Kuolleet linnut eivät laula

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
(The Death in their Vaulted Arches, 2014)
Bazar 2017, 331s.
Suom. Maija Heikinheimo

Flavia de Luce -sarjan edellinen osa loppui sen lajin cliffhangeriin, että läheltä piti etten lukenut seuraavaa osaa englanniksi. Odotin tätä Kuolleet linnut eivät laula -teosta ihan täpinöissäni ja aloitin lukemisen heti kun kirjan postin mukana sain.

Mikäli et ole lukenut tätä kirjaa, etkä halua salaisuuksien paljastuvan ennen aikojaan, lopeta lukeminen tähän! Muussa tapauksessa lue vain eteenpäin.

Flavian äiti on löytynyt ja hän on viimeinkin matkalla kotiin. Tunnelma asemalaiturilla on jännittynyt ja surullinen, sillä kotiinpaluu ei ole sellainen kuin kaikki olisivat toivoneet. Edessä on hautajaiset, joita ennen Flavialle paljastuu uskomattomia salaisuuksia äidistään ja hänestä itsestään.

Tämä sarjan kuudes osa oli suureksi harmikseni omituisen jankkaava, hidastempoinen ja tylsä. Juonikuvio on turhauttavan olematon ja tässä on ihan liikaa toistoa ja vatvomista. Joitakin juonenpätkiä solmitaan päätökseen, mutta uusiakin syntyy. En vain ole ollenkaan varma, olenko noista uusista kuvioista mitenkään innoissani. Ilmeisesti luvassa on maisemanvaihdos, mikä harmittaa, sillä pidän Bishop's Laceysta ja erityisesti Buckshawsta.

Lukemisen jälkeen jäi vähän nihkeä olo, sillä odotukseni olivat tosiaan korkealla eivätkä ne täyttyneet. Sarjan seuraava osa ilmestyy suomeksi vielä tämän vuoden puolella ja luulen, että olen siihen mennessä leppynyt sen verran, että haluan tämän hetkisestä närkästyksestäni huolimatta kuulla, millaisiin seikkailuihin Flavia seuraavaksi ajautuu.