Myrrys

Anniina Mikama: Myrrys
WSOY 2021, 370s.

 

Olen aloittanut tämän blogitekstin jo moneen kertaan, mutta aina päädyn toistelemaan samoja ylistäviä kliseitä. Aloitetaan nyt siis sillä, että Anniina Mikaman Myrrys on ihan mahdottoman hyvä kirja.

Niilo, 15-vuotias orpopoika, on ollut Kivihalmeen talossa kasvattina siitä asti, kun hänen äitinsä kuoli. Niiloa kohdellaan paljon huonommin kuin talon renkejä, mutta hän on turtunut osaansa. Onhan hänellä sentään katto pään päällä ja lähes päivittäin hän saa jotain syödäkseen. Kun Kivihalmeessa tarvitaan tietäjän ja parantajan apua, ilmoittaa tämä lähtiessään ottavansa maksuksi Niilon. Tietäjä, Myrrys, asuu keskellä korpimetsää, syrjässä kaikesta. Niilo on kauhuissaan, mutta hänen mielipidettään ei kysellä tälläkään kertaa.

Mikama kirjoittaa niin elävästi ja sujuvasti, että ajan taju katoaa. Lukeminen ei tuntunut lukemiselta, vaan siltä kuin olisin itsekin hiihtänyt umpihangessa, pelännyt pimeää ja katsonut vieressä Kivihalmeen isännän epäoikeudenmukaista ja julmaa käyttäytymistä. Myrrys on upea yhdistelmä seikkailua, maagista realismia ja historiallista romaania. (Ja muutakin, mutta en halua juonipaljastusten pelossa tähän sen tarkemmin määritellä.) Orpopojan tarina kasvaa kirjan mittaan täyteläisemmäksi ja monipuolisemmaksi, kuin osasin odottaa.

Myrrys on suunnattu nuorille, mutta sopii erittäin hyvin myös aikuisille lukijoille. Jos olet lukenut Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjaa, pidät varmasti Myrryksestäkin!

Muutama lastenkirja

Matt Haig: Totusskeiju menee kouluun
Aula & Co 2021, 122s.
Suom. Sarianna Silvonen

Totuuskeiju menee kouluun on pieni, söpö kirja, jossa on kuvia yhtä paljon kuin kuvakirjoissa. Se on nopeasti luettu, mutta kyllä tämä tarina antaa myös ajattelemisen aihetta. 

Aadalla ei ole ystäviä uudessa kotikaupungissaan. Kun koulu alkaa, Totuuskeiju (joka on Aadan ystävä), lähtee mukaan. Mutta aina totta puhuva keiju ei ole mikään kaverimagneetti. Aada on edelleen yksinäinen. Aina totuuden sanominen ei nimittäin ole kohteliasta tai edes neutraalia, vaan tylyä tai jopa ilkeää.

Totuuskeiju on ajatuksentasolla virkistävä tyyppi, mutta enpä kyllä haluaisi oikeassa elämässä viettää paljon aikaa kenenkään noin rehellisen ja puheliaan kanssa.

Mari Luoma: Romeo & Hirviöt
WSOY 2021, 77s.

Kotimaista sarjakuvaa lapsille ja nuorille! Miten mahtava juttu!

Mari Luoman piirtämä ja kirjoittama Romeo & hirviöt kiinnosti minua tosi paljon ja luinkin sen samana päivänä kun kirjan käsiini sain.

Romeon isänpuoleisen suvun 12-vuotiaat on jo vuosisatojen ajan lähetetty ajat sitten kuolleen sukulaismiehen kartanoon kouluun. Koulusta huippuarvosanoin valmistuva oppilas perii sekä kartanon että sukulaismiehen omaisuuden. Näin myös Romeo päätyy karmivaan kartanoon, jossa tapahtuu aivan merkillisiä asioita.

Kirjan idea on mainio, samoin pidän Luoman piirrostyylistä. Mutta kovin jää lyhyeksi ja kiirehdityn oloiseksi tämä näköjään sarjan aloittava albumi. Olisin kaivannut enemmän tunnelmointia ja jännitteiden kehittelyä. Ja ylipäätään enemmän sivuja. Tästä jäi vähän trailerimainen fiilis, sellainen että jotain mielenkiintoista on luvassa joskus tulevaisuudessa, mutta tämä oli vain tämmöinen pieni maistiainen.

Philip Reeve: Kevin ja keksirosvo
Aurinko Kustannus 2021, 163s.
Suom. Maarit Varpu
Kuvitus: Sarah McIntyre

Meillä ei ole pitkään aikaan luettu iltasatuja. Esikoisen kasvettua ohi iltasatuajasta nuoremmatkin lapset menettivät kiinnostuksensa. Mutta nyt! Ai miten ihanaa, nuorin halusi kuunnella ja keskimmäinenkin myönsi kuuntelevansa salaa! <3

Kevin, tuo pullea lentävä poni, joutuu ykkösepäillyksi, kun Bumblefordin kaupungissa mellastaa keksivaras. Poliiseilla on vahvaa näyttöä Keviniä vastaan, mutta Max ja Daisy päättävät selvittää oikean keksivarkaan henkilöllisyyden ja pelastaa Kevinin hevosvankilalta. Kevin toki osallistuu myös maineensa puhdistamiseen.

Tarina on suoraviivainen, mutta huumorilla höystetty. McIntyren kuvitus tuo oman hauskan lisänsä ja kokonaisuus on oikein toimiva. Tämä oli kiva, joskin myönnän iltasatuhetkien vaikuttaneen lukukokemusta parantavasti.

Tulevaisuuden arabi 5

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 5
Lapsuus Lähi-Idässä (1992-1994)
WSOY 2021, 176s.
Suom. Saara Pääkkönen

 

Kaksi vuotta olen odottanut tätä Tulevaisuuden arabi -sarjan viidettä osaa. Neljäs loppui todella järkyttävästi ja odotin tältä albumilta suuria.

Riadin isä on kaapannut nuorimman poikansa Syyriaan. Riadin äiti on epätoivoinen ja tekee kaikkensa, saadakseen lapsensa takaisin Ranskaan. Viranomaiset eivät kuitenkaan voi tehdä juuri mitään, koska pariskunta on edelleen naimisissa. Riad ei kerro tapahtuneesta edes lähimmille ystävilleen, vaikka luonnollisesti asia järkyttää ja mietityttää häntä kaiken aikaa. Hän yrittää vakuuttaa äidilleen, että pikkuveli on kunnossa ja kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Kuten sanottua, odotukseni olivat korkealla, eikä tämä kirja täyttänyt niitä. Sinänsä en voisi valittaa: piirrosjälki on edelleen tasokasta, muutaman värin käyttö tehosteena toimii edelleen hyvin. Sattouf kuvaa hyvin sitä, kuinka Riad (eli hän itse) on samaan aikaan erittäin huolissaan veljestään, mutta toisaalta aivan tavallinen teini aivan tavallisine teiniongelmineen. Suurin pettymykseni liittyykin albumin loppuun. Miten ihmeessä tämä loppuu näin nihkeästi?! Asioihin ei saada kunnollista ratkaisua, mutta ei tähän nyt mitään erityisen toimivaa cliffhangeriakaan jää.

 Nyt siis odotan sitä kuudetta osaa ja toivon siltä vähän enemmän.

Mun huikea elämä

 

Jenny Jägerfeld: Mun huikea elämä
Otava 2020, 271s.
Suom. Katriina Kauppila

Kaikki nuoret eivät todellakaan ilahtuisi, jos perhe muuttaisi Tukholmasta pieneen maalaiskaupunkiin. Mutta Siggepä on mielissään, kun hän muuttaa äitinsä ja kahden pikkusiskonsa kanssa isoäidin luo Skärblackaan. Siellä hän voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja antaa kaikille itsestään coolin ja siistin kuvan! Täällä hänestä tulee suosittu ja hänellä tulee olemaan paljon kavereita! Vähän kiire kyllä tulee hankkia se upea maine, sillä koulun alkuun on vain 59 päivää. Siggessä on keksijän vikaa, kuten isoisässäänkin, ja yhtä keksintöään kokeillessaan hän päätyy epäedulliseen tilanteeseen, josta julkaistaan kuvia paikallisten suosimalla Instagram-tilillä. Kostoksi Sigge varastaa tiliä pitävän tytön pihalta puutarhatontun ja alkaa julkaista instapostauksia tontun nimissä.

Minä ihan rakastuin tähän kirjaan! Tai ainakin sen henkilöihin. Siggen isoäiti, jonka The Royal Grand Golden Hotel Skärblacka ei voi Siggen perheen asetuttua taloksi ottaa vastaan hotellivieraita, on nuorekas, vauhdikas ja värikäs tyyppi. Hän ei paapo ja hössötä, ainakaan perinteisillä tavoilla. Siggen nuorin sisko, Bobo, ei vielä nelivuotiaanakaan puhu kuin muutamia sanoja, mutta toinen sisarista, Majken PUHUUKIN SITTEN IHAN KAIKKIEN EDESTÄ JA VARSINKIN KUULUVASTI! 

Mun huikea elämä on mahtava tarina ystävänkaipuusta, epävarmuuksista ja värikkäästä perhe-elämästä. Ja myös itsensä hyväksymisestä. Kuten sanottua, rakastuin tähän. Näiden hahmojen seurasta en olisi halunnut luopua ollenkaan.

Mörköviesti

Tuutikki Tolonen: Mörköviesti
Tammi 2020, 239s.
Kuvitus: Pasi Pitkänen

Voi miten mielelläni olisin lukenut tämän kirjan lapsille iltasatuna, kuten sarjan aiemmatkin osat! Mutta tylsästi kävi niin, että kun esikoinen koki olevansa liian vanha iltasaduille, pikkuveljetkään eivät enää halunneet kuunnella niitä. Kurjaa! Etenkin minulle.

No, Mörköviestin ostin omaan hyllyyn jo viime vuonna, mutta vasta nyt tulin siihen tarttuneeksi. (Keskimmäinen lapsi luki tämän heti ja tykkäsi!)

Hellemaan perhe saa yllätysvieraaksi Portinvartijan, joka on paennut maan alla hallitsevia noitia. Kaapo vierailee ahkerasti vanhainkodissa ystävänsä Runarin luona, Hilla keskittyy jalkapalloon ja Maikki harjoittelee kouluarkea. Mutta Portinvartijan jätettyä ovensa pääsevät kaikki halukkaat liikkumaan maanalaisen ja -päällisen maailman välillä oman mielensä mukaan ja siitä aiheutuu hankaluuksia.

Mörköviesti on nopealukuinen ja vauhdikas kirja. Pidin jälleen kovasti siitä, ettei juuri kukaan jaksanut kummastella mörköjä ja muita omituisia otuksia. Paitsi Maikin opettaja ja luokkakaverit kieltämättä hämmästyivät parikin kertaa. Maikki on aivan mainio hahmo, selkeä lempparini, mutta Hellemaan perhe on kyllä kokonaisuutenakin tosi kiva. Samoin tietysti tykkään näistä möröistä ja Portinvartija tarjoaa hänkin runsaasti viihdyttäviä huomioita ihmisasumuksista ja muusta sellaisesta.

Tämä on kyllä tosi kiva kirjasarja, jota voi suositella ainakin eskari-ikäisistä ylöspäin.

Khimaira

J.S. Meresmaa: Khimaira
Myllylahti 2021, 179s.

 

J.S. Meresmaan uusin kirja, Khimaira, on jatkoa Dodolle.  

Sara on käynyt lääketieteellisen pääsykokeissa, mutta oikeasti hän haluaisi opiskella valokuvausta. Hänellä on tyttöystävä, jolla on poikaystävä, joka on Saran ex. Kaikki on tavallaan aika hyvin, mutta Sara ei ole kertonut uskonnollisille vanhemmilleen seksuaalisesta suuntautumisestaan, mikä aiheuttaa monenlaisia paineita. 

Khimaira on nopeaa luettavaa, juoni kulkee vaivattomasti ja sulavasti. Hymähdin itselleni, kun huomasin takertuvani niihin kohtiin, joissa huomasin muka liikaa runollisuutta. (Tässä pyörittelen silmiäni itselleni.) Meresmaa saa tekstiinsä vahvan tunnelatauksen, joka pysyy yllä aivan loppuun asti. Tarina on uskottava, niin hyvässä kuin pahassa.

Säeromaanit on kyllä mainio formaatti! Näitä on hirmu kiva lukea, kun hämmästyttävän vähällä sanamäärällä lukijalle välittyy täyteläinen ja ehjä tarina.

Hurme

Sini Helminen: Hurme
Myllylahti 2021, 324s.

 

Yliopisto-opinnot aloittanut Seela on muuttanut enonsa luokse Helsinkiin. Eno pyörittää hautaustoimistoa, jonka toiminnassa Seela on luvannut auttaa mahdollisuuksien mukaan vastineeksi asunnosta. Asiat alkavat mennä oudoiksi jo siinä vaiheessa, kun Seelan jo valmiiksi surkeat Tinder-treffit päättyvät treffikumppanin kuolemaan. Vielä oudommaksi homma menee, kun Seelan haltuun päätyy huumepussi ja se treffikaveri ilmaantuu paikalle, kuolemastaan huolimatta.

Sini Helmisen Hurme aloittaa Lujaveriset-trilogian, jonka kerrotaan koostuvan itsenäisistä kirjoista. Mielenkiinnolla odotan, millaisia jatko-osat ovat, sillä tämä oli viihdyttävä ja vinha!

Helminen osaa kirjoittaa todella vetävästi ja kun kirjan ideakin on erittäin omaperäinen, tätä tulee lukeneeksi melkoinen virne naamallaan: mitä vain voi tapahtua seuraavaksi. Vauhti on sellainen, että näin keski-ikäisenä ihan väsytti seurata Seelan poukkoilua opiskelujen, töiden, kavereiden ja sen huumepussin sekä kummitusten välillä. Niin ja kipeän kissan, kotiväen ja vielä ihastumisenkin.

Pidin jo tämän kirjan kansikuvasta, mutta sisältö oli vielä parempaa. Suosittelen varsinkin syksyn pimeisiin iltoihin!