Yksinpeli

Alice Oseman: Yksinpeli
Tammi 2023, 382s.
Suom. Viia Viitanen

 

Alice Oseman on tunnetuin Heartstopper-sarjakuvistaan. Olen kuitenkin pitänyt myös näistä hänen romaaneistaan ja ilahduin, kun Tammi julkaisi viime syksynä suomeksi Yksinpelin. Aivan kirjan alussa on kirjailijalta viesti, jossa hän kertoo muokanneensa alunperin 2012 ilmestynyttä tarinaa vuonna 2020, vastaamaan paremmin Heartstoppereiden linjaa. Muokkauksista huolimatta Yksinpeli on synkempi ja ikään kuin toivottomampi, kuin sarjakuvat. 

Yksinpelin päähenkilö on Heartstoppereista tutun Charlien sisko Tori. Hän on melko synkkämielinen pessimisti, sellainen emohenkinen nuori, joka tosiaan näkee kaikessa ankeutta ja turhuutta. Vielä edellisvuonna Torilla on ollut läheisiä ystäviä, mutta nyt asiat ovat muuttuneet ja hän on koulussa pääasiassa yksikseen. Koulussa alkaa kuitenkin tapahtua omituisia juttuja. Ensin joku härkkii aamunavausta ja yhdessä vaiheessa koulun radiosta soi non-stoppina Final Countdown. Näihin tempauksiin liittyy Solitaire-niminen blogi, jonka ylläpitäjän henkilöllisyys on kaikille arvoitus. Vähitellen Solitairen tempaukset muuttuvat isommiksi ja uhkaavammiksikin. Torista alkaa tuntua, että Solitairella ja hänen teoillaan on jokin yhteys häneen.

Yksinpeli on tosiaan synkkä. Pitäisi varmasti keksiä toinen adjektiivi tähän, että en toistaisi koko ajan samaa, mutta tuo nyt on kuvaavin, joten mennään sillä. Tori on ahdistunut ja yksinäinen, eikä hänen kotitilanteensa ole helppo, koska huoli Charliesta on vahvasti läsnä kaiken aikaa. Mikään hilpeä kirja Yksinpeli ei todellakaan ole. Jotain valonpilkahduksiakin Torin elämässä on, mutta ehkä hän ei uskalla myöntää niiden olemassaoloa edes itselleen.

Yksinpelin alussa on sisältövaroituksia. Suhtaudun niihin vähän ristiriitaisesti. Toisaalta on hyvä, että lukija on jossain määrin tietoinen, mitä mahdollisesti triggeröiviä aiheita kirja käsittelee, mutta missä menee varoitusten raja? Etenkin englanninkielisessä viihteellisessä kirjallisuudessa on jo hyvinkin pitkiä sisältövaroituksia, joissa varoitetaan paitsi raakuuksista ja itsemurhayrityksistä, myös esimerkiksi raskauskuvauksista. Ymmärrän, että jotakin raskauskuvaukset voivat ahdistaa, mutta pitääkö ihan kaikki mainita erikseen? Minä ahdistun lukiessa, jos pieni lapsia kohdellaan kaltoin tai jos koko ajan on pimeää. Ekasta voisikin olla varoitus, mutta pimeästä ei sentään... Toivon, että näiden sisältövaroitusten kanssa pysytään suomenkielisessä kirjallisuudessa maltillisina.