perjantai 22. lokakuuta 2021

Voro 3, Jumalten hauta

Voro 3 - Jumalten hauta
Janne Kukkonen: Voro 3
Jumalten hauta
Like 2021, 463s.

 

Voro 3, Jumalten hauta on sarjan muhkea päätösosa. 

Edellinen osa loppui Liljan osalta dramaattisesti veden syvyyksiin ja tämä alkaa siitä, kun Seamus kahlaa epätoivoisena joessa etsien edelleen pientä suojattiaan. Valtakunta on sekasorron vallassa, kun aurinkonaamioinen Ithiel armeijoineen yrittää ottaa vallan käsiinsä.

Takakannessa todetaan, että "voro päätyy - - keskelle jumalten valtapeliä." Näin tosiaan käy ja minulle se teki lukemisesta nihkeää. En ole koskaan jaksanut innostua sotaherrojen strategioista, vaan seuraan mieluummin, mitä niille yksilöille kaiken keskellä kuuluu. Nyt Liljalla on keskeinen rooli siellä "neuvotteluissa", vaikka toki hän tavoilleen uskollisesti jatkaa myös toimijana.

Jumalten hauta on aavistuksen liian paasaava. Väsyin myös siihen, että melkein joka toisessa puhekuplassa JOKU sana on kirjoitettu suuraakkosin. Ymmärrän kyllä, että näin puheen painotus erottuu selkeästi, mutta tämä oli mielestäni turhaa.

Juonellisesti en tästä sarjan viimeisestä osasta kauheasti innostunut, mutta Kukkosen piirrostyyli on kyllä edelleen ihailtavaa. Mikä työmäärä näin paksun sarjakuva-albumin piirtämisessä on ollut!

maanantai 18. lokakuuta 2021

Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä

Tympeät tytöt
Riina Tanskanen: Tympeät tytöt
Aikuistumisriittejä
Into 2021, 160s.

 

Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä pääsi yllättämään isosti! Jostakin syystä luulin, että tämä sarjakuva-albumi olisi jotain teini-ikäisten angstikuvausta, mutta herranen aika, miten väärässä olin. (Eikä mulla ole aavistustakaan, mistä tämä käsitys oli peräisin.)

Riina Tanskasta voi kevyesti verrata Liv Strömquistiin, eikä hän todellakaan jää vertailussa millään tavalla heikommalle. Tanskasen kuvitustyyli on paljon monipuolisempaa, yksityiskohtaisempaa ja luultavasti osin värityksensä ansiosta lukijalle kevyempää, kuin Strömquistin tyyli.

Tympeät tytöt sisältää yhdeksän tarinaa, joissa käsitellään muun muassa raiskauksia ja uhrien syyllistämistä, meikkaamista ja kiltin tytön roolia. Vaikka asiat sinänsä ovat entuudestaan tuttuja, Tanskasen kertomana moni asia näyttää entistä selkeämmältä, niin hyvässä kuin pahassa. 

Erittäin kiinnostavaa ja puhuttelevaa luettavaa, sukupuoleen katsomatta!

perjantai 15. lokakuuta 2021

Tyhmästi tehty


Heidi Silvan: Tyhmästi tehty
Myllylahti 2021, 263s.
 

Heidi Silvanin Tyhmästi tehty on nopealukuinen tarina kolmen tytön ystävyydestä, rakastumisista ja siitä, mitä kukakin on valmis tekemään saadakseen haluamansa. Kesän lopussa tyttöjä on enää kaksi.

Josefiina, Iris ja Elsa ovat olleet ystäviä jo vuosia. Kesälomalle on tehty yhdessä isoja suunnitelmia: päiväkännit, koko yön valvominen, sillalta hyppääminen ja niin edelleen. Enimmäkseen he tuntuvat notkuvan rannalla, kuten kaikki muutkin nuoret. 

Josefiina on kaunis ja itsevarma, Iris se joka lyö melkein kaiken vitsiksi ja Elsa vähän hiljaisempi ja se, joka tuntee ajoittain olonsa ulkopuoliseksi. Vaikka tytöt ovat selvästi omanlaisiaan, minulle tuotti hankaluuksia erottaa heidät toisistaan. En tykästynyt heistä keneenkään. Josefiina jäi harmillisen pinnalliseksi hahmoksi, Iris näyttäytyi todella julmana ja kaksinaamaisena ja päällisin puolin kiltti Elsa on varsinkin kotona aivan järkyttävän laskelmoiva, itsekäs ja ilkeä. Ehkä tyttöjen ikä (15) selittää kypsymättömyyden ainakin osittain.

Tyhmästi tehty alkaa uutisella teinitytön kuolemasta. Sitten vaihtelevat pienet poliisikuulustelupätkät, kuvaukset tyttöjen kesäpäivistä ja kuolemaa tarkentavat pikku-uutiset kommentteineen. Luvut ovat pääosin lyhyitä, joten tarinan tempo pysyy vauhdikkaana, vaikka tyttöjen päivät kuluvatkin melko lailla toistensa kaltaisina. Tyttöjen suurimmat haasteet tuntuvan olevan se, mistä saadaan lisää tupakkaa ja/tai alkoholia. Niin ja sitten tietysti ne pojat. On muutama poika, erityisesti yksi aivan yli-ihana Leo. Siinäpä sitä onkin jo soppa-ainekset kasassa.

Vaikka Tyhmästi tehty on kirjana hyvä, minua häiritsi valtavasti se, kuinka paljon se muistutti Seinäjoella 2015 tapahtunutta teinisurmaa. Liikaa yhtymäkohtia, jotta tätä olisi voinut lukea täysin fiktiivisenä.

maanantai 11. lokakuuta 2021

Kirjontaa niille joita v*tuttaa

Kirjontaa niille, joita v*tuttaa
Mari Hyypiä: Kirjontaa niille, joita v*tuttaa
Into 2021, 112s.

 

En ole tehnyt mitään käsitöitä pitkiin aikoihin, mutta - oho, valehtelin! Virkkasin kesällä loppuun yhden pienen peiton, joka on ollut kesken jo useamman vuoden. Mutta jos sitä ei lasketa...

Joka tapauksessa Mari Hyypiän kirja Kirjontaa niille, joita v*tuttaa innosti tarttumaan kirjontavälineisiin pitkän tauon jälkeen. Mietelauseet eivät ole lemppareitani, mutta tästä kirjasta löytyy vähän töpäkämpiä lausahduksia, joista valita.  

Ihastuin heti tähän: "Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska." Ei muuta kuin kynä käteen (ja paperia ja tussi ja viivotin, koska olen aina ollut vähän huono tässä mallien siirtämisessä kankaalle...) ja teksti tyynyliinaan. Tyynyliinan väriksi valitsin kulahtaneen harmaan ja itse kirjailun toteutin neljällä eri vaaleanpunaisen sävyllä. 

Tarkoitus oli ilahduttaa kyseisellä tyynyliinalla kaveria syntymäpäivänä, mutta annoinkin jo aiemmin, kun hän joutui urheiluvamman takia leikkaukseen ja saikulle. Oli jotenkin osuva lause ja saajakin ilahtui! :)

torstai 7. lokakuuta 2021

Sudenraudat

57825369. sy475
Päivi Alasalmi: Sudenraudat
Gummerus 2021, 408s.

 

Päivi Alasalmi tarttuu uusimmassa kirjassaan aiheeseen, joka on nykyään melko tulenarka. Sudenraudat kertoo 1880-luvulla Turun seudulla tapahtuneista tapauksista, joissa sudet surmasivat 22 lasta. Kirjassa ei kylläkään kommentoida millään tavalla nyky päivän susikysymyksiä, vaan pitäydytään menneissä ajoissa, tapahtumissa ja tuntemuksissa.

Odotin Sudenraudoilta ihan mahdottomia ja silti yllätyin positiivisesti! 

Ensinnäkin Alasalmi kuljettaa tarinaa ihailtavalla varmuudella. Ensin lukijalle esitellään sen verran monta henkilöhahmoa, että tottumaton kertoja olisi saanut lukijan aivan ymmälleen. Nyt kaikki henkilöt ottavat luontevan paikkansa kokonaisuudessa alusta asti. 

Toisekseen Alasalmen käyttämä kieli on uskomattoman upeaa. Hän onnistuu kuvaamaan miljööt tarkasti, mutta kuin ohimennen: muutamilla tarkkaan valituilla sanoilla lukija on siellä, missä kirjan hahmotkin.

Kolmanneksi on kehuttava kirjan tunnelmaa. Pelkään pimeää, enkä halua liikkua metsässä yksin, joten se saattoi toki vaikuttaa asiaan, mutta tätä kirjaa lukiessa teki välillä mieli pistää kirja kiinni ja sohvan alle piiloon, ettei tarvitsisi pelätä niitä poikkeavasti käyttäytyviä susia. Yhdessä kohdassa melkein ulisin ääneen, kun kauhistutti jo etukäteen, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Vaikka on selvää, että lasten kuolemat järkyttävät kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvia, kirjassa tulee hyvin esille se, miten kaukana toisistaan kartanonomistajat ja kaupunkilaiset olivat pikkukylien torpparien elämästä. Eivät he välinpitämättömyyttään lapsia laittaneet paimeneen, vaan lastenkin työpanosta tarvittiin. 

Paitsi susista, Sudenraudat kertoo myös nuoresta, naimattomasta tehtailija Caldoniuksen tyttärestä, Hennystä. Samalla kun susia yritetään saada aisoihin, Henny kasvaa, kehittyy ja vapautuu.

Niin, jos ei vielä käynyt selväksi, minä pidin Sudenraudoista ihan hirveästi. Se on vahvasti kirjoitettu tarina, joka pursuaa upeita lauseita. Jos kirja ei olisi nyt puolisoni hyppysissä, lisäisin tähän muutaman näytteen.

maanantai 4. lokakuuta 2021

Isämies ja räjähtävä kakka

2
Arttu Unkari: Isämies ja räjähtävä kakka
Otava 2020, 175s.
Kuvitus: Kai Vaalio

 

Jos kuvittelet, että Isämies ja räjähtävä kakka on täynnä kakka-asioita, niin olet aika lailla oikeassa! 

Oonan isä on poliisi, joka uskoo olevansa paras kaikista. Kun eriskummallinen kakkaräjähdys lennättää ministerin kuuhun, aikoo Oonan isä ratkaista rikoksen ennen ketään muuta. Oona kuitenkin tietää, ettei isä ole sieltä kaikkein tarkkaavaisimmasta päästä ja ryhtyy ystävänsä Eelin kanssa avustamaan isää. Isämies, jonka supervoima on muuten superluulo, ei tietenkään tajua tarvitsevansa minkään valtakunnan apua ja vielä loppumetreilläkin hän on vakuuttunut omasta erinomaisuudestaan.

Lueskelin tätä kirjaa e-kirjana, mikä ei ole minulle paras mahdollinen formaatti, mutta tulipahan nyt kokeiltua sitäkin taas pitkästä aikaa. Isämies ja räjähtävä kakka vaikuttaa sellaiselta kirjalta, joka vetoaa pieniin alakoululaisiin. Ja miksipä ei vähän vanhempiinkin oppilaisiin. Kai Vaalio on kuvittanut kirjan runsaalla kädellä ja onpa mukana myös tiukkapipoinen mummokin, joka arvostelee ja moittii kirjan mauttomuutta sopivissa väleissä.


perjantai 1. lokakuuta 2021

Kaktus

Kaktus - Sarah Haywood - Äänikirja - Elisa Kirja
Sarah Haywood: Kaktus
Tammi 2021, 11h 16min
Suom. Terhi Vartia
Lukija: Karoliina Niskanen

 
Kuuntelinpa äänikirjan, joka ei onnistunut yllättämään kertaakaan. Viihdyttämisenkin kanssa oli paljon haasteita.

Susan Green on järjestelmällinen melkeinpä ankeuteen asti. Työ on jämptiä ja niin on vapaa-aikakin. Parisuhdetta ei oikeastaan ole, sillä hänellä on näppärän etäinen seksisuhde, joka ei kuluta tunnepuolta lainkaan. Mutta aivan kaikki ei silti ole Susanin käsissä. Ensinnäkin hän tulee vahingossa raskaaksi ja sitten äitikin kuolee jättäen kotitalon pikkuveljelle. Susan alkaa tapella perinnöstä ja samalla hän tulee paljastaneeksi suuren perhesalaisuuden.

Sinänsä Kaktus olisi voinut olla vetävä ja viihdyttävä, mutta minä olisin kyllä kaivannut Susanilta edes jonkinlaista... no en edes tiedä. Tilannetajua? Tunteita? Hän tuntuu erittäin itsekeskeiseltä, ikäisekseen kypsymättömältä ja jopa tietämättömältä perusasioista. Eipä sillä, en minä häävisti välittänyt näistä muistakaan hahmoista. 

Kaipasin kevyttä ja höpsöä kuunneltavaa, mutta Kaktus ei nyt osunut kyllä ollenkaan.