sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Kuolema kiitospäivänä

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä
(Julkaistu suomeksi aiemmin nimellä Naivistin kuolema, 2008
Still Life, 2005)
Bazar 2019, 364s.
Suom. Raimo Salminen

Kuolema kiitospäivänä ilmestyy 4.6.2019!

Säästelin tämän kirjan aloittamista minilomalle, joka oli oikeasti kolmen päivän lähiopintojakso. Mutta koska sain olla yöt kotikotona, tiesin että lukemiselle löytyisi aikaa. Lukeminen sujuikin todella hyvin niin kauan, kuin olin reissussa, mutta omaan kotiin palattua lukeminen töksähti pahemman kerran. Liikaa kotitöitä, aikataulumuutoksia, muistettavaa ja muuttuvia osatekijöitä; aivan liian vähän aikaa rauhassa lukemiselle.

Kuolema kiitospäivänä sijoittuu Three Pinesin pikkukylään Kanadaan. Kylä on kaikin puolin sympaattinen ja ihmiset näyttävät tuntevan toisensa läpikotaisin. Mutta kun yksi kyläläisistä löydetään metsästä kuolleena ja poliisin tutkimukset viittaavat paikalliseen tekijään, alkavat kulissit tutista.

Siinä vaiheessa kun lukeminen vielä luisti, viihdyin Three Pinesissa loistavasti. Ihastuin muutamaan hahmoon ja pidin dialogista sekä juonen kehittelystä. Mutta sitten kun töksähti, mikään ei toiminut. tuntui että tarina vain venyy ja vanuu, eikä etene yhtään. Jännite katosi, eikä minua enää oikein edes kiinnostanut löytää syyllistä. Tiedostan kyllä, että kirja kärsii nyt ihan epäreilusti huonosta lukuhetkestä ja se harmittaa.

Odotin sympaattista, lempeää dekkaria. Tavallaan juuri sellaisen luin, mutta takkuilun takia jälkimaku on harmillisen laahaava. Syksyllä ilmestyvän jatko-osan, Kylmän kosketus, voisin kyllä lukea - ja toivon että lukufiilis olisi merkittävästi parempi kuin tämän avausosan kohdalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti