Warren 13. ja kolmentoista vuoden kirous

Tania Del Rio: Warren 13. ja kolmentoista vuoden kirous
Kuvitus: Will Staehle
Kumma 2023, 222s.
Suom. Annukka Kolehmainen

 

Warren 13. -sarja on monella tapaa upea. Ensinnäkin sen visuaalisuuteen on panostettu valtavasti: teksti on palstoitettu ja kuvat toteutettu rosterisesti, joten lopputulema on vanhahtavan sanomalehden tapaista. Toisekseen Warren 13. liikkuvine hotelleineen ja värikkäine ystävineen on aivan mahtava porukka seurattavaksi! Lisäksi sarjassa on vain kolme osaa, joka on toki myös haikeaa, mutta jonka näen ehdottomasti vahvuutena. Kun sarja ei jatku tuhottoman kauan, lukijat eivät ehdi ikään kuin kasvaa sarjasta ulos kesken kaiken.

Tässä kolmannessa ja siis viimeisessä osassa Warren täyttää kolmetoista vuotta ja saa päälleen kolmentoista vuoden kirouksen. Jo syntymäpäiväjuhlat saavat kirouksesta osansa, kun hirveä myrsky iskee ja laivana seilaava hotelli haaksirikkoutuu autiolta vaikuttavan saaren rantaan. Asumaton saari ei kuitenkaan ole, eivätkä sen asukkaat  varsinaisesti toivota tulijoita avosylin tervetulleiksi. Kaiken huipuksi seuraavana päivänä huomataan, että Piirto - hieman mustekalamainen, seitsensilmäinen olento ja Warrenin hyvä ystävä - on kaapattu!

Warren 13. ja kolmentoista vuoden kirous on aivan mahtava seikkailukertomus! Siinä on vauhtia, käänteitä, pieniä pähkinöitä lukijankin ratkaistavaksi ja vaikka mitä jännää. Näissä kirjoissa on sellaista seikkailuromaanien henkeä, mitä ei kovin usein tule vastaan.

PS: Jos nyt Warren 13. joskus päättääkin jatkaa seikkailujaan, tervehdin häntä lämmöllä ja ilman muuta luen hänen seikkailuistaan - sen verran mainioita nämä kirjat ovat olleet. <3

Gangsterimummi iskee jälleen

David Walliams: Gangsterimummi iskee jälleen
Tammi 2023, 350s.
Suom. Jaana Kapari-Jatta

 

Vieläkö muistat Benin ja hänen mumminsa, joka paljastui jalokivivarkaaksi? Hyvä juttu, koska siinä tapauksessa haluat varmasti kuulla, mitä merkillistä Benille nyt kuuluu.

Ben ikävöi hirveästi mummiaan. Äiti intoilee tanssista, kuten ennenkin, isä yrittää parhaansa mukaan pysyä äidin tahdissa. (Paljastus: ei pysy!) Kun erittäin tarkkaan vartioidusta museosta katoaa Tutankhamonin kultainen naamio, Beniä epäillään syylliseksi. Ben ei kuitenkaan ole rikoksen takana, vaikka hän huomaa kyllä itsekin, että tässä ryöstössä on hämmentäviä samankaltaisuuksi hänen oman mumminsa tekemiin ryöstöihin. Mutta mummi ei missään nimessä voi olla syyllinen, sillä hänhän on kuollut. Mitä ihmettä on siis meneillään? Ben alkaa itse tutkia kadonneen kultanaamion tapausta sekä paria muutakin ryöstöä, jotka selvästi ovat saman varkaan käsialaa. On kuitenkin erittäin vaikeaa tehdä salapoliisinhommia, kun on vasta lapsi ja poliisin, vanhempien sekä erittäin innokkaiden naapuruston ikäihmisten tarkkailun alaisena.

Gangsterimummi iskee jälleen on Walliamsin tutuksi tulleella muotilla rakennettu vauhdikkaita takaa-ajoja, yksinkertaisia aikuisia, noloja ja hankalia tilanteita, Rajin kummallisia tarjouksia sekä yllättäviä yllätyksiä sisältävä seikkailu. Niin, eikä sovi unohtaa äänitehosteita (joiden ääneen lukeminen on todella työlästä!) tai vieraantuntuisia sanoja, jotka kuitenkin löytyvät Walliamsanakirjasta.

Olisin halunnut lukea tämän nuorimmaisen kanssa yhdessä, mutta hänellä oli sen verran usein "peli kesken!", että luin ihan itsekseni. Tämä oli oikein viihdyttävää luettavaa toipilaalle ja suosittelenkin lämpimästi vauhdikkaita lastenromaaneja etsiville.

Päähänpistoja

Suza Kolb: Päähänpistoja
Aurinko Kustannus 2022, 156s.
Suom. Maarit Varpu

 

Sain tämän kirjan arvostelukappaleena jo viime keväänä. Aloitin kyllä lukemisen, mutta vaikka nimenomaan halusin lukea jonkun lasten hevoskirjan, en sitten päässytkään alkua pidemmälle. Nyt viimeisimmän koronan aikana, kun kaipasin ohuehkoja ja isofonttisia kirjoja, yritin uudestaan. :)

Omaa hevostaustaani on avattava sen verran, ettei sellaista ole. Lapsuudenkodin naapurissa oli kyllä hevonen, joka oli mukana muun muassa perunahommissa. Muistan, miten saatiin istua perunoilla kuormatun kärryn kyydissä, kun Sopu klopsutteli lyhyen matkan maantiellä - ja piereskeli melkein joka askeleella. Mutta siinäpä se. En muista, että olisin koskaan käynyt Sopua tallissa katsomassa, enkä ole varma silitinkökään ikinä... No mutta pointtina nyt kuitenkin se, että en ole koskaan ollut niin kutsuttu heppatyttö.

Päähänpistoja on Kaurajengi-sarjan aloitusosa. Tarinan keskiössä ovat hevoset, tai siis shetlanninponit, jotka tekevät ympäristöstä tarkkoja, mutta usein hieman virheellisiä huomioita. Kirjan alussa ratsut saapuvat uuteen kotiin. Niiden omistaja, jota hevoset (anteeksi, mutta shetlanninponi on tosi pitkä sana, siksi puhun hevosista...) kutsuvat nimellä Pomo, on ostanut vanhan ratsutilan, josta hevoset eivät ole lainkaan mielissään. Eivät muutosta, eivätkä ratsutilan kunnosta. Aika pian Suklaa ja Keksi, ne päähenkilöt, kuulevat kanoilta, että tilalla kummittelee. Ja jos nyt tosiaan keskittyy oikein tarkasti, niin välillä tosiaan kuuluu kummallisia ääniä ja tapahtuu pieniä merkillisyyksiä. Suklaa ja Keksi päättävät napata kummituksen.

Ehkä hevostaustan puuttuminen - tai se korona - vaikutti liikaa, sillä minulle tämä kirja jäi hyvin hajanaiseksi. Tavallaan tarina kyllä etenee ihan joutuisasti, mutta en minä näihin poneihin kiintynyt ollenkaan. Muutenkin oli jotenkin koheltavaa menoa paitsi tallilla, myös lähikylässä ja se kummituskin paljastui latteammaksi tapaukseksi, kuin olin uumoillut.

Kaurajengi ei selvästikään ole minun sarjani, mutta uskoisin että etenkin hevosista innostuneet nuoret alakoululaiset voivat hyvinkin innostua näistä kirjoista.