maanantai 23. toukokuuta 2022

Rokki-Pupu ja Rolli-Pöllö: Keikkakuumetta

 

Pete Leppänen: Rokki-Pupu ja Rolli-Pöllö: Keikkakuumetta
Lasten Keskus 2022, 129s.
Kuvitus: Paula Mela

Iltasaturutiinimme on nykyään kaikkea muuta kuin rutiini. Välillä luemme pitkiä pätkiä, välillä kuluu monta päivää ilman yhteistä lukuhetkeä. Pete Leppäsen rokkaavista ystävyksistä kertovaa kirjaa luimme yli kuukauden, kun sopivia lukuhetkiä oli niin harvassa.

Rokki-Pupu ja Rolli-Pöllö ovat innoissaan, kun maailmankuulu bändi Kirotut lokit saapuu Pöpelikkölään esiintyäkseen koulun diskossa. Vielä enemmän kaverukset villiintyvät, kun heille avautuu mahdollisuus toimia lämppärinä. He treenaavat niin paljon, että Rollin ääni käheytyy. Eivätkä Rollin ääniongelmat jää ainoaksi haasteeksi, kun myös Rokin kitara joutuu ilkivallan kohteeksi.

Keikkakuumetta on sympaattinen ja kannustavakin kirja, jonka uskon uppoavan etenkin kaikkiin rocktähteydestä haaveileville. Kirjan lopussa on laaja sanavarasto, jossa selitetään tarinassa käytettyjä ja siinä erikseen tähdellä merkittyjä (pääasiassa) musiikkisanoja. Rokin ja Rollin biisilista jäljittelee suomirockin suuria hittejä, mikä tosin meni kolmasluokkalaiselta ohi, enkä viitsinyt kesken tarinoinnin alkaa tätä juttua avaamaan.

Rokin ja Rollin tarina saa jatkoa vielä tämän vuoden puolella, lokakuussa.

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Numeroruuhka

Numeroruuhka
Eve Hietamies: Numeroruuhka
Otava 2022, 468s.

Antti ja Paavo Pasasen elämässä tapahtuu jälleen vaikka mitä. Antti Pasasen työpaikalla alkavat yt:t ja hänen isänsä tarvitsee väliaikaisen sijoituspaikan siksi aikaa, kun hänen ja Anitan kotia remontoidaan toipilaalle sopivammaksi. Nämä asiat eivät toki ole minkäänlaisessa syy-seuraussuhteessa toisiinsa... Paavon koulunkäynti on sellaista, joka saa opettajan hyödyntämään Wilmaa ahkerasti. Enni ja Terttu asuvat omaa kotiaan ja yhdessä vietetään viikonloput.

Tartuin Numeroruuhkaan innolla ja nautinkin lukemisesta suurimmaksi osaksi. (Angiina vei osan nautinnosta.) Eve Hietamies kirjoittaa vetävästi, kevyesti ja humoristisesti, mikä tekee lukemisen helpoksi. Mutta voi jestas sentään, miten rasittava Antti tässä kirjassa oli! Syy/syyt ovat toki ilmeiset ja sinänsä ymmärrettävät, mutta pakko on ihailla lähi-ihmisten pitkää pinnaa ja ymmärtämisen venymistä.

Paavon äiti on edelleen jotenkin kylmäävä tyyppi, leikkipuistoystävät taas paljon paremmin toimeentulevia kuin muistinkaan. Muutaman kerran nauroin ääneen Pasasten elämän koomisille tilanteille, joita tosin tarjoili useimmiten Peippo Siskonsa kanssa (joka ei ole hänen siskonsa).

Oli sinänsä hauskaa palata Pasasten pariin, vaikka vähän ankeissa merkeissä kohdattiinkin. Jos vielä tavataan, toivon enemmän Enniä!

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Punapipoinen poika

Hanna van der Steen: Punapipoinen poika
Kvaliti 2022, 107s.

 

Marlin perhe palaa kahden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Vaikka Marli on kaivannut kotimaataan ja odottanut lomia siellä, lopullinen paluu ei silti tunnu erityisen kivalta. Peruskoulun viimeisen vuoden kevätlukukausi ottaa lujille, kun opetussuunnitelma vanhassa koulussa ja Suomen kouluissa ei tietenkään vastaa täysin toisiaan. Ja sitten on se vanhaan kouluun jäänyt poika...

Koiraansa ulkoiluttaessaan Marli tapaa Suiden, punapipoisen pojan, joka tulee reippaasti juttelemaan hänelle. Suiden kanssa on helppo puhua tai vain olla hiljaa. Jotain erikoista poikaan tuntuu silti liittyvän.

Punapipoinen poika on nopealukuinen säeromaani. Hieman harmittaa, että arvasin Suideen liittyvän salaisuuden hieman liian aikaisin, mutta pidin tästä silti. Marlin ristiriitaiset tuntemukset Suomeen paluusta, kaverikuvioista sun muista antoi ajattelemisen aihetta.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini!

Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini!
Sylvie Misslin & Amandine Piu:
Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini!
Lasten Keskus 2022, 38s.
Suom. Rauna Sirola

 

Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini! on hurmaava tee-se-itse -seikkailukirja perheen pienimmille. Tai perheen kaikenkokoisille, kuten meillä.

Jaska ja Maikki löytävät rannalla leikkiessään pullopostin kapteeni Hirmuliinilta. Kirjeen mukaan Papukaijasaarella odottaa aarre, joten ei muuta kuin matkaan! Jaska ja Maikki eivät vain tiedä, missä kyseinen saari sijaitsee. On siis kysyttävä neuvoa. Lukija saa valita, haetaanko neuvoja majakalta vai satamasta. Sitten mietitään, lähdetäänkö matkaan purjeveneellä vai uiden.

Me pääsimme Papukaijasaarelle vasta kolmannella yrittämällä, mutta saatiinpa seikkailla Maikin ja Jaskan kanssa oikein kunnolla.

 

 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Hamnet

Hamnet
Maggie O'Farrell: Hamnet
S&S 2022, 382s.
Suom. Arja Kantele

1580-luvun Englanti. Musta surma. Eräs nuori latinanopettaja, hansikkaantekijän poika, rakastuu hieman vanhempaan naiseen. Nainen on kiehtova ja omalaatuinen, hän näkee asioita ennalta ja hänellä on oma haukkakin. Miehen vanhemmat eivät miniäkokelaaseen ihastu, mutta se ei estä pariskuntaa perustamasta perhettä. 

Perhe kasvaa ja mies lähtee kokeilemaan onneaan Lontooseen. Perheen kaksosista toinen, vauvasta asti heiveröinen Judith, sairastuu vakavasti. Kaksoisveli Hamnet on hädissään ja yrittää löytää apua.

Tiedän, ettei tämä kirja kuulosta selostukseni perusteella juuri miltään. Mutta rakastin tätä alusta loppuun. O'Farrell kuljettaa tarinaa monessa ajassa, näkökulmia vaihdellen. Perheen isää ei mainita nimeltä kertaakaan, mutta lukija toki tietää, kenestä on kyse. Koin Hamnetin viehättävänä, kauniina, äärettömän surullisena mutta silti lohdullisena tarinana. Arja Kanteleen suomennos on kaikin puolin onnistunut, lukukokemus koskettava. Ja kansikin, huh miten tyylikäs ja tarinaan sopiva!

maanantai 11. huhtikuuta 2022

Ystävä joella

Ystävä joella
Reetta Niemelä: Ystävä joella
Karisto 2022, 38s.
Kuvitus: Karoliina Pertamo

 

Ystävä joella on kaunis ja rauhallinen tarina luonnosta ja ystävyydestä. Nimetön minä-kertoja kuvaa kauniisti kotinsa lähellä virtaavaa jokea ja sen ympäristöä, tekee viisaita huomioita eläimistä ja siitä, kuinka ne tulee jättää omaan rauhaansa.

Kertojalla on joella salainen ystävä, jonka kanssa voi kesäisin leikkiä ja uida. Myös vuoden kierto kuvataan kauniisti.

Yllätyin siitä, miten paljon pidin tästä kirjasta! Olen omien lasten kanssa tottunut lukemaan vauhdikkaita ja tavallaan äänekkäitä kirjoja ja tämä on kyllä aivan päinvastainen. Kirjan kuvitus on rauhallista, jotenkin utuisen seesteistä ja huolella valitut sanatkin lähes rentouttavat.

Kaikin puolin kaunis kirja!

torstai 7. huhtikuuta 2022

Kielletty päiväkirja

59758249. sy475
Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja
Otava 2022, 280s.
Suom. Anna Louhivuori

 

On vuosi 1950 ja Valeria 43-vuotias työssäkäyvä perheenäiti. Puoliso on töissä pankissa, lapset jo lähes aikuisia. Eräällä sunnuntaisella kauppareissulla Valeria ostaa päähänpistosta itselleen mustakantisen muistikirjan, johon alkaa kirjoittaa päiväkirjaansa. Aikaisemmin Valeriasta on tuntunut, ettei hänen elämässään tapahdu mitään mielenkiintoista. Arki on rullannut omalla painollaan, totuttuja uriaan.

Kirjoittaminen ja oman ajan ja tilan kaipuu avaa kuitenkin Valerian silmät. Hän huomaa kaikki ne odotukset ja oletukset, joita häneen kohdistuu. Puoliso kutsuu Valeriaa äidiksi, ei enää syleile tätä tai osoita seksuaalista halua. Poika suunnittelee muuttoa Argentiinaan, tytär heilastelee kyseenalaisen avoimesti ja herättää pahennusta. Yhtäkkiä Valeria alkaa nähdä työnantajansa, tämän sanat ja eleet uudessa valossa.

Kielletty päiväkirja on hieno kirja. Se kertoo rooleista, etenkin niistä, joihin muut meitä tunkevat. Valeria haluaisi tulla nähdyksi itsenään, eikä aina äitinä, vaimona, tyttärenä ja niin edelleen. Perheen hyvää tarkoittavatkin sanat ja oletukset tuntuvat kutistavan Valerian statistiksi, avuttomaksi uhrautujaksi, jonka olisi nyt aika levätä. Mutta ei toki oman mielensä mukaan, vaan perheellä on hänelle jo uusia velvollisuuksia, uusia ahtaita rooleja.

Kirja on vanha, mutta aihe ajaton. Tästä kirjasta löysin yllättävän paljon samastumispintaa näin 42-vuotiaana työssäkäyvänä perheenäitinä.

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Jäätynyt jättiläinen

59453841. sy475
David Walliams: Jäätynyt jättiläinen
Tammi 2021, 488s.
Suom. Kaisa Kattelus
Kuvitus: Tony Ross

 

David Walliamsin Jäätynyt jättiläinen oli selkeä valinta iltasatukirjaksi. Sen lukeminen kesti kuitenkin hirvittävän kauan, melkein neljä kuukautta, sillä tätä kirjaa ei selvästikään ole suunniteltu ääneen luettavaksi. Mutta puhutaan siitä enemmän myöhemmin.

Elsie on orpotyttö, joka on sijoitettu Kalmakotiin 25 muun orpolapsen kanssa. Kalmakotia pitää yllä kammottava rouva Curdle ja olot ovat niin kurjat, että Elsie mieluummin karkaa ja elää Lontoon kaduilla. Eletään vuotta 1899 ja luonnontieteellisen museoon tuodaan pohjoisnavalta löytynyt, yhä jääkuution sisällä kököttävä mammutti. Elsie murtautuu museoon, koska hänkin haluaa nähdä, mistä jäätyneestä jättiläisestä kaikki oikein hössöttävät. Moninaisten tapahtumien jälkeen eräs hassahtanut tiedemies Elsien ja siivooja-Hassun avustuksella herättää mammutin henkiin ja vielä lukuisampien tapahtumien jälkeen Elsie lähtee erikoisen miehistön kanssa laivaamaan mammuttia takaisin pohjoiseen.

Tarina on melko suoraviivainen, mutta Walliamsin tyylille ominaisesti tapahtumat ovat koomisia ja sekavia, samoin henkilöhahmot. Oli ihanaa, kun nuorimmainen nauroi ääneen monta kertaa!

Mutta tosiaan, tätä oli aika kamalaa lukea ääneen. Kirjan sivumäärä ei ole ongelma, mutta se on niiiiiin täynnä erilaisia äänitehosteita, että kyllä oli äänihuulet kovilla tämän kanssa! Siksipä en pystynyt lukemaan kovin pitkiä pätkiä ja tarina eteni hitaasti. Uskoisin kuitenkin, että juuri nämä äänitehosteet tekevät kirjasta mahtavan lapsen itse luettavaksi: sivumäärä on huima, mutta luettavaa siihen nähden paljon vähemmän. Kirjassa on myös todella runsas kuvitus, joka vauhdittaa lukemista entisestään.

torstai 31. maaliskuuta 2022

Puunaamioiden kirous

Puunaamioiden kirous
Joonas Tolvanen: Puunaamioiden kirous
Otava 2021, 79s.
Kuvitus: Janne Kukkonen

 

Joonas Tolvasen edellinen kirja, Jademiekan arvoitus, oli meidän perheen nuorimmaisen mukaan parempi kirja kuin Harry Potterit. Niinpä ei ole ihme, että tämä Puunaamioiden kirous katosi omasta lukupinostani heti ilmestyttyään ja kerran luettuna jotenkin oudosti maastoutui pojan omaan kirjahyllyyn. Siinä siis syy siihen, miksi pääsen bloggaamaan tästä vasta nyt.

Jaakko ja Elias ovat vanhempiensa kanssa matkustaneet mumminsa luokse Etelä-Koreaan. Mummi työskentelee naamiomuseossa, josta on viime aikoina kadonnut näyttelyesineitä. Mummi ja vanhemmat lähtevät työmatkalle, jonka ajaksi pojat asettuvat taloksi museon johtajan luo. Illalla pojat huomaavat läheisen talon syttyneen tuleen ja rynnätessään auttamaan sammutustöissä he huomaavat joen rannassa oudosti käyttäytyviä, mustiin pukeutuneita miehiä. Tuota pikaa pojat ovat ajautuneet vaaralliseen seikkailuun, jossa vastassa on sulsa-sotureita. 

Puunaamioiden kirous on ripeälukuinen ja jännittävä kirja. Juoni vetää hyvin, eikä suvantovaiheita juurikaan ole. Näin aikuislukijana kahden lapsen ajautuminen vaarallisiin tilanteisiin vieraassa ympäristössä on toki eri tavalla jännittävä, kuin lapsen lukemana, mutta viihdyin silti hyvin. Ja se kuopus oli jälleen oikein ihastunut lukemaansa.

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Ihon alla

60428626
Soili Pohjalainen: Ihon alla
Atena 2022, 298s.

 

Soili Pohjalaisen omiin kokemuksiin perustuva romaani Ihon alla käsittelee rankkaa aihetta: lapsen masennusta ja viiltelyä. Viiltely käy vanhemmille ilmi koulun uintipäivää edeltävänä päivänä. Aino näyttää verinaarmuiset käsivartensä äidilleen ja kysyy, miten hän voi mennä uimaan, kun kädet näyttävät tältä. 

Pohjalainen käsittelee aihetta aiemmista kirjoista tutulla tyylillään realistisesti ja rankalla huumorilla. Pari kertaa hörähdin nauramaan ääneen, vaikka mistään huumorikirjasta ei todellakaan ole kyse. Ainon masennus, sen aaltoileva olemassaolo on kuvattu erittäin vahvasti. Samoin vanhempien tuntemukset ensijärkytyksestä kiihkeään avun hakemiseen ja ajoittaiseen voimattomuuden tunteeseen, kun mikään ei tunnu auttavan. Perhe on tekemisissä lukuisten terveydenhuollon työntekijän kanssa, eri psykologien, lastensuojelun ja vaikka kenen. Joukkoon mahtuu ihania, rohkaisevia ammattilaisia ja sitten niitä, joiden hakeutumista alalle ja empatian ja/tai sosiaalisten taitojen puutetta ei voi kuin ihmetellä.

Pidin tästä kirjasta paljon. Se on kirjallisesti vaivatonta luettavaa ja aihe sellainen, josta ei ainakaan liikaa ole kirjoitettu.

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Oboin kirja

60055179. sx318
Veera Salmi: Oboin kirja
Otava 2022, 304s.

 

Oboi, 13 v., on karannut vankilasta ja etsii keltaista taloa, oletettua kotia, josta hänellä ja hänen kahdella sisarellaan on vain hämärä muistikuva. Maailma on muuttunut niin, ettei kukaan enää osaa lukea. Tekstit on korvattu kuulutuksilla ja liikkuvalla kuvalla. Ihmisten vasemmassa kädessä hehkuu outo laite, kjammen, joka jollakin tavalla pitää ihmisiä hallinnassaan. Oboi päätyy kaupunkiin, jonka kirpputorilta hän saa oudon kirjan. Ensin kirja on tyhjä, mutta vähitellen siihen alkaa hahmottua tarina.

Tartuin Oboin kirjaan todella suurin odotuksin. Olin lukenut siitä ainoastaan kehuvia arvioita ja onhan kirjan idea lukutaidottomasta maailmasta kaikessa kauheudessaan erittäin kiehtova. Heti alkuun takeltelin kirjan kielen kanssa. En osaa määritellä, miksi teksti tuntui vaikealukuiselta. Jokin sen rytmissä ja tyylissä piti minut etäällä kaikesta. Ajattelin, että totun kyllä kirjan kieleen, kunhan tarina lähtee kunnolla käyntiin, mutta niin ei oikein käynyt. Eikä se tarinakaan tuntunut oikein ottavan tuulta alleen.

Yksi iso kompastuskivi minulle on kirjan kohdeyleisö. Oboi on 13-vuotias, joten sen perusteella kohderyhmäksi voisi ajatella nuoria, ehkä jopa lapsia. Kirjassa on kuitenkin muutamia rankkoja ja raakoja kohtauksia, jotka eivät aivan pienimmille alakoululaisille mielestäni sovi. Kirjassa on runsaasti kirjallisuusviitteitä, mutta ne ovat melko vanhoihin kirjoihin. Esimerkiksi Michael Enden Momo ei ollut uusi edes minun lapsuudessani 1980-luvulla, joten minkä verran nykynuoret sitä tuntevat? Ylipäätään kirjallisuusviittauksissa ei ole tuoreita kirjoja/hahmoja ollenkaan. Tuntuikin, että tässä on kirjoitettu aikuisille suunnattua nuortenkirjaa.

Toinen tuskastuttava piirre oli sellainen, joka varmasti vain korostui, kun kirjan lukeminen oli muutenkin työlästä. Välillä kertojana toimiva Oboi puhuttelee lukijaa suoraan. Hän esimerkiksi vetoaa lukijaan, siihen tyyliin, että vaikka et vielä ymmärräkään kaikkea niin jatka vielä vähän, kohta kaikki selviää tai ärsyttävästi "et ehkä usko, mitä seuraavaksi tapahtui!" Jos kirjan täytyy tsempata lukijaa jatkamaan lukemista, se ei välttämättä ole positiivinen asia.

Tajuan kyllä, ettei Oboin kirja ole huono, sillä niin monet ovat siihen ihastuneet. Minä en kuitenkaan lämmennyt, eivätkä lopun lukuisat yllättävät käänteet pelastaneet tilannetta.

maanantai 14. maaliskuuta 2022

Kalevan pojat

Kalevan pojat
Mikko Kamula: Kalevan pojat
Gummerus 2022, 714s.

 

Ai että, ai että, ai että!
Tämän kevään odotetuin kirja oli ehdottomasti tämä Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan neljäs osa, Kalevan pojat. Edellinen osa loppui toki sinänsä toiveikkaisiin tunnelmiin, mutta paljon olin ehtinyt jännittää sitä, mitä seuraavaksi mahtaisi tapahtua.

Tenho ja Yörnin äijä toipuvat hitaasti koetuksistaan Tuonelassa. Varpu yrittää parhaansa mukaan saada otetta elämästään ja Heiska alkaa harkita uudestaan aiemmin saamaansa tarjousta. Olot ovat kovat, sillä sää on pysynyt jo pitkään poikkeuksellisen kylmänä ja pelko toisesta peräkkäisestä katovuodesta on todellinen. Edessä on yksillä matka pohjoiseen, toisilla Juvalle, kolmannet suuntaavat Pyhän Olavin linnaan. 

Voisin kirjoittaa tähän sata kehuvaa sanaa, enkä liioittelisi yhtään. Kalevan pojat on alusta loppuun nautinnollista luettavaa. Olen kiintynyt kaikkiin keskeisiin hahmoihin, joten joka ikinen juonikuvio oli kiinnostava. Jokin harvinainen tarinankertojan kyky Kamulalla on, sillä hän saa ne väistämättömät suvantohetketkin kuvattua niin, ettei pitkästytä hetkeäkään.

Vaikka Kalevan pojissa on runsaasti sivuja, olisin erittäin mielelläni lukenut vaikka tuplasti saman määrän. Rakastan tätä kansanuskomusten, menninkäisten ja taikojen maailmaa, jota kristinusko kaikkine tapoineen lähestyy.

Viisisataa tähteä!

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Palermotien taivaallinen laulu

Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu
Into 2022, 367s.
Suom. Outi Menna

Palermotien taivaallinen laulu oli monin tavoin ihastuttava kirja. Palermotiellä olevassa talossa asuu kolmen sukupolven väkeä ja meno on kerta kaikkiaan vinhaa. Ensinnäkin Estherin isoisä Hannibal on aikoinaan hankkinut talon suurelle rakkaudelleen, Varinkalle, joka esiintyi isänsä sirkuksessa Petrogradissa. Sirkukseen tilattiin aikoinaan elefantti, mutta saatiinkin virtahepo, joka aiheutti yhden Varinkan elämän suurimmista tragedioista. Sitten on Eva, lentoemäntä, joka rakastuu kirjekyyhkyjä kouluttavaan mieheen. Kertoja Estherillä on kaksoissisko Olga, sekä isosisko, joka ei ole kuin muut.

Bjergfeldtin tarina on kuin John Irvingiä parhaimmillan. Paitsi että karhun tilalla on virtahepo ja moottoripyörän korvaa skootteri. Kirjassa tapahtuu vaikka mitä, enkä silti osaisi piirtää tästä selkeää aikajanaa - ei sillä, että haluaisinkaan. Tarina pitää ihanasti otteessaan ja vie mukanaan mitä yllättävämpiin käänteisiin.

Riemastuttava, vaikka ei pelkästään hilpeä kirja!

maanantai 28. helmikuuta 2022

Kuolleiden valssi

Kuolleiden valssi
Marko Hautala: Kuolleiden valssi
Tammi 2022, 229s.

 
Luin tammikuussa ystävän suosituksesta Marko Hautalan kirjan Pimeän arkkitehti. Se oli sen verran pelottava ja koukuttava, että tartuin heti tuoreeltaan tähän Kuolleiden valssi novellikokoelmaan. 

Viehätyin heti kirjan kansikuvasta. Tässä on loistavasti tavoitettu sellainen retrokauhutyyli, jota korostaa nuo kulumajäljet.

Kirja koostuu kymmenestä novellista, joista viimeisen, Varpaat, olen lukenut aikaisemminkin. Novellit ovat tyyleiltään aika erilaisia ja mielestäni tasokin vähän vaihtelee. Tai sitten en muuten vain ihastunut kaikkiin yhtä paljon. Kuolleiden valssi alkaa vahvasti Pitkä kuuma kesä -novellilla ja jatkuu vielä piinaavammin Saurin hiljaisuudella. Ensin mainitussa nuoripari kurvailee pitkin pikkuteitä kunnes bensa loppuu ja jälkimmäisessä 13-vuotias poika kuuntelee Pekka Saurin Yölinjalla-ohjelmaa. Hänen vihansa päivä on toteutettu twitterviesteinä ja on kaikessa kauheudessaan ihastuttava. Loki kertoo pariskunnasta, joka hankkii koiran. Tämä novelli tuli minulla uniin, jotka eivät todellakaan olleet kivoja...

Kuolleiden valssi sopii hyvin lyhyttä kauhua kaipaaville. Sopinee hyvin myös iltalukemiseksi, koska novellin jaksaa lukea loppuun, eikä tavallaan tarvitse jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

maanantai 21. helmikuuta 2022

Kenties tapan sinut vielä

Kenties tapan sinut vielä
J.S. Meresmaa: Kenties tapaan sinut vielä
Karisto 2022, 135s.

 

Ammattikoulussa opiskeleva Aleksi harrastaa e-urheilua ja viettää ihan tavallista nuoren miehen elämää. Jäätelöbaarissa hän kohtaa Nooran, jossa ei sitten olekaan mitään tavallista: Noora on nimittäin vampyyri. Ja nälissään.

J.S. Meresmaan Kenties tapaan sinut vielä tarjoaa virkistävän näkökulman vampyyritarinoihin. Ensinnäkin tapahtumaympäristö on ihan tavallinen suomalainen kaupunki. Toisekseen, vaikka nämä vampyyrit eivät haihdu savuna ilmaan auringonvalossa, eivät he myöskään kimalla kuin glitterissä uitettu heijastin. Vampyyrien syntykin saa uudenlaisen selityksen ja minusta se oli oikein pätevän kuuloinen!

Meresmaa kirjoittaa todella jouhevasti. Kirjan minä-kertojan, eli Aleksin, käyttämä kieli on kaikin puolin luonnollisen kuuloista. Pidin näistä hahmoistakin paljon, sillä niukasta sivumäärästä huolimatta jokainen sai riittävän paljon syvyyttä. 

Kirjan loppuasetelma on sen verran kutkuttava, että noinkohan Kenties tapaan sinut vielä saa vielä jatkoa? Minä ainakin luen, jos näin käy!

tiistai 15. helmikuuta 2022

Blackout

Blackout
Dhonielle Clayton (toim.): Blackout
Otava 2022, 242s.
Suom. Outi Järvinen

 

Dhonielle Claytonin luotsaamana viisi muuta tämän hetken suosittua nuortenkirjailijaa on kirjoittanut nokkelasti toisiinsa lomittuvien novellien kokoelman. Idea tähän kirjaan on lähtenyt Claytonin veljentyttären kysymyksestä, miksei rakkaustarinoita kerrota mustista tytöistä. Nyt kerrotaan ja hyvin kerrotaankin.

Koska novellit limittyvät toisiinsa, kirja ei tunnu novellikokoelmalta. Kaikkia tarinoita yhdistää  tapahtuma-aika ja paikka, New York helteisenä kesäpäivänä laajan sähkökatkon aikaan. Valtaosa näiden tarinoiden henkilöistä yrittää päästä jonnekin muualle, mutta siirtyminen paikasta toiseen on vaikeaa kun metrot eivät kulje ja muu liikenne seisoo liikennevalojen pimennyttyä. 

Sitä rakkauttakin novelleista löytyy, tietenkin. Ilahduttavaa on rakkauden moninaisuus ja realistinen monimutkaisuus tai toisten tapauksessa mutkattomuus. 

Nautin kirjan lukemisesta, vaikka en todellakaan hahmota New Yorkin kokoa, enkä siten aivan päässyt kärryille siitä, millaisista etäisyyksistä milloinkin on kyse. Kun itse asuu kaupungissa, jonka keskustan toiselta reunalta laidalta toiselle kävelee reilussa vartissa ja taajamakyltiltä toiselle ehkä tunnissa, ei näiden nuorten kävelymatkojen tuskittelu ihan avautunut.

maanantai 7. helmikuuta 2022

Kammovarjo

 

Thomas Taylor: Kammovarjo
WSOY 2021, 356s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta



Aaverannan kesäsesonki on päättynyt. Muualla valmistaudutaan halloweenin viettoon, mutta Aaverannassa on oma perinteensä: Kammoyön juhla. Tänä vuonna ohjelmassa on uusi show, sillä hotelliin on kirjautunut taikuri seurueineen. Ensin katoaa yksi henkilö, kohta toinen ja sitten kolmaskin alkaa käyttäytyä aivan oudosti. Herbert Sitruksella ja Orvokilla on jälleen mysteeri ratkaistavanaan.

Thomas Taylorin tarinointi ja Jaana  Kapari-Jatan taidokas suomennos on mukaansatempaavaa luettavaa. Tapahtumat etenevät mukavan ripeällä tahdilla ja tunnelma kiristyy tasaisesti. Aaverannan asukkaat ovat mielenkiintoisia hahmoja, mutta niin ovat myös uudet tulokkaat. Itse kaupungistakin löytyy uusia puolia, tällä kertaa pinnan alta.

Nautin Kammovarjon lukemisesta tosi paljon. Ihan harmitti jättää loppuratkaisun lukeminen kesken, kun piti lähteä töihin. Sarjan aiempien osien tapaan tämäkin sopii erittäin hyvin niille lukijoille, jotka kaipaavat seikkailuja ja jännitystä sekä onnellisia loppuja.

maanantai 31. tammikuuta 2022

Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi

 

David Sundin: Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi
Tammi 2022, 36s.
Suom. Tittamari Marttinen

Kirja joka ei halunnut tulla luetuksi on veikeä kirja, jota on uskoakseni erityisen hauska lukea yhdessä lapsen kanssa. Minä luin yksin ja lapset sitten itsekseen ja vaikka kaikki tästä tykkäsimme, luulen että yhteinen lukuhetki olisi ollut paljon riemastuttavampi.

Kirjassa ei ole juonta. Siinä tapahtuu vain kaikkea odottamatonta ja lukemista hidastavaa, koska kirja ei todellakaan halua tulla luetuksi. Ensin se muuttuu ratiksi, sitten fontin koko muuttuu pikkiriikkiseksi ja valtavan suureksi, sanat karkailevat ja vaikka mitä.

Kuvitustyyli on vanhanaikainen, sellainen villi länsi kohtaa Monty Pythonin, vaikka ei tämä kyllä näytä yhtään viimeksimainitulta... No, joka tapauksessa kirjan visuaalinen ilme ei ole lastenkirjoille tyypillistä. 

En osannut odottaa tältä kirjalta oikeastaan mitään, joten yllätyin iloisesti. Toivottavasti sinäkin! 

maanantai 24. tammikuuta 2022

Veren väki

 

Joanna Heinonen: Veren väki
Robustos 2021, 309s.


Veren väki on Joanna Heinosen ensimmäinen nuorten aikuisten romaani. Jo takakansi paljastaa, ettei näiden kansien välistä löydy mitään perinteistä opiskeluelämän kuvausta tai edes tavanomaista vampyyriseikkailua. Itse asiassa, kun kirjaa kuvataan muun muassa näin: Veren väki yhdistää urbaania fantasiaa, yhteiskunnallista chick litiä ja punk-asennetta, tulee lähinnä epäuskoinen olo. Että tämmöisistäkö aineksista saisi muka kasaan toimivan tarinan...

Heinonen kuitenkin onnistuu epätodennäköisessä, sillä Veren väki on sangen looginen ja toimiva kokonaisuus. Hymyilin leveästi jo kahden ensimmäisen rivin jälkeen ja muutenkin ilahduin iloisesti monista juonenkäänteistä ja kielellisistä ilmauksista. Esimerkiksi kirjassa käytetty puhekieli on juuri sellaista kuin mielestäni pitääkin. Seksi on luonteva osa elämää ja Heinonen kuvaa erityisen hyvin varsinkin himoa.

Niin, siitä juonesta varmaan jotakin pitäisi sanoa.
Kiira on hivenen päälle parikymppinen yliopisto-opiskelija, jolla on asiat hyvin. On opiskelupaikka, oma asunto, kavereita, koira ja poikaystäväkin. Mutta Kiira ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Jokin hiertää jossakin ja tekee olemisesta nihkeää. Sitten alkaakin mennä asia toisensa jälkeen pieleen ja kohta ollaankin keskellä punk-henkistä vampyyritarinaa.

Vampyyrit, jotka tässä kirjassa kutsuvat itseään metsästäjiksi, on kuvattu siten, että he sulautuvat vampyyriasteikolla lähemmäksi Culleneita kuin Draculaa. Mutta eivät he sentään kimalla auringossa tai stalkkaa kaupungin söpöintä tyttöä tämän nukkuessa.

Kiiran ja Jesperin, yhden metsästäjän, väliset dialogit ovat tuskastuttavia. He eivät tunnu osaavan keskustella yhtään mistään, vaan kaikki kääntyy riidaksi ja lapselliseksi mykkäkouluksi tai paikalta poistumiseksi alta aikayksikön. Ylipäätään koin, että kirja vähän väsähti loppukolmanneksella, kunnes päästiin loppukohtauksiin. 

Veren väki ei ole täydellinen kirja, mutta kevyesti parasta lukemaani viihdettä vähään aikaan.

maanantai 17. tammikuuta 2022

Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus

Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus
Maria Laakso: Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus
Tammi 2021, 316s.
Kuvitus: Maria Laakso

 

Harva tietokirja on ihastuttanut niin paljon, kuin Maria Laakson Taltuta klassikko. Ei siis ole mikään ihme, että tämä Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus on ihan loistava.

Tällä kertaa Laakso taltuttaa länsimaisen kirjallisuuden klassikoita (kuka olisi arvannut!), kuten Danten Jumalaisen näytelmän, Daniel Defoen Robinson Crusoen, Mary Shelleyn Frankensteinin ja Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies:hen. Saa taivuttaa paremmin, minä en nyt osaa.

Laakson taltuttamista klassikoista olen lukenut vain muutaman: tuttuja tarinoita olivat Gulliverin retket, Hamlet, Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Frankenstein. Ja kun sanon tuttuja, ei se välttämättä tarkoita, että kirjasta olisi jäänyt kovin pysyviä muistijälkiä. Esimerkiksi Gulliverin matkat lähinnä hämmästytti pitkäveteisyydellään, vaikka luinkin sen aikuisena ja tiesin lukevani satiiria.

Laakson kertomana Gulliverinkin seikkailut kuulostivat silti lähes hauskoilta! Laakso kirjoittaa vauhdikkaasti ja rempseästi, niin että tiukkapipoisempaa kirjallisuusihmistä saattaisi jo harmittaa.

Kaikin puolin oivallinen ja opettavainen lukukokemus, jota suosittelen kaikille viihdyttävää luettavaa kaipaaville.


PS: blogissani tullee olemaan tänä keväänä tavallista hiljaisempaa. Olen aloittanut kirjastoalan opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa ja saatoin innostua kurssitarjonnasta enemmän kuin mihin oikeasti olisi aikaa. Joten bloggaamisen täytyy todennäköisesti välillä odottaa vuoroaan töiden, perheen, kotitöiden ja niiden opiskeluiden jälkeen.