Jään odottamaan Kokon seuraavaa kirjaa. Odotellessa on hyvä vähän tasoitella näitä Äitimaan aiheuttamia tunnemylläköitä.

Sitten menin kotiin

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin
Tammi 2022, 320s.
Suom. Outi Menna

 

Jana Kippo -trilogian päätösosa oli sillä tavalla erittäin epäkiitollisessa asemassa, että kohdistin siihen todella suuret odotukset. Silti, kohtuuttomista ennakko-odotuksista huolimatta, kirja oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin. Tämä on toki aika kummallisesti sanottu kirjasta, joka on surullinen, haikea, ankea ja vielä surullisempi. Jos tässä jotakin ilon tai onnen hetkiä on, niin en kyllä huomannut.

Smirnoffin kerronta on kuitenkin niin taitavaa, että näköjään hän saa mitä vastenmielisimmätkin asiat esitettyä siten, että lisää on luettava. Vaikka syksyt ovat minulle haastavaa ja väsyttävää aikaa, tätä olisin jaksanut lukea vaikka läpi yön.

Niin, mistä Sitten menin kotiin siis kertoo? Jana Kipon elämästä. Ja se tieto riittää.

Ducks

Kate Beaton: Ducks
Drawn & Quarterly 2022, 448s.

Kate Beatonin Hark! A Vagrant on yksi sarjakuvasuosikeistani, joten Beatonin kirjat ovat automaattisesti lukulistallani. Ducks on aivan muuta, kuin Beatonin aiemmat sarjakuvat. Se on Beatonin omiin kokemuksiin perustuva kertomus noin kahden vuoden jaksolta, jolloin hän työskenteli "oil sands"-alueella. (En tiedä, miten se pitäisi suomentaa, mutta ei varmasti öljyhiekaksi...) Miksi aivan muuta opiskellut Beaton päätyi öljytehtaiden hommiin? No "helpon" rahan takia, saadakseen opintolainan maksettua nopeasti pois.

Nämä öljy-ties-minkä työolosuhteet eivät ole kovin kaksisia. Ne ovat aika kaukana normaalista elämästä ja arki typistyy pääasiassa työntekoon ja nukkumiseen. Miesvaltaisissa työyhteisössä naisten osa ei ole helppo eikä turvallinen ja Beatonkin kohtaa paitsi sanallisia törkeyksiä, myös seksuaalista väkivaltaa.

Ducks tuntuu näin lukemisen jälkeen varsin ankealta kirjalta. Toisaalta Beaton kyllä saavutti tavoitteensa, eli sai velkansa maksettua todella nopeasti, mutta helpolla se ei silti tapahtunut.

The Third Person

Emma Grove: The Third Person
Drawn & Quarterly 2022, 920s.

 

Aloin lukea Emma Groven omaelämäkerrallista The Third Personia siinä uskossa, että kirja käsittelee transnaisen sukupuolenkorjausprosessia. Aluksi tosiaan näyttääkin siltä, mutta pian asetelma paljastuukin mutkikkaammaksi. Grove tarvitsee hormonihoitojen aloittamista varten psykologin lausunnon, mutta melko pian psykologi huomaa Grovessa huolestuttavia piirteitä. Ensinnäkään hän ei muista lapsuudestaan yhtään mitään. Toiseksi hän saattaa unohtaa kesken istunnon, mistä juuri on puhuttu. Kerran hän alkaa syyttää psykologia kirjansa varastamisesta. Grove ei ole vain mies nimeltä Edgar/Ed, vaan myös vauhdikas Katina ja rauhallinen Emma. Nämä eivät ole vain eri nimiä vaan erillisiä persoonallisuuksia, jotka ovat toisistaan tietoisia vain osittain ja vain joskus.

Sivupersoonahäiriö ei tietenkään ole mikään pieni ja helposti korjattava asia. Psykologin istuntojen kuvauksiin keskittyvä kerronta antaa paikoin jopa hyvinkin pelottavan kuvan asiasta. Täytyy kyllä todeta, että mikäli Groven ensimmäinen psykologi todella oli tässä kirjassa kuvatun Tobyn kaltainen, hän ei todellakaan vaikuta ammattitaitoiselta tai ainakaan kykenevältä käsittelemään Groven haasteita. Toby korottaa ääntään, esittää vihjailevia ja ohjailevia, epäsuoria kysymyksiä ja käyttäytyy monin tavoin mielestäni epäammattimaisesti.

Teos on paksu ja siinä on aika paljon toisteisuutta. Toisaalta Grove huomauttaa jo kirjan alussa, että itse prosessi vaati asioiden toistamista uudestaan ja uudestaan, joten ehkä jankkaavuus on täysin perusteltua.

Kiinnostava albumi, jonka lukeminen oli ajoittain raskasta.

Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
Otava 2022, 112s.

Terhi Rannelan Yöuinti ja muita novelleja oli meidän marraskuun lukupiirikirjana. Aloitin sen ensin äänikirjana, mutta en kerta kaikkiaan sopeutunut lukijan moniin maneereihin ja vaihdoin nopeasti painettuun kirjaan.

Kesti hetken, ennen kuin hoksasin, että novelleissa toistui siellä täällä entuudestaan tutut nimet. Tämä tekikin novelleista heti paljon parempia ja toi niihin lisää syvyyttä. Novelleissa käsitellään paitsi ihastumista, myös lukuisia muita aiheita. Millaista on, kun haluaisi samaa kuin somevaikuttaja, mutta itsellä ei ole varaa kaikkiin niihin tavaroihin? Entä miltä tuntuu, kun seurustelusuhde kuivahtaa kasaan tai kun onnistuu näkemään tietyn kalasääksen? 

Novellien tyylit vaihtelevat perinteisestä novellista esimerkiksi haastattelumuotoon ja tekstiviestittelyyn. Kokonaisuus on todella tasokas ja monin tavoin ilahduttava.

Sysimusta sydän

 

Robert Galbraith: Sysimusta sydän
Otava 2023, 1054s.
Suom. Ilkka Rekiaro
Runokatkelmat suomentaneet:
Riina Vuokko & Sirkka-Liisa Sjöblom

Tätä uusinta Cormoran Strike -kirjaa olen odottanut ihan kihisten innosta. Pääsinkin lukemisessa hyvään vauhtiin, kun otin tämän mukaan päivystykseen, missä odotin vuoroani viitisen tuntia.

Kuten tiedätte, luen todella vähän rikoskirjallisuutta tai jännäreitä tai mikä tämän sarjan genre nyt ikinä onkaan. Joka tapauksessa olen tykännyt näistä paljon muun muassa helppolukuisuutensa ja sopivan mutkikkaiden juonien ansiosta. Sekä tietysti sen ansiosta, mitä Cormoranin ja Robinin välillä onkaan meneillään.

Sysimusta sydän alkaa aika pitkällä esinäytöksellä, mutta kun päästään kirjan varsinaiseen rikostapaukseen, se valtaa näyttämön täysin. Tällä kertaa yritetään selvittää puukottajaa ja sitä varten täytyy uppoutua erääseen youtube-sarjaan ja sen innoittamaan nettipeliin ja vaikka mihin muuhun.

Periaatteessa Sysimusta sydän on oikein letkeää luettavaa. Suomennoksessa on kuitenkin muutamia kömmähdyksiä, joista eniten takkusin gendereiden (juuri tuossa muodossa), kaikututkimuksen (ultra) ja suoraviestien (yksityisviestien siis) kanssa. Toki yli tuhatsivuisessa kirjassa oli merkittävästi enemmän hyvää suomea kuin pieniä harha-askelia, mikä lienee pääasia.

Kokonaisuutena tämä kirja ei nouse sarjan parhaimmistoon, mutta viihdyttävä se oli. Vieläpä pitkän aikaa, koska sivuja tosiaan oli reilusti. Vähän kuin olisin katsonut lempisarjan jatkeeksi tehdyn koko- ylipitkän elokuvan.

Helsingin kirjamessut 2022

Parin vuoden koronatauon jälkeen pääsin viimein osallistumaan Helsingin kirjamessuille. Bloggaripassin sain Messukeskukselta, joten heille suuri kiitos! Tuntui hassulta olla keskellä suurta ihmismäärää kaiken tämän ihmisten välttelyn jälkeen. Ja outoa oli se, etten onnistunut törmäämään yhteenkään blogituttuun koko reissun aikana! 

Tällä kertaa en tehnyt tarkkoja suunnitelmia siitä, mitä esiintymisiä kävisin katsomassa. Ensi kerralla täytyy kyllä suunnitella edes vähän, sillä olisin varmasti ehtinyt kuuntelemaan useampaakin haastattelua.

Monen muun tavoin halusin käydä kuuntelemassa Tommi Kinnusen haastattelua. Miten lie olinkin onnistunut unohtamaan sen kuinka hyvissä ajoin messuilla kannattaa mennä varmistamaan istumapaikka, tai edes sellainen paikka, jossa puheesta saisi vielä selvän. Oma mokani, että haastattelu peittyi yleisen messuhälinän alle. Pimeät kuut olen jo lukenut ja todella paljon tykännyt, mutta olisihan se keskustelu ollut sitäkin antoisampaa kuultavaa.

 

Mika Aaltolasta näin vilauksen signeerauspisteellä. Kyseinen piste oli muuten mainio paikka bongata kirjailijoita! Muutenkin käytännöllisen tuntuinen ratkaisu tällainen keskitetty signeeraus.

Lasten alueella kävin tutustumassa Helsingin toiseen kirjastoautoon. Oli kyllä nätti ja hyvin suunniteltu! Tilaa oli sekä oleiluun että hyllyjen tutkimiseen, lainausautomaattikin autosta löytyi! Näin itsekin kirjastoautossa työskennelleenä kummeksuin henkilökunnan wc-tilojen puutetta, mutta kuulemma autolla pyöritään sellaisissa paikoissa että hädän hetkellä vessaan kuitenkin pääsee.

Parasta messuilla ovat kirjat. Antikvariaattialueella silmiin osui muun muassa tuo Ihmisruumis-teos. Siinä oli liitteenä sisäelimiä ja ties mitä hermostoja, joita pystyi ikään kuin paperinuken vaatteiden tapaan sovittelemaan ihmishahmon päälle. Hinta oli kolminumeroinen, joten ostamatta jäi.

Rosebudin osastolla kiersin varmaan neljä kertaa ja joka kierroksella bongasin jotain houkuttelevaa. Jälleen oli tarjolla paitsi kirjoja, myös erilaisia muistivihkoja, tarralappuja, pelejä ja jopa korviksiakin. Aina yhtä monipuolinen osasto!

Sen verran ruosteessa messuvireeni oli, että valokuvia en hoksannut ottaa kuin ihan muutaman. Toivottavasti onnistun ensi vuonna paremmin. :)

Outometsä

Nadia Shireen: Outometsä
Sitruuna 2022, 232s.
Suom. Maija Heikinheimo

 

Kettusisarukset Ted ja Nancy joutuvat pakenemaan Outometsän suojiin, kun Ted ihan vahingossa hankkiutuu isoihin hankaluuksiin. Ted viihtyy metsässä yhtä hyvin kuin Nancy ei ja ikävä kyllä ne ongelmat seuraavat heitä lopulta metsään asti.

Nadia Shireenin kirjoittama tarina on veikeä ja aika kamala, mutta oikein hauska. Tässä purraan poikki päitä ja yksi häntä, mutta ei tätä nyt oikeastaan raa'aksi tarinaksi voi väittää. Hahmot ovat... persoonallisia, se lienee oikea sanavalinta tähän kohtaan. 

Tarinaa kommentoi ötökkä, joka näyttää jonkin sortin luteelta, mutta ei muistaakseni ollut sellainen. Mustavalkokuvitus on ilmeikästä ja hassua ja tukee tarinaa saumattomasti.

Kirja sopii paitsi alakoululaisille itse luettavaksi, myös vaikkapa ilta(päivä)satuhetkiin yhdessä nautittavaksi.

Huippuhäslärit. Koulun talent-show

 

Jason Platt: Huppuhäslärit. Koulun talent-show.
Otava 2022, 225s.
Suom. Olavi Turpeinen

Täyspitkä sarjakuvaromaani lapsille! Tässäpä vasta harvinaista herkkua!

Noel on myöhästynyt koulusta niin monta kertaa, että seuraavaasta myöhästymisestä napsahtaa kesäkoulua. Noel ei ymmärrettävistä syistä halua käydä koulua kesälläkin ja kun talen-show'hun osallistumalla tarjoutuu tilaisuus säästyä moiselta kamaluudelta, Noel pistää kaiken peliin. Haastavinta ei ole se, että show on jo ylihuomenna vaan se, ettei Noelilla ole oikeastaan minkäänlaisia kykyjä esiteltäväksi.

Plattin sarjakuva on railakkaan menevä ja hyvin piirretty albumi. Välillä lukijaa puhutellaan suoraan, mistä voi toki olla montaa mieltä, mutta minua se ei haitannut. Itse tarina on kyllä nimensä veroinen: ihan älytöntä häsläämistä!

Uskoisin tämän olevan alakoululaisille todella mieluista luettavaa.

Kaksi pientä ritaria

Bjørn F Rørvik: Kaksi pientä ritaria
Sitruuna 2022, 56s.
Suom. Virpi Vainikainen
Kuvitus: Alice Lima de Faria

 

Kaksi pientä ritaria hurmasi minut jo kansikuvallaan. Nämä kaksi hieman kömpelönnäköistä ritaria ja lohikäärme, joka ei näytä kovin pelottavalta, muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden.

Prinsessa on kadonnut ja kuningas on suunniltaan huolesta. Kaikki muut ritarit ovat lähteneet turnajaisiin, vain Ruusupuska ja Räiskis-Bang ovat vielä linnassa. Heidät kuningas määrä pelastusretkelle, vaikka vähän on epäselvää, haluaako prinsessa tulla pelastetuksi. Joka tapauksessa nämä kaksi ritaria ottavat suunnan kohti lohikäärmeen luolaa, joka ei suinkaan ole synkkä ja syrjäinen louhikko, vaan suosittu yökerho.

Tykkäsin tästä tarinasta todella paljon! Se viihdyttää todella hyvin aikuislukijaa ja toki lastakin, vaikkakin todennäköisesti eri tavalla. Kuvitus on kautta kirjan sympaattista ja eloisaa, kuten hahmotkin. Ruusupuska ja Räiskis-Bang ovat suurelta osin hyvin erilaisia kuin ritarit yleensä, joten suosittelen tätä erityisen lämpimästi kaikkien ritari-intoilijoiden luettavaksi.

Lima

David Walliams: Lima
Tammi 2022, 312s.
Kuvitus: Tony Ross
Suom. Kaisa Kattelus

 

David Walliamsin tuorein suomeksi ilmestynyt kirja, Lima, on tuttua tavaraa aiemmat walliamsinsa lukeneille. On lapsi, joka kokee vääryyksiä ja lauma inhottavia aikuisia.

Muhjun saarella on ilkeitä ja julmia aikuisia sellaisissa töissä, joihin yleensä hakeutuvat sellaiset ihmiset jotka vähintään pitävät lapsista. Jos haluat ostaa Muhjun jäätelöautosta jäätelöä, rahasi viedään mutta jäätelöä et saa. Tai jos haluat ostaa lelukaupasta kivan lelun, jollakin tapaa kaikki menee takuulla mönkään. Rehtori rakastaa lasten erottamista koulusta ja puiston hoitaja pitää huolen siitä, ettei puistoon saa edes mennä.

Ned tulee vahingossa luoneeksi valtavan limahahmon, jonka avulla hän pääsee jakelemaan oman käden oikeutta kaikille saaren julmille aikuisille.

Ja siinäpä kirjan idea oikeastaan on. Juonellisesti siis ei ole odotettavissa mitään kovin yllättävää, mutta jos pitää pöhköilyistä, äänitehosteista ja siitä, että aikuiset saavat ansionsa mukaan, tämä kirja on juuri sopiva.

Juhlat Malibussa

Taylor Jenkins Reid: Juhlat Malibussa
Gummerus 2022, 462s.
Suom. Riina Vuokko ja Jaakko Kankaanpää

 

Rivan sisarukset viihtyvät paremmin meressä kuin maalla. Vanhin sisaruksista, Nina, on menestyvä surffaava malli; Jayn surffausura on nousujohteinen; Hudin valokuvat keräävät kiitosta ja nuorimmainen Kit, no, hän vielä etsii paikkaansa. Joka kesä Ninan kotona on vietetty juhlia. Niihin ei kutsuta ketään, vaan paikalle ovat tervetulleita kaikki, jotka tietävät missä ja milloin juhlat pidetään. Vuonna 1983 luvassa on kaikkien aikojen bileet. 

Juhlat Malibussa oli minulla minilomalukemisena ja se osoittautui täydelliseksi kirjavalinnaksi. Tarina ja sen henkilöt vievät mennessään heti ensi sivuilla. Kirjan kahdessa aikatasossa kulkeva rakenne toimi todella hyvin ja Riina Vuokon ja Jaakko Kankaanpään käännös oli todella miellyttävää luettavaa.

En halua avata juonta paljoa, sillä itse nautin siitä, että en tiennyt mitä oli odotettavissa. Mutta jos kaipaat laadukasta perhedraamaa ja henkilöhahmoja joihin väkisinkin kiintyy (ei nyt sentään kaikkiin, sillä osa oli aivan kamalia) suosittelen tätä lämpimästi.

Erityisen paljon pidin Rivan perheen äidistä, Junesta, josta kerron vain tämän lainauksen verran:

"[E]ikä mikään ollut Junesta hienompaa kuin päästä näkemään, miten lapsista hiljalleen muotoutui kokonaisia ihmisiä."

Kultaisen tikarin salaisuus

 

Joonas Tolvanen: Kultaisen tikarin salaisuus
Otava 2022, 96s.
Kuvitus: Janne Kukkonen

Jaakon ja Eliaksen arkeologi-mummi on jälleen ajautunut hankaluuksiin. Tällä kertaa mummia lähdetään etsimään Mongoliasta, missä hän on salaperäisesti kadonnut. Ennen katoamistaan mummi on ehtinyt lähettää pojille päiväkirjansa sekä erikoisen metallikiekon. Mongoliassa paikallisista viranomaisista ei tunnu olevan minkäänlaista apua mummin etsinnöissä, joten Jaakon ja Eliaksen (sekä heidän vanhempiensa) on ryhdyttävä toimeen itse.

Jälleen kerran pojat hoksaavat asioita ennen vanhempiaan, jotka eivät kuitenkaan ota poikien huomioita kuullakseen. Siinä mielessä kirja hieman toistaakin aiempien osien kaavaa. Joka tapauksessa Kultaisen tikarin salaisuus onnistuu oleamaan vetävä ja nopealukuinen, vauhdikas seikkailu. Vaikka kirja sopiikin hyvin nuorille lukijoille, siinä on myös jännitystä siinä määrin, ettei aina voi olla varma päähenkilöiden onnistumisesta.

Revenge of the Librarians

Tom Gauld: Revenge of the Librarians
Canongate 2022, 180s.

 

Ihailen Tom Gauldin töitä aina kun niihin jossakin törmään. Olikin selviö, että Revenge of the Librarians on hankittava omaan hyllyyn heti kun mahdollista. Kirja saapuikin sopivasti syntymäpäivänäni ja pääsin naureskelemaan sille saman tien. 

Albumin sarjakuvista suuri osa oli ennestään tuttuja Gauldin Instagram-tililtä, mutta joitakin (minulle) uusiakin mahtui mukaan. Juttujen taso on taattua Gauldia: teräviä huomioita lukijoista, kirjailijoista, kirjailijoiksi haluavista, kirjastoista sekä tietysti kirjoista ylipäätään. Etenkin klassikkokirjat ja niiden uudet muodot naurattavat minua aina. 

Kerta kaikkiaan ihastuttava ja naurattava pikkuinen kirja, joka sopii kaikille tavalla tai toisella kirjoista nauttiville lukijoille.

Vuosikirja

Seth Rogen: Vuosikirja
WSOY 2022, 7h 26min.
Lukija: Antti Holma
Suom. Riina Vuokko

 

Seth Rogenin muistelmahko oli lukulistallani jo puolison suosituksesta. Sitten instagramissa sain kuulla, että suomenkielisen äänikirjan lukee Antti Holma, niin johan vaihtui formaatti.

Minulla ei ole erityistä mielipidettä sen paremmin Rogenista kuin hänen urastaankaan. Tämän kirjan perusteella sanoisin, että vaikuttaa hauskalta tyypiltä, vaikka runsas huumepositiivisuus tökkikin todella paljon. Rogen muistelee - luonnollisesti - tähän astista elämäänsä. Hän pistää likoonsa paitsi itsensä, myös lähipiirinsä. Nauraa räkätin ääneen vaikka miten monta kertaa (esimerkiksi siinä kohdassa, kun Rogen hämmästelee juutalaisten innostusta leirejä kohtaan), tyrmistyin erinäisiä kertoja (voi taivas, miten juutalaisvastaisia ihmisiä voi edelleenkin olla olemassa) ja välillä tylsistyin (varsinkin niissä kohdissa, joissa selostettiin seikkaperäisesti, miten mikäkin huume/sieni tms. vaikutti milloinkin).

Antti Holma on tälle kirjalle täydellinen lukija. Rogenin jutut ovat paikoin niin sekopäisiä, että osa niistä olisi hyvin voinut olla osa Radio Sodoman ohjelmistoa.

Bloodlust & Bonnets

Emily McGovern: Bloodlust & Bonnets
Simon & Schuster UK 2019, 203s.

 

Emily McGovernin sarjakuva-albumi Bloodlust & Bonnets on vinkeä, sekopäinen ja juonenkäänteillään toistuvasti yllättävä kertomus, jossa muun muassa jahdataan vampyyreja. Meno on kovin elegantin englantilaista, mutta myös veristä ja julmaa. Hahmoista etenkin kansikuvassa vasemmalla kekkaloiva lordi Byron on iloisesti pihalla koko tarinan ajan, mutta eipä taida hirveän hyvin kartalla olla kukaan muukaan.

Ehkä juonen runsas pomppoilu ja kääntyily teki lukemisen työlääksi, ehkä syy oli enemmän lukijassa. Joka tapauksessa tankkasin tätä kirjaa reilun kuukauden. Lopputulemana on kuitenkin todettava, että piirrostyylin lisäksi pidin tästä pöljästä seikkailusta.

Tilly ja kirjamatkaajat

Anna James: Tilly ja kirjamatkaajat
Harper Collins 2021, 7h 33min
Suom. Marja Helanen
Lukija: Lotta Kuusisto

 

Tilly ja kirjamatkaajat kirjassa on aivan ihana idea: Tillylle selviää, että hän on kirjamatkaaja. Kirjamatkaajat pystyvät seikkailemaan lukemissaan kirjoissa! Tilly asuu isovanhempiensa kanssa kodissa, jonka tiloissa toimii myös perheen antikvariaatti. Tillyn äiti on kadonnut, eivätkä isovanhemmat mielellään puhu hänestä. Isästä he eivät myönnä tietävänsä mitään.

Olen lainannut tämän kirjan kirjastosta noin neljä kertaa, mutta koskaan en ole ehtinyt lukea sitä. Nyt aloitimme sen kuopuksen kanssa äänikirjana palapelin ohessa. Ensimmäinen töksähdys on lukija. En pitänyt hänen hengästyneestä ja nykivästä puhetavastaan. Toinen, huomattavasti isompi pettymys oli tajuta se, etteivät kirjan intertekstuaaliset viittaukset avaudu lapselle, jolle Liisa Ihmemaassa, Pikku prinsessa tai esimerkiksi Aarresaari eivät ole entuudestaan tuttuja. 

En innostunut kirjan henkilöhahmoista ja lopulta koko tarina tuntui lähinnä syheröiseltä lankakerältä. Että kyllä siellä jossakin langan pää on, siihen on vain hankala päästä käsiksi. Ehkä Anna James ei olekaan kirjoittanut tätä lapsilukijoita ajatellen, vaan nostalgiseksi satuseikkailuksi klassikkoja rakastaville aikuisille?

Vuosikirja

Holly Bourne: Vuosikirja
Gummerus 2021, 368s.
Suom. Kristiina Vaara

 

Hankin Holly Bournen Vuosikirjan omakseni jo hyvän aikaa sitten. Nyt se valikoitui lukupiirikirjaksi, joten viimein oli hyvä syy ottaa kirjaa hyllystä ja lukea se.

Paige on vältellyt huomatuksi tulemista onnistuneesti. Vaikka hän on joutunut seuraamaan sivusta ilkeitä juoruja muista, hän ei ole koskaan joutunut sellaisen aiheeksi. Paige joutuu inhottavaan välikäteen, kun hänen vuosiluokkansa vuosikirjasta halutaan tavallista syvällisempi ja koululehden toimituksessa mukana oleva Paige värvätään tekemään haastatteluja kouluaikojen "hassuista" tapahtumista. Nämä tapaukset ovat hauskoja lähinnä muutaman koulun suosituimman tytön mielestä, mutta Paige ei halua eikä uskalla esittää omaa mielipidettään.

Paigen kotona ilmapiiri on jatkuvasti räjähdysherkkä. Epävakaa ja arvaamaton isä pitää kaikkia varpaillaan, eikä collegeen lähtenyt isoveli haluaisi mielellään vierailla kotona. Onneksi Paigella on Polly-täti, joka tarjoaa omanlaisensa hengähdystauon kodin kamaluudesta.

Jossakin taustalla on Ruby, Paigen entinen ystävä, joka on jostakin syystä kadonnut kuvioista. Lisäksi on punakynätyyppi, jonka kirjastonkirjoihin tekemiin merkintöihin Paige ihastuu ja jonka Paige haluaa löytää.

Vuosikirja jätti jälkeensä pienen pettymyksen.
Siinä on valtavan hyvä aihe - itse vuosikirjan teko - joka kuitenkin jää näiden muiden aiheiden jalkoihin. Paigen kotiolot ovat aivan hirvittävät ja väkisinkin miettii, miksi asiat ovat saaneet kehittyä niin kauhealle tolalle. Mutta toisaalta, niinhän se on, että asianosaisille kamaluudetkin muuttuvat normaaleiksi etenkin jos ne pääsevät kehittymään vähitellen.

Punakynätyyppi oli virkistävä lisä muuten niin kovin ankeaan tarinaan. Silti olisin kaivannut tähän ehkä vähän jotakin särmää tai yllätyksellisyyttä. Toisaalta taas, ehkä annos sokerikuorrutteista imelyyttä tuli tämän kirjan kohdalla nimenomaan tarpeeseen.

Bourne käsittelee jälleen vakavia ja isoja aiheita näennäisen kevyen kirjan muodossa.

Nuoren antirasistin käsikirja

Tinashe Williamson: Nuoren antirasistin käsikirja
Otava 2022, 72s.
Suom. Terhi Width
Kuvitus: Thea Jacobsen

 

Nuoren antirasistin käsikirja on näppärän kokoinen ja selkeästi koottu tietokirja nuorille. Kirjan teossa on ollut mukana kahdeksan norjalaista nuorta, joiden sukujuuret ovat jossakin muualla. Sekä näiden nuorten että Williamsonin kertomien esimerkkien avulla rasismin moninaisuus tulee selvästi ilmi.

Kirjassa on nelivärikuvitus, joka elävöittää ja keventää raskasta aihetta. Teksti on kyllä kautta linjan kevyehköä ja helppoa. Lukujen välissä on jokin merkittävä lause, joka toimii inspiraationa ja/tai kannustimena tehdä antirasistisia tekoja.

Kirjassa käsitellään muun muassa rasistisia rikoksia sekä rakenteellista rasismia. Voi olla hyvä herätellä lukijaa huomaamaan arkisia asioita, joissa näkyy ajatus siitä, etteivät vaikkapa kaikkia tuotteita ole suunniteltu kaikille ihmisille. Ihonväriset sukkahousut eivät ole kaikkien ihmisten ihon värisiä, kuten eivät perinteiset laastaritkaan, joiden  on tarkoitus olla mahdollisimman huomaamattomia.

Williamson saa näkemään rasismia sellaisissa arkisissa yhteyksissä, joissa tuskin on alunperin tarkoitettu loukata. Siksi onkin tärkeää, että näitä asioita nostetaan esille, jotta oppisimme välttämään niitä jatkossa.

Erittäin tärkeä ja hyvin kirjoitettu tietokirja, paitsi nuorille, myös aikuisille.

Cat's Cradle: The Golden Twine

Jo Rioux: Cat's Cradle: The Golden Twine
First Second 2022, 128s.

 

Suri rakastaa hirviöitä ja kaikkea niihin liittyvää. Hän kulkee kiertävän markkinaporukan mukana, vaikka johtajahahmo yrittääkin jatkuvasti karkottaa tätä vapaamatkustajaa. Muu porukka kuitenkin pitää Suria yhtenä heistä. Suri haluaa ryhtyä isona hirviönmetsästäjäksi ja yllättäen hän pääseekin todistamaan taitonsa. Vahingossa Suri saa aikaan melkoisen kaaoksen, jonka lopputulemana Surin ja markkinaporukan tiet erkanevat.

The Golden Twine on todella ihanasti piirrettyä sarjakuvaa. Pidän tästä söpöhköstä tyylistä, jossa hirviötkään eivät ole (ainakaan tässä ensimmäisessä osassa) kovin kammottavan näköisiä. Albumi on nopealukuinen ja jättää lopun sopivan jännittävään kohtaan, niin että jatko-osakin on pakko saada jotain kautta käsiinsä.

Tarina sopinee hyvin jo alakouluikäisille.

Pimeät kuut

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut
WSOY 2022, 284s.

 

Vuonna 1947 iäkäs ja terveysongelmista kärsivä Elna Suorajärvi on saanut opettajattaren pestin syrjäiseltä Niemen koululta. Pohjoisessa, lähellä Neuvostoliiton rajaa sijaitseva koulu osoittautuu koulun irvikuvaksi. Rakennus on vetoisa vanha parakki, jonka varustelutaso on kaikin puolin ala-arvoinen sekä koulu- että asumiskäyttöä ajatellen. Mutta jos jotain puuttuukin, sinnikkyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja Elnalta löytyy. Opettamisen hän osaa, vaikka oppilaat ovatkin paikalla kummallisesti vuoroissa.

Tommi Kinnunen kirjoittaa jälleen upeasti. Vaikka kirjan aihe on karu ja inhottavalla tavalla ajankohtainenkin, lukeminen oli pelkkää nautintoa. Kauniit, viimeistellyt lauseet seuraavat toistaan sellaisella vaivattomuudella, ettei sitä voi olla ihailematta. Olen hidas lukija, mutta tämän nautiskelin alle vuorokaudessa.

Elnalta odotetaan kohtuuttomia. Olemattomilla opetusvälineillä hänen tulisi opettaa sekalaista ja hajanaista lapsijoukkoa innostavalla ja ennen kaikkea tehokkaalla tavalla. Ja eikös sen ulkohuussinkin voisi Elna siivota?

Olen tainnut aiemminkin kertoa, että olen itse saanut käydä pientä (ja hyvin vanhanaikaista) kyläkoulua. Opettajia koulussamme oli kaksi. Toinen opetti 1.-2. -luokkalaisia, toinen 3.-6. -luokkalaisia. Oppilaan näkökulmasta homma tuntui aina toimivan (ehkä sen vanhakantaisen auktoriteetin vuoksi), mutta jälkikäteen olen ihmetellyt asiaa. Että miten opettaja hallitsi ne sekasisältöiset oppitunnit ja eri luokka-asteiden sekamelskan? Toki koulussamme oli oppilaita vähän, noin 24, eli suurin piirtein saman verran kuin nykyisin yhdessä luokassa... Mutta silti. 

Pimeät kuut herättelikin runsaasti koulumaailmaan liittyviä ajatuksia. Vaikka moni asia on muuttunut, eivät ongelat ja haasteet ole mihinkään kadonneet. Päin vastoin.

Cinderella

 

Pilvi Hämäläinen: Cinderella
Otava 2022, 269s.

Pilvi Hämäläisen esikoisromaani Cinderella jätti jälkeensä todella, todella ristiriitaisen olon.

Kirjan kolme päähenkilöä ovat 9-luokkalainen Jade, hänen yksinhuoltajaäitinsä Siru sekä hänen äitinsä Sirkka. Jade on tiedostava teini, joka kärsii muun muassa nimestään: Jade-Adele. Kolmannen nimensä hän on toistaiseksi osannut pitää salassa luokkakavereiltaan. Siru on tällä hetkellä työtön. Taitojahan hänellä toki olisi vaikka mihin, mutta suurin osa päivistä kuluu liesituulettimen alla tupakoimiseen ja pakonomaiseen nettishoppaileen, johon ei oikeasti olisi edes varaa. Sirkka taas keskittyy kissaansa sekä siihen, että koti on aina koristeltu asiaankuuluvasti juhlapyhinä. 

Siru ja Sirkka eivät ole olleet puheväleissä pitkiin aikoihin. Syitä tulee ilmi vähitellen, kun menneisyyden tapahtumat pulpahtelevat pintaan.

Siru ja Sirkka ovat aivan hirveitä ihmisiä! Ei hyvänen aika, miten paljon inhosin molempia! Itse asiassa kirjasta saa hakemalla hakea positiivisia juttuja. Mutta vaikka inhosin sekä hahmoja että toinen toistaan karumpia ja kamalampia tapahtumia, en voinut myöskään olla nauramatta. Huumorini on varsin synkkää, mutta Hämäläinen saa mustankin huumorin vaikuttamaan pikkukakkoskelpoiselta.

Cinderella on aivan hirveä tarina, jonka halusin lukea nopeasti ja josta huomasin pitäväni kummallisen paljon.

Kulta-aika

Cyril Pedrosa & Roxanne Moreil: Kulta-aika
WSOY 2022, 416s.
Suom. Saara Pääkkönen

 

Cyril Pedrosan ja Roxanne Moreilin yhteistyönä toteutettu sarjakuva-albumi Kulta-aika on sanalla sanoen upea. Kirja on kooltaan isohko, tuollainen hieman leveä A4, jossa kuvitus pääsee todella oikeuksiinsa. Kuvien koko vaihtelee hallitusti. Pienimmilläänkin kuva on vähintään sivun kuudesosan kokoinen, suurimmillaan yksi kuva saa käyttöönsä koko aukeaman.

Tarina alkaa kuninkaan kuolemasta. Kruununprinsessa Tilda valmistautuu jatkamaan isänsä työtä ja parantamaan valtakuntansa oloja. Yllättäen Tildan pikkuveli kaappaa kuitenkin vallan ja Tilda kahden lähimmän tukijansa kanssa joutuu lähtemään maanpakoon. Edessä ovat rankat ajat niin vallanpitäjille kuin kansalaisillekin. Osa haluaisi pitää kiinni vanhasta, osa taas tavoittelee myyttistä kulta-aikaa: ihmiskunnan tasa-arvoa.

Tarinassa tunnelma kehittyy todella hienovireisistä muutoksista. Tekstin määrä on varsin maltillinen, mutta enempää en kyllä kaivannutkaan. Mieluummin katson politikoinnit ja strategioinnit kuvista, kuin luen aiheesta pitkiä dialogeja. Ylipäätään tämä albumi on niin kaunis, että tämän katseluun saisi vierähtämään aikaa vaikka kuinka kauan.

Kirjosukkakirja

Lumi Karmitsa: Kirjosukkakirja
Moreeni 2022, 176s.

Lumi Karmitsan kirjoneulemallit ovat heittämällä monipuolisimpia, mitä tiedän. Karmitsan aiemmista kirjoista on löytynyt sekä sieviä että hauskoja, ilkikurisia että lähes perinteisiä malleja. Kirjosukkakirja jatkaa tätä monipuolista linjaa.

Kirjan alussa on kätevästi yhdellä sivulla kuvat kaikista kirjan kahdestakymmenestä sukkamallista. Sukkien rakenne on kaikissa sama, "vain" kirjoneule on jokaisessa omanlaisensa. Sukkamallien lisäksi kirjan lopusta löytyy erikseen mallikerrat. Tämä on mahtava bonus, koska näin on todella kätevä hyödyntää mieluisaa mallia sukkien lisäksi vaikka lapasissa, kaulaliinoissa tai vaikka tilkkutäkissä. Näistä muuten tulisi aika mieletön tilkkutäkki!

Itse ihastuin ensivilkaisulla Aamupalaveri-mallin kruunupäisiin pääkalloihin! Kylläpä olisi muikeaa kietaista tällainen huivi tai neuletakki seuraavassa palaverissa. :) Valikoimasta löytyy myös viehättävä Merenneito, todella kauniit Pegasokset, söpöt Miukumaukut ja tietysti tuo kannen ihastuttava Ketunleipäblues. Joulusukatkin löytyy sekä aivan ihanat unikkosukat.

Kirjosukkakirja on täydellinen kaikille kirjoneuleiden ystäville. Jos et ole kutonut (kuten täällä päin sanotaan) aikoihin, tämä ihan pakosti innostaa tarttumaan puikkoihin. Ja jos taas olet jatkuvasti kutimet puikoilla, niin tästä saat varmasti monta uutta projektia sinne tehtävien listalle.

Paratiisiin

Hanya Yanagihara: Paratiisiin
Tammi 2022, 905s.
Suom. Arto Schroderus

 

Ostin Hanya Yanagiharan Pieni elämä -kirjan aikoinaan ennakkoon, mutta vieläkään en ole saanut aloitettua sitä. Jotenkin kirjan saama ylistys pelottaa. Nyt kun ehkä tiedän, mitä on odotettavissa, kirja houkuttelee ihan uudella tavalla.

Paratiisiin on massiivinen kirja. Minulla kävi sillä tavalla onni onnettomuudessa, että jouduin koronan jälkitautien vuoksi sairauslomalle, enkä pystynyt tekemään oikein muuta kuin lukemaan. Näin ollen pystyin uppoutumaan Paratiisiin (Paratiisiinhin? miten tämän pitäisi taipua vai pitäisikö?) eri tavalla kuin normiarjessa olisin voinut tehdä.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joiden välillä on aina 100 vuotta. Maantieteellisestikin vaihdetaan paikkaa New Yorkin ja Hawaijin välillä. Sen sijaan henkilöhahmojen nimet eivät muutu! Tämä aiheutti erikoisia mielleyhtymiä, kun välillä sekoitin hahmot toisiinsa, mikä oli oikeastaan hauska lisä. Kirjan maailma on jonkinlainen vaihtoehtoinen tai rinnakkainen todellisuus. Siinä on paljon samaa kuin oikeassa maailmassa, mutta myös aina jotakin ratkaisevasti erilaista. 

Juonesta sinänsä en osaa hirveästi sanoa mitään järkevää. Tässä käsitellään sukupolvien eroja, velvollisuuksien ja omien haaveiden ristiriitoja, rakkautta ja siihen liittyviä odotuksia sekä kenties väistämättä eteen tulevia pettymyksiä. En voi väittää ymmärtäneeni kirjaa täysin, mutta erittäin kiehtova tämä oli.

Meitä vastaan rikkoneet

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet
Tammi 2022, 375s.

 

Jehovan todistajat on minulle aika vieras organisaatio, enkä tämän Camilla Nissisen kirjan myötä ole lainkaan aiempaa innostuneempi heidän toiminnastaan.

Kirjan päähenkilö, Silja, kasvaa tiukasti Jehovan katseen alla. Koulun lisäksi arkeen mahtuu käännytystyötä ja Raamatun tutkiskelua. Lukion jälkeen on turha lähteä jatko-opintoihin, kun ei maallisilla titteleillä ole paratiisissa mitään virkaa. Siljalla on kuitenkin ajatuksia ja kysymyksiä, joita ei ole soveliasta esittää ääneen. Miten kengurut päätyivät Araratin vuorelta, Nooan arkista Australiaan? On asioita, joihin Silja ei voi vaikuttaa ja asioita joihin voi. Syömishäiriö antaa Siljalle valheellisen olon siitä, että hän hallitsee tilanteen.

Meitä vastaan rikkoneet on todella upeasti kirjoitettu romaani. Vaikka aiheet ovat rankkoja ja suuria, kirja tuntuu melkein pehmeältä. Vähän kuin lukija olisi itsekin epätodellisessa sumussa.

Kiukkuinen apina

Suzanne Lang: Kiukkuinen apina
Art House 2022, 29s.
Kuvitus: Max Lang
Suom. Riina Behl

Silloin tällöin kirjan kansikuva riittää herättämään kiinnostuksen. Näin kävi esimerkiksi tämän Kiukkuisen apinan kohdalla. Kannen apina on niin äreä, ettei sitä voi hymyilemättä katsella.

Tarina on vieläpä erityisen sympaattinen: Simo Panssi herää eräänä näennäisen kauniina päivänä ja on auttamatta pahalla päällä. Ei auta, vaikka ystävät ja tuttavat yrittävät luetella kivoja asioita ja vaihtoehtoja kiukuttelulle: Simoa kiukuttaa silti. Lopuksi Simo toteaakin, että hänen vain täytyy olla tänään kiukkuinen, mutta se menee kyllä ohi.

Luin tämän ääneen kuopukselle, esikoisen avustuksella. Juuri lukion aloittanut esikoinen luki luonnollisesti päähenkilön repliikit, kaimoja kun ovat. Viihdyimme kirjan parissa mainiosti ja suuri kiitos kuuluu kirjan ilmeikkäälle kuvitukselle. Värien käyttö toimii loistavasti kulloisenkin tunnelman tukijana ja toisaalta sivuilla on myös tyhjää, mikä antaa lukijalle mahdollisuuden täydentää maisemia oman pään mukaan.

Kiukkuinen apina on mainio tunnetaitokirja ihan kaiken ikäisille.

Kayn poppakonstit

Adam Kay: Kayn poppakonstit
Art House 2022, 405s.
Kuvitus: Henry Paker
Suom. Ari Jaatinen

 

Kayn poppakonstit on hauskinta, mitä olen lukenut aikoihin!
Kay on koonnut yksiin kansiin lääketieteen historian, joskaan yhteen kirjaan ei luonnollisesti mahdu kuin pieni osa kaikesta siitä, mitä kaikkea (hullua) vuosituhansien aikana on keksitty ja kokeiltu.

Kirja on jaettu lukuihin, joissa käsitellään esimerkiksi aivoja, ruoansulatusta, keuhkoja, luita ja genetiikkaa. Jokaisen luvun lopusta löytyy tulevaisuutta ennustavan robotin näkemyksiä, no, lääketieteen tulevaisuudesta kyseisellä saralla, sekä jokin mielenkiintoinen entisaikojen hoito-ohje tms. Esimerkiksi jos olet ihastunut johonkuhun jonka toivoisit ihastuvan sinuun, kirjasta löytyy ohje siihen, miten näppärästi tämä tapahtuu. Tarvitset vain ihastuksesi kakkaa, vähän tulta ja sen jälkeen pitäisi vielä päästä puhaltamaan poltetusta kakasta tehty jauhe sen ihastuksen naamalle.

Kay kyllä käsittelee asioita sinänsä vakavasti, mutta kuitenkin runsaalla huumorilla höystettynä. Henry Pakerin kuvitus on aivan loistava huumorintäydentäjä ja asioiden havainnollistaja. Hihittelin ja naurahtelin tätä lukiessa aika paljon, mutta vielä enemmän kertoilin kenelle tahansa lähellä olevalle henkilölle jännittäviä faktoja, joista juuri luin "eräästä lääketieteen kirjasta".

Kayn poppakonstit sopii kaikenikäisille lääketieteestä, historiasta ja varsinkin lääketieteen historiasta kiinnostuneille lukijoille.

Viikinkien aarre

Tapani Bagge: Viikinkien aarre
Karisto 2022, 135s.
Kuvitus: Carlos da Cruz

 

Tapani Baggen Apassit-sarja on edennyt kuudenteen osaansa. Tällä kertaa Heikki huomaa sattumalta kallioon hakattuja riimukirjoitusmerkkejä. Veneretkellään hän näkee myös ihan oikean viikinkilaivan! Riimukirjoituksen tulkkausapua pyydetään professorilta, joka kuitenkin katoaa salaperäisesti pian sen jälkeen, kun aarteeseen viittaava teksti on saatu käännettyä. Apassit lähtevät tutkimaan tarkemmin riimujen löytöpaikkaa ja ovat jälleen kerran keskellä hurjaa seikkailua.

Tämä 1900-luvun alkuun sijoittuva seikkailusarja on aivan mahtava. Olen kehunut Carlos da Cruzin kuvitusta jokaisen kirjan kohdalla ja teen saman jälleen: tarinaa loistavasti tukeva ja eteenpäin kuljettava nelivärikuvitus on huikeaa ihasteltavaa! Kun vielä Bagge onnistuu kerta toisensa jälkeen kehittämään sopivan jännittävän ja vauhdikkaan seikkailun, ei lopputulosta voi kuin ihastella.

Sarja sopii mainiosti alakouluikäisille lukijoille ja viihdyttää onnistuneesti myös aikuista lukijaa. :)

Summer spirit

Elizabeth Holleville: Summer Spirit
Nobrow 2020, 254s.

 

Summer spirit kertoo Louisesta, joka viettää serkkujensa kanssa kesää isoäidin luona. Serkut ovat sen verran vanhempia, ettei heitä enää kiinnosta hiekkalinnojen rakentelu tai pelien pelaaminen vaan rannalla loikoilu ja ihmissuhdekiemurat. Eräänä päivänä Louise näkee kummituksen, isoäidin nuorena kuolleen isosiskon. Louisesta ja Lisasta tulee ystäviä ja he viettävät paljon aikaa yhdessä. Mutta kun Louisen loma alkaa lähentyä loppua, Lisa alkaa vihjailla tälle epämiellyttäviä asioita.

Luin Summer spiritin yhdeltä istumalta. Sen pelkistetty piirrostyyli viehätti minua, samoin kerronnan selkeys. Tunnelma muokkaantuu alun iloisesta kesätunnelmasta isoäidin muistiongelmian kautta ahdistaviksi Lisan muuttuessa uhkaavaksi. 

Olen lukenut viimepäivinä pinon sarjakuvia, ja tämä on niistä ehdottomasti paras.

Kaikki on kemiaa

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa
Tammi 2022, 421s.
Suom. Mari Hallivuori

 

Bonnie Garmusin Kaikki on kemiaa meinasi jäädä minulta lukematta, sillä typerästi tuomitsin sen kannen perusteella aivan liian hömppäiseksi viimeaikaiseen lukumakuuni. Onneksi isosisko kuunteli sen äänikirjana ja suositteli minullekin ja onneksi se tosiaan löytyi jo omasta hyllystä.

Elizabeth Zott on taitava kemisti ja yksinhuoltajaäiti, joka on päätynyt kokkausohjelman juontajaksi. Heti kirjan alussa peruutellaan vuosikymmen taaksepäin ja saadaan seurata, kuinka Elizabeth tähän tilanteeseen on päätynyt. 1960-luvulla naisen asema ei ollut helppo, ei myöskään tieteen kentällä. Elizabethin on vaikeaa, jopa mahdotonta saada tunnustusta työlleen. Hän rakastuu, mutta ei halua avioitua.

Oikeastaan en halua avata kirjan sisältöä tämän enempää. Todettakoon tärkeimpänä se, että Elizabeth on kerta kaikkiaan ihanan omaääninen, jämäkkä ja sosiaalisesti hurmaavan suorasukainen tapaus.

Kiltin tytön murhaopas

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas
Karisto 2022, 418s.
Suom. Leena Ojalatva

 

Kiltin tytön murhaopas on ollut lukulistallani jo kauan ja ilahduin, kun se ilmestyi suomeksi. Vielä enemmän ilahduin siitä, miten hyvä kirja tämä olikaan. 

Pippa Fiz-Amobi valitsee kouluprojektinsa aiheeksi viisi vuotta aiemmin kotipaikkakunnallaan tapahtuneen murhan. Tuolloin Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andien ja teki muutamaa päivää myöhemmin itsemurhan. Tapaus on ratkaistu, eikä kukaan kyseenalaista sitä. Paitsi Pippa. Hän päättää selvittää kouluprojektinsa varjolla, mitä Andien katoamisiltana todella tapahtui.

Holly Jackson on kutonut kiehtovan kiemuraisen tapauksen, joka vie nopeasti mukanaan ja pitää lujasti otteessaan. Ainoaksi haasteeksi koin kirjan paikoin ärsyttävän pienen fontin, joka näin juuri ensimmäiset moniteholasit saaneelle oli oikeasti haastavaa luettavaa. Toisaalta kirjassa hyödynnetään ylipäätään erilaisia tekstityylejä/fontteja, miellekarttaa ja esimerkiksi erään kalenterin aukeama on kuvattu nimenomaan kalenterin aukeamana. Siis kuvana.

Sinänsä teinitytön omapäinen murhatutkimus ei ole hirveän realistinen, mutta ihan sama. Ylipäätään se, että kyseessä on nuorille/nuorille aikuisille suunnattu kirja, ei näy  oikeastaan missään muussa kuin päähenkilöiden iässä. Tämä sopiikin aivan hyvin myös varttuneemmille lukijoille. Varsinkin, jos näön kanssa ei ole isompia ongelmia. ;)

Emily - Eli kuinka sukua jatketaan

Terhi Tarkiainen: Emily - eli kuinka sukua jatketaan
Tammi 2022, 394s.

 

Pennymooren emännällä Emilyllä on ongelma. Miehen suvun puolella on meneillään kiistaa perimysjärjestyksestä, joka ratkeaisi helpoiten - ja Pennymooren eduksi - jos Emily synnyttäisi kartanoon jälkeläisen. Hommaa hankaloittaa kuitenkin se, että Lordi Levin ei ole paikalla ja asialla alkaa olla hoppu. Kun kartanon ovelle sitten ilmaantuu lordi Levinin kaukainen sukulainen herra Drake, Emily ehdottaa tälle aivan harmitonta roolileikkiä. Niinpä herra Drake tekeytyy lordi Leviniksi paitsi talon henkilökunnan silmissä, myös perillisenhankkimispuuhissa.

Jo tämä kirjan alkuasetelma on herkullinen. 1700-luvulle sijoittuva romaani on veikeä sekoitus wodehousemaista väärinkäsitysten sekamelskaa, erotiikkaa, tiedettä, paljastuksia, omalla tavallaan hurmaavia henkilöhahmoja ja ennenkaikkea taidokasta, huumorin rikastamaa kerrontaa. Nautin ihan valtavasti tämän lukemisesta, varsinkin siinä vaiheessa, kun kirjassa tapahtui sangen odottamaton käänne.

Tarkiaisen edellinen kirja, Kitty, eli kuinka mies tuhotaan onkin nyt kuuntelussa ja Tarkiaisen kirjat ovat jatkossa automaattisesti lukulistallani. 

Suosittelen erityisesti kepeähkön, iloisesti ronskin ja viihdyttävän kirjallisuuden ystäville!

Jäätävää

A.R.S. Horkka: Jäätävää
Tammi 2022, 175s.

Nordic Horror -sarjan ensimmäinen kirja, Jäätävää, näyttää hurjalta. Vaikka tarinasta ei puutu demoneita, taisteluita eikä kuolemiakaan, on lopputulos kuitenkin hiukan kesy.

Kuusitoistavuotias Armas on jäänyt orvoksi ja hän päätyy orpokotiin. Hyvin pian selviää, ettei orpokodissa ole kaikki kohdallaan. Seita, joka on asunut orpokodissa hieman kauemmin, yrittää opastaa Armasta selviämään uudessa ympäristössä. Tavoitteena on kuitenkin karata, kunhan olosuhteet ovat otollisemmat. Käy kuitenkin niin, että Armas kohtaa demonin, joka vie hänen tunteensa. Saadakseen asiat kuntoon, Armaksen on saatava tunteensa takaisin ja sehän ei tietenkään käy nopeasti eikä helposti.

Pidin kirjan pohjoisesta miljööstä, vaikka helteillä lukiessa eläytyminen olikin vähän haastavaa. Tarina jää harmillisen pinnalliseksi ja henkilöhahmot ohuiksi. Oletan, että kirja on haluttu pitää lyhyenä, jotta se houkuttelisi myös vähemmän lukevia nuoria. Harmi, että tarina kärsii sivumäärän niukkuudesta.

Auroria (Varjot 2)

Timo Parvela: Auroria
Tammi 2022, 155s.
Kuvitus: Pasi Pitkänen

 

Pidin paljon Varjot-sarjan ensimmäisestä osasta ja odotinkin tätä toista osaa innolla. Jostain syystä Auroria ei kuitenkaan onnistunut lunastamaan odotuksiani.

Pete ja Sara ovat päätyneet Auroriaan, jossa joulu ei näytä ollenkaan siltä kuin elokuvissa. Kaikki on ränsistynyttä, synkkää ja kulahtanutta, tunnelma ylipäätään kireä ja ärtyisä. Uudit saa käsiinsä ikivanhan muistikirjan, josta hänelle selviää karuja tapahtumia menneisyydestä ja syitä siihen, miksi tontut ja maahiset ovat ajautuneet sotajalalle.

Vaikka luin Aurorian todella nopeaan tahtiin, en päässys tarinaan mukaan. Jostakin syystä tapahtumat tuntuivat pomppivan irrallisina sekä aikaan että toisiinsa nähden. Ensimmäisestä osasta tuttu jännityskin tuntui pakotetulta. Pasi Pitkäsen kuvitus pelastaa kuitenkin paljon ja tuo mukanaan kaivattua tunnelmaa.

Olet tässä

Nick Hornby: Olet tässä
WSOY 2022, 328s.
Suom. Irmeli Ruuska

Ilahduin valtavasti, kun huomasin että Nick Hornbylta suomennetaan pitkästä aikaa jotakin. Odotukset olivatkin korkealla, eivätkä ollenkaan turhaan.

Lucy on 42-vuotias kahden pojan äiti, eronnut arvaamattomasta miehestään. Yksinhuoltajuus ei ole ollut Lucyn suunnitelmissa, mutta joskus elämä vie eri suuntaan kuin itse on suunnitellut. Kun Lucy tarvitsee lapsenvahtia, hän jotenkin erikoisesti päätyy pyytämään tehtävään lihakaupassa työskentelevää Josephia. Joseph on aivan toisenlainen kuin Lucy. Noin 20 vuoden ikäerosta - ja lukuisista muista eroista puhumattakaan - Lucy ja Joseph alkavat tapailla. Vastoin ennakko-odotuksia suhde tuntuu ihmeellisen oikealta.

Hornby ei ole menettänyt kertojantaitojaan. Olet tässä käsittelee paitsi Lucyn ja Josephin epätodennäköistä suhdetta, myös Brexitiä ja lukuisia muita aiheita. Ehdottomasti parasta kirjassa on dialogi, jolle sain hörähdellä ääneen mitä odottamattomimmissa kohdissa.

Mikäli et ole Hornbyn tuotantoon tutustunut, tästä on hyvä aloittaa! Ja jos olet, niin lue ihmeessä tämäkin <3

Here is the Beehive

Sarah Crossan: Here is the Beehive
Bloomsbury 2020, 266s.

 

Here is the Beehive on ladattu tunteilla. Se on todennäköisesti yksi koskettavimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut.

Työkseen Ana hoitaa muun muassa testamentteja. Kun hän saa toimeksiannon huolehtia erään edesmenneen asiakkaan asioista, Anan maailma romahtaa. Kolmen vuoden ajan Analla on ollut suhde Connoriin. Vaikka molemmat ovat tahoillaan naimisissa ja perheellisiä, heidän suhteensa on ollut kaunis ja tunneside vahva. Nyt Connor on kuitenkin kuollut ja Ana saa kuulla asiasta tuoreelta leskeltä, Connorin vaimolta. 

Miten surra itselle rakasta ja läheistä ihmistä, jonka olemassaolosta ja roolista omassa elämässä kukaan ei tiedä? Miten jatkaa arkea, kun sydän on särkynyt rakastetun kuoleman johdosta?

Ana on monin tavoin rikki tapahtuneesta ja hakeutuu Connorin vaimon, Rebecan seuraan saadakseen edes pienen hetken tavallaan lähellä Connoria.

Crossan kertoo tarinan todella kauniisti, latautuneesti ja pakahduttavasti. Vaikka pettämisestä olisi mitä mieltä tahansa, en usko että tämä tarina jättäisi koskettamatta ketään.

Korpin varjo

Eva Eich: Korpin varjo
Bazar 2022, 92s.
Suom. Sanna van Leeuwen
Kuvitus: Marielle Enders

 

Minä pidän pakohuonepeleistä (oikeaan pakohuoneeseen en ole saanut aikaiseksi mennä), mutta ne ovat aiheuttaneet perheessämme sen verran kireitä hermoja, että pääsen pelaamaan pakopelin korkeintaan kerran vuodessa. Siksipä tämä kirjamuotoinen pakopeli vaikutti aivan loistavalta!

Aloitin Korpin varjon  reissussa yhdessä esikoisen kanssa, mutta jumituimme yhteen tehtävään, jonka jälkeen jatkoin kirjan loppuun itsekseni.

Tarinan alkuasetelma on näppärä: on luokkakokous, jossa pieni kaveriporukka ajautuu erilleen muusta juhlaväestä. Juhlapaikkana toimivassa koulussa on järjestelmä, joka estää kännyköiden käytön, joten kun tämä pieni joukko juhlijoita huomaa olevansa jumissa, heidän on löydettävä itse tiensä ulos. Toki varsinainen mysteeri on paljon synkempi. Kouluaikana kaveriporukkaan on kuulunut myös Paula, joka teki itsemurhan aivan yllättäen. Nyt siellä täällä näkyy piirrettyjä korppeja, samanlaisia kuin Paula aikoinaan piirsi, sekä muitakin viitteitä Paulaan. Mitä Paulalle todella tapahtui?

Kirja pakopelin muotona toimi aika hyvin. Osa sivuista on edelleen kiinni ja kun on saanut ratkaistua tehtävän, voi leikata oikean sivun auki. Sivut tunnistetaan kuvista. Huono puoli tässä on se, että kun jää jumiin johonkin tehtävään, mitään vinkkejä ei ole saatavilla, vaan on etsittävä seuraava luku muilla keinoin. Noin yleensä ottaen tehtävät ovat kuitenkin aika helppoja.

Kokonaisuutena Korpin varjo oli ihan viihdyttävä, mutta tarinallisesti vähän turhan suoraviivainen ja pinnallinen. Toisaalta, tämä on pelillinen kirja, joten suurempi tekstimäärä tekisi pelistä ehkä liian hitaasti etenevän. Hyvinkin voisin pelata/lukea tällaisen mysteerin toistekin!

Sekasin - Tervetuloa Suomeen

Jani Pösö & Teemu Nikki:
Sekasin - Tervetuloa Suomeen
Otava 2022, 330s.

 

En kuulu Sekasin-tv-sarjan kohderyhmään, joten tartuin tähän kirjaan ilman ennakko-odotuksia. Sekasin - Tervetuloa Suomeen koostuu sarjan käsikirjoituksista, mutta mukana on myös ennen julkaisematonta materiaalia.

Hyde on saanut työpaikan vastaanottokeskuksesta. Ensimmäinen päivä ei mene odotusten mukaisesti, kun perusteellisen perehdytyksen sijaan Hyde joutuukin suoraan hommiin: bussilastillinen uusia turvapaikanhakijoita tarvitsee opastusta. Sekalainen joukko järkyttyy, kun bussin ikkunasta näkyy palava risti, mutta onneksi kyseessä on yksittäisen paikallisen idiootin tempaus.

Kirjan luvut, tai oikeammin kai kohtaukset, ovat lyhyehköjä ja tahti muutenkin ripeä. Aluksi uusia hahmoja juoksutetaan lukijan eteen sellaista tahtia, ettei meinaa mukana pysyä, mutta toisaalta tarinat vievät niin nopeasti mukanaan, että hahmoihin ja heidän tarinoihinsa tutustuu ja kiintyykin nopeasti.

Vastaanottokeskuksen arkea kuvataan realistisesti, mikä selittyy jo sillä, että kirjaan on kerätty materiaalia haastattelemalla vastaanottokeskuksien työntekijöitä sekä entisiä ja nykyisiä turvapaikanhakijoita.

Suosikkini kaikista kirjan hahmoista on Masumah, vaimoksi liian nuori nainen, joka uskaltaa viimeinkin nousta miestään vastaan.

Tervetuloa Suomeen on nopealukuinen, mutta antaa paljon ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. Pidin siitä, että osa repliikeistä oli kirjoitettu hahmojen äidinkielellä - arabiaksi, kurdiksi ja persiaksi.

Tästä kaikki alkaa

 

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa
Tammi 2022, 167s.

Odotin Salla Simukan Tästä kaikki alkaa -romaania malttamattomana. Aloin lukea sitä koko perheen kesälomareissulla ja jos pari lapsista ei olisi tullut kipeäksi, olisin saanut sen luettua yhdellä kertaa. Se kertonee paljon siitä, kuinka hyvin tarina vie mukanaan.

Nova on muuttanut puolisonsa Islan kanssa unelmien taloon keskelle metsää, suhteellisen kauas kaikesta. Talossa on suuret ikkunat ja metsä alkaa melkeinpä suoraan kynnykseltä. Pariskunta on asunut talossa vasta puoli vuotta, kun he käyvät vakavan keskustelun ja päättävät erota.

Eropäätöksen jälkeen Nova tuntee olonsa kevyemmäksi kuin aikoihin, mutta Isla käyttäytyy kuin kaikki olisi ennallaan. Tai oikeastaan ei: hän käyttäytyy kuin kaikki olisi hyvin. Nova yrittää keskittyä töihinsä, mutta vanhojen suomalaisten kauhutarinoiden kuvittaminen ei tahdo edistyä toivotulla tavalla. Sitten keittiöön alkaa ilmestyä inhottavia ötököitä ja metsästä löytynyt, ensin niin kiehtovalta vaikuttanut matkalaukku alkaa haista järkyttävän pahalle.

Simukka kuljettaa tarinaa vaivattomasti ja kiristää tunnelmaa vähäeleisesti mutta varmasti. Parisuhteen päättymisen kuvauksena alkanut tarina päättyy jonain aivan muuna.

Tästä kaikki alkaa on jälleen yksi osoitus Simukan lahjakkuudesta.

Huom! Kirja ilmestyy 15.8.2022.