Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa
WSOY 2014, 434s.
Jo kirjan johdannossa Kirstinä kertoo, kuinka "Runoilijan mielestä omaelämäkerta valehtelee, koska ihminen muistaa väärin" ja "[h]aluttomuus ryhtyä toisen kirjoittaman elämäkerran kohteeksi liittyy sekä Kirsi Kunnaksen elämänfilosofiaan että runousoppiin. Menneisyyden muistelemisen sijaan on elettävä tätä päivää." Se ettei elämäkerran kohde ole kovin innokas menneitä muistelemaan kävikin ilmi noin sadan sivun jälkeen.
Kirjan alussa kerrotaan Kirsi Kunnaksen lapsuudesta ja varhaisista kouluvuosista. Tuntui liki uskomattomalta, kuinka monia tuon ajan kulttuuri-ihmisiä Kunnaksen kotona vieraili ja miten luonnollinen osa nuoren perheen elämässä oli kirjallisuudella ja taiteella. Perheen toimeentulo oli varsin niukkaa, eikä isän kuolema Kirsin ollessa 4-vuotias ainakaan helpottanut tilannetta. Asiat kuitenkin järjestyivät vähitellen ja kaiken kaikkiaan lapsuusvuodet kuulostivat onnellisilta.
Vuonna 1943 Kirsi sairastui keuhkotautiin eli tuberkuloosiin, jonka vuoksi edessä oli monia parantola- ja sairaalajaksoja. Tuohon aikaan tuberkuloosiin ei ollut parantavaa lääkettä ja se leimasikin sairastuneet usein loppuelämäkseen. Tartuntaa pelättiin ja sairastuneita saatettiin jopa vältellä. Sylvi-äiti kielsi Kirsiä heittäytymästä uudeksi Saima Harmajaksi, eikä hän jäänytkään sairaudessaan rypemään. Toimelias ja määrätietoinen Kirsi parantui, opiskeli ja työskenteli ahkerasti.
Elämäkerran painopiste vaihtuu, kun Kunnaksen ura runoilijana todenteolla alkaa esikoisteoksen Villiomenapuun ilmestyttyä, 1947. Tästä eteenpäin Kunnaksen henkilökohtaisestä elämästä ei juurikaan kerrota, vaan keskitytään nimenomaan hänen uraansa. Toki Kunnaksen ura on ollut hämmästyttävän tuottelias ja monipuolinen, eikä hänen saavutuksiaan ja aktiivisuuttaan voi olla ihailematta. Silti minulle Kirstinän tapa ruotia jokainen teos tarkasti analysoiden ei sopinut tippaakaan. En ole ylipäätään kiinnostunut runoanalyyseistä tai niiden rakenteista, joten suuri osa teoksesta oli melkoista pakkopullaa. Voihan metalepsis ja runon elliptinen muoto...
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisella ihmisellä - myös syystä tai toisesta julkisuuteen nousseella - on oikeus määritellä yksityisyytensä rajat. Noita rajoja on myös muiden kunnioitettava. Hyvin yksityisestä henkilöstä on vain vaikea saada aikaan sujuvaa elämäkertaa ja siksi Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa oli minulle pettymys: hyvin vähän elämäkerrallisuutta ja liian paljon runoanalyysia.
Suosittelen vierailemaan Saran blogissa, sillä hänelle tämä teos oli hyvin mieluinen.
