lauantai 6. elokuuta 2022

Kaikki on kemiaa

Bonnie Garmus: Kaikki on kemiaa
Tammi 2022, 421s.
Suom. Mari Hallivuori

 

Bonnie Garmusin Kaikki on kemiaa meinasi jäädä minulta lukematta, sillä typerästi tuomitsin sen kannen perusteella aivan liian hömppäiseksi viimeaikaiseen lukumakuuni. Onneksi isosisko kuunteli sen äänikirjana ja suositteli minullekin ja onneksi se tosiaan löytyi jo omasta hyllystä.

Elizabeth Zott on taitava kemisti ja yksinhuoltajaäiti, joka on päätynyt kokkausohjelman juontajaksi. Heti kirjan alussa peruutellaan vuosikymmen taaksepäin ja saadaan seurata, kuinka Elizabeth tähän tilanteeseen on päätynyt. 1960-luvulla naisen asema ei ollut helppo, ei myöskään tieteen kentällä. Elizabethin on vaikeaa, jopa mahdotonta saada tunnustusta työlleen. Hän rakastuu, mutta ei halua avioitua.

Oikeastaan en halua avata kirjan sisältöä tämän enempää. Todettakoon tärkeimpänä se, että Elizabeth on kerta kaikkiaan ihanan omaääninen, jämäkkä ja sosiaalisesti hurmaavan suorasukainen tapaus.

2 kommenttia:

  1. Tässä kansi antaa tosiaan vähän toisenlaista mielikuvaa kuin mitä sisältö lopulta on. Hurmaava teos!

    VastaaPoista
  2. Useinkin kannet johtavat harhaan, kun niistä halutaan tehdä viihteellisiä. Koskee erityisesti historiallisia romaaneja.

    VastaaPoista