lauantai 21. lokakuuta 2023

Yksin, kiitos

Marika Riikonen: Yksin, kiitos
Hertta 2023, 264s.

 

Tartuin tähän Marika Riikosen Yksin, kiitos -kirjaan avoimin ja odottavin mielin. Takakannessa mainitaan Riikosen käsittelevän tabumaista ilmiötä (eli sitä, että jotkut ihmiset haluavat olla yksin) perinpohjaisesti. Jostain syystä oletin tuon "perinpohjaisen" tarkoittavan myös monipuolista käsittelytapaa, mutta se oli aivan väärä oletus.

Riikonen kertoo kirjassaan todella paljon omista kokemuksistaan. Hän asuu mieluiten yksin, jättää juhlat väliin mikäli se on mahdollista, nauttii etätöistä ja yksin matkustelusta. Aluksi oli kiinnostavaa lukea siitä, kuinka yksin asumisesta tosiaan puhutaan medioissa yleensä yksinäisyyden näkökulmasta. Ylipäätään yksin oleminen/tekeminen kuvataan yksinäisyyden kautta, vaikkeivät ne sama asia olekaan. Riikosen teksti on kommentoivaa ja reaktiivista. Hän kertoo artikkeleista ja uutisista ja toteaa perään jotain Ai jaha:n tai Niinkö?:n tapaista. Ihan hauskaa hetken, mutta pidemmän päälle aika raskasta ja ohutta.

Pidän itseäni huumorintajuisena, mutta tämän kirjan kohdalla ei kauheasti naurattanut. Riikosen oletettavasti humoristiseksi ja kepeäksi tarkoitettu kirjoitustyyli alkoi pian kuulostaa ärtyneeltä ja paasaavalta. Kyllä, minä viihdyn ihmisten kanssa ja elän ydinperheessä omakotitalossa, teen työtä johon kuuluu paitsi asiakaspalvelua myös työkavereiden kanssa työskentelyä. Silti viihdyn myös yksin ja tarvitsen yksin oloa. Syntymäpäivälahjaksi toivoin - ja sain - tänä vuonna hotelliyötä ihan vain minulle, jotta saisin olla yksin. Kukaan meidän viisihenkisestä perheestä ei harrasta mitään aikatauluihin sidottua ja se on mahtavaa! Yleensä viikonloputkin ovat ohjelmattomia, sillä pidämme ns. kalsaripäivistä. Toisaalta tiedän, että omalla kohdalla yksin olon tarpeeseen vaikuttaa nepsy-jutut: kuormitun esimerkiksi hälystä ja ihmisistäkin aika herkästi, vaikka itse tilanne sinänsä olisi mieluinen.

Olen, tai ainakin kuvittelen olevani, sosiaalinen, mutta aika paljon rauhoittumista ja hiljaisuutta tarvitseva tyyppi. Tätä kirjaa lukiessa tuli kuitenkin olo, kuin olisin vääränlainen. Että vain paljon pitemmälle viety yksin oleminen on jotenkin oikeanlaista. 

Toisin kuin Riikonen, koen että mielikuvitukseni on parhaimmillaan silloin, kun saan pallotella ideoita toisen samanhenkisen kanssa. Samoin esimerkiksi hienon värinen taivas tai mahtava ukkonen on parasta, kun saan jakaa sen kokemuksen jonkun toisen kanssa. Emme me välttämättä näe ja tunne siinä tilanteessa samoja asioita, mutta yhdessä kokeminen on silti hienoa.

Luultavasti Riikosen tarkoitus ei ole mollata niitä, jotka eivät tarvitse omaa aikaa, mutta ei hän toisaalta edes yritä ymmärtää toisenlaisia ihmistyyppejä. Sitä paitsi, en ymmärrä millä tavalla päivärytmi liittyy yksin olon tarpeeseen! Riikonen nimittäin kritisoi kovasti aamuvirkkujen mukaan pyörivää yhteiskuntaa. En ole itse erityisen aamuvirkku, mutta keskimmäinen lapseni on. Toisin kuin ilmeisesti kaikki muut maailman teinit, hän ei kuku hereillä yömyöhään ja nuku pitkälle iltapäivään vaan hän alkaa nukkua viimeistään kahdeksalta ja herää noin viideltä. Hän ei myöskään ole mikään ekstrovertti ja ihmispaljouksien rakastaja. Eli tämän yhden hengen otannan perusteella yleistän ja totean että kaikki aamuvirkut eivät todellakaan janoa jatkuvasti sosiaalisia kontakteja.

Olisin kaivannut tähän kirjaan todella paljon enemmän monipuolisuutta. Näkökulma on harvinaisen kapea ja välillä tuli sellainen tunne, että lähteitä taidetaan tulkita aika paksujen, oman mielipiteen väristen linssien läpi. Ehkä aihe on liian omakohtainen? 

Kiinnostava aihe, mutta liian paatoksellinen toteutus minun makuuni.

maanantai 16. lokakuuta 2023

Sallin isä

Thomas Brunstrøm: Kun Sallin isä oli lapsi +
Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti)
Kvaliti 2023, 32s.
Kuvitus: Thorbjørn Christoffersen
Suom. Sirpa Alkunen

Jos sinulla on lapsia - aivan sama minkä ikäisiä he ovat nyt - tai jos olet joskus itse ollut lapsi - nämä Tanskassa supersuosion saavuttaneet Sallin isä -kirjat ovat juuri sinulle!

Kuvakirjoissa kuvitus on valtavan suuressa roolissa ja minä vakuutuin näistä kirjoista jo kansikuvien perusteella. Katsokaa nyt tuota Sallin isän rehvakasta ovenpieleen nojailua ja itsetyytyväistä hymyä, jota Sallin joopajoo-katse ei huojuta tippaakaan! Sitä paitsi onhan tuo isän hahmo bändipaitoineen ja tiukkoine farkkuineen (ja käsikarvoineen <3) kerta kaikkiaan sympaattinen.

Kuvitus siis hurmasi minut ihan täysin, mutta mitenkäs itse tarinat?

En meinaa kestää, miten hyvät tarinatkin näissä on! Luin molemmat kirjat ensin itsekseni, sitten tuon Kun Sallin isä oli lapsi ääneen puolisolle. Seuraavana aamuna kerroin saman tarinan aamukiireiden takia lyhennettynä ensin ysiluokkalaiselle, sitten vitosluokkalaiselle. Töissäkin pikakertasin tarinan kahdelle työkaverille ja neljälle lykkäsin kirjan (yhdelle molemmat) kouraan. 

Kun Sallin isä oli lapsi sisältää paljon juttuja isän lapsuudesta. Tiedätte varmaan: miten telkkarista ei tullut lastenohjelmia kuin puoli tuntia päivässä ja kuinka syötiin mukisematta sitä, mitä vain tarjolla oli. Sallin isän lapsuus vain kuulostaa harvinaisen karikkoiselta: ruoaksi oli esimerkiksi kylmää hiekkaa ja hampaat putsattiin lapiolla - hammasharjaa kun ei vielä oltu keksitty. Salli alkaa epäillä, ettei isä puhu aivan totta. Nauroin ääneen ja hihittelin vielä enemmän. Niin hillitön tämä oli!

Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti) on sekin riemukasta luettavaa. Voi olla, ettei se ole paras valinta esimerkiksi yleiselle satutunnille tai iltasaduksi, mutta ainakin kotioloissa menestys on melko varma. Salli ei pidä kirosanoista ollenkaan. Isä kuitenkin kiroilee aika usein. Kaveriltaan Salli kuulee kiroilukassasta, eli laatikosta, johon laitetaan 50 senttiä aina kun lipsauttaa kirosanan. Rahalle olisikin jo käyttötarkoitus tiedossa, sillä Salli haluaisi mennä tivoliin. Alkuun kassaan ropisee rahaa vaikka kuinka, mutta sitten isä alkaa korvata kirosanoja kiltemmillä ilmauksilla. Muuten hyvä, mutta kun Salli tarvitsisi rahaa...

En voi kehua näitä liikaa! Tiedän, että omat lapset olisivat rakastaneet näitä (jo) pienempinä. Onneksi suostuvat vieläkin välillä kuuntelemaan, kun luen.

maanantai 9. lokakuuta 2023

Tulen ja tuhkan tyttäret

Tulen ja tuhkan tyttäret
Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret
WSOY 2023, 441s.

 

Tulen ja tuhkan tyttäret lennähti lukulistalleni heti kun sen kustantamon katalogista huomasin. Sain kirjan sopivasti hieman ennen kuin Anniina Mikama vieraili kirjastossamme lukulaneissa, joten ehdin tutustua tarinan alkuun ennen hänen tapaamistaan. Tapaaminen oli tosi mukava! Paikalla oli joukko nuoria ja Mikaman pitämän lyhyen pohjustuksen jälkeen käytiinkin mielenkiintoisia keskusteluja kirjoista, lukemisesta, kirjoittamisesta ja kirjallisista esikuvista. Mikama kertoi, että tämän kirjan alkuperäinen nimi oli Lohikäärmeen metsästäjät ja siinä nimessä oikeastaan kiteytyykin se, mistä tämä kirja kertoo.

Tulen ja tuhkan tyttäret on täyttä fantasiaa, jonka tapahtumat sijoittuvat 1500-luvun Irlantiin. On linnanherroja ja valtaapitävien juonitteluja, vaatimattomasti eleleviä kyläläisiä, taruja ja legendoja. Ja se lohikäärmekin.

Isibéal on linnanherran tytär. Hän lähtee isänsä ja tämän sotureiden mukaan etsimään lohikäärmettä, jonka kerrotaan asustelevan läheisellä vuorella. Vuorelta on nähty nousevan savua, vaikka siellä ei ole asumusta. Lohikäärmeiden kerrotaan vartioivan aarretta, joten siinähän on jo oiva syy nitistää pelottava hirviö. Lohikäärmeen luola löytyy, mutta ei sellaista hirviötä muutama soturi miekkoineen kukista. Isibéal selviää luolasta ulos elävänä, toisin kuin seurueen muut jäsenet. Kotiin päin kulkiessaan Isibéal näkee vihastuneen lohikäärmeen polttamia kyliä, valtavasti tuhoa.

En halua kertoa tarinasta alkua enempää, koska enempää en itsekään halunnut tietää. Enkä tiennyt! Isibéalin lisäksi keskiössä on muutama rohkea nuori tyttö, joihin hän matkallaan tutustuu ja pidin todella paljon siitä, kuinka heidän keskinäisiä suhteitaan ja niiden kehittymistä kuvattiin. Mikama kuvaa myös uskottavasti sitä, kuinka perusturvan horjuessa - kun ei ole takeita ruoan saamisesta, lämmöstä tai edes minkäänlaisesta katoksesta pään päälle - ihminen on valmis asioihin, jotka voivat yllättää hänet itsensäkin.

Lukeminen sujui vauhdikkaasti ja tarina koukutti todella tehokkaasti. Myrryksen jälkeen odotukseni olivat korkealla ja Mikama onnistui kyllä mainiosti vastaamaan odotuksiani tälläkin kirjallaan. :)

perjantai 6. lokakuuta 2023

Minä menen lääkäriin

Salla Salmela: Minä menen lääkäriin | Ellin kirja & putiikki
Salla Salmela: Minä menen lääkäriin
WSOY 2023, 38s.
Kuvitus: Tiina Konttila

 

Sain siskolta vähän niinkuin synttärilahjaksi tämän hänen kuvittamansa kirjan. Salla Salmela on kirjoittanut sympaattisen tarinan Sinnasta, jonka korva kipeytyy ja on mentävä lääkäriin. Sinnaa vähän jännittää, siitäkin huolimatta, että äiti on luvannut kaiken sujuvan hyvin ja pehmokrokokin saa tulla mukaan.

Tarina on kiva ja uskon sen kiinnostavan pieniä lapsia. Sen avulla voi etukäteen käydä läpi mahdollisia tulevia lääkärireissuja ja keskustella lasta mietityttävistä jutuista.

Vaikka kirjan kuvitus ei olekaan realistinen, siinä on kuitenkin valtavan paljon tunnistettavia yksityiskohtia, joiden kautta esimerkiksi lääkärin käyttämät erilaiset välineet tulevat tutuiksi. Ja heti perään täytyy kumota tuo oma epärealistisuusmääritelmä, koska toisaalta kuvituksessa on nimenomaan realistinen meininki: Sinnan koti ei ole tip top siisti, vaan siellä näkyy arki ja elämä. 

Kirjan lopussa on hauskoja sankarikortteja, jotka voivat nekin viedä osan jännityksestä pois: kun jaksaa reippaasti odottaa vuoroaan lääkärissä, saa odottamisen sankarimerkin ja 200xp:tä! 

Vaikka omat lapseni ovatkin jo vähän kasvaneet yli Minä menen lääkäriin -kirjan kohderyhmästä, aikaisemmin tämä olisi varmasti ollut meilläkin yksi niistä uudestaan ja uudestaan luettavista kirjoista.

maanantai 2. lokakuuta 2023

Holly

Stephen King: Holly
Hodder & Stoughton 2023, 433s.

 

Holly Gibneyn äiti on kuollut koronaan, jonka olemassaoloon hän ei edes uskonut. Huijausta koko pandemia! Holly osallistuu zoom-hautajaisiin, eikä tunne sellaisia tunteita, joita oman vanhemman poismeno yleensä herättää. Etsivä löytää -etsivätoimisto on lomalla, mutta Holly vastaa silti toimiston puhelimeen ja ottaa vastaan toimeksiannon kadonneen henkilön löytämiseksi. Viranomaisten mukaan nuori nainen on kadonnut omasta halustaan, mutta tämän äiti on toista mieltä. Holly alkaa hoitaa tutkintaa pitkälti yksin, sillä yhtiökumppani Pete on saanut koronatartunnan ja Jeromen oma kirjaprojekti on edennyt niin mallikkaasti, että hän matkustaa New Yorkiin allekirjoittamaan kustannussopimuksen. Silloin tällöin toimistolla auttavalla Barbarallakin on jotain omaa meneillään, mutta Holly pärjää kyllä itsekseenkin.

Holly on mainio sekä kirjana että hahmona. Tässä kirjassa ei ole mukana yliluonnollisia elementtejä, vaan kyseessä on melko puhdaslinjainen jännäri/dekkari. Hollyn hahmo on toki kasvanut ja kehittynyt paljon sitten Mersumiehen, mutta hänessä on edelleen paljon jäljellä siitä (ihmis)arasta nuoresta naisesta, jonka itsetunto ei ole kotona saanut minkäänlaista tukea.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, jotka tarinan edetessä lähenevät toisiaan ja lopulta sulavat yhdeksi. Ratkaisu on mielestäni onnistunut, vaikka minulle päivämäärin nimetyt luvut tuottavat aina saman hankaluuden: en hahmota ajan kulkua, ellen tarkista edellisen luvun päivämäärää. Aina en jaksa sitä tehdä.

King on viime vuosien teoksissaan tuonut selkeästi esille etenkin omia poliittisia mielipiteitään. Tässäkin kirjassa öyhöttävä ex-presidentti saa osakseen suoraa kritiikkiä, samoin tummaihoisiin kohdistuva poliisiväkivalta ja rokotekriittiset ihmiset. Tiedän, etteivät kaikki arvosta näitä kannanottoja, mutta minusta on hienoa että King käyttää hyväkseen mahdollisuuden ilmaista kantansa myös kirjallisuudesaan.