M. L. Stedman: Valo valtameren yllä
(The Light Between Oceans, 2012)
Karisto 2013, 421s.
Suom. Leena Perttula
Syrjäisellä Janus Rockin majakkasaarella, tuntien venematkan päässä Australian rannikosta, elää majakanvartija nuoren vaimonsa kanssa. Vaatimaton elämä voisi olla lähes täydellistä, mutta toiveista ja toistuvista raskauksista huolimatta pariskunta ei saa lasta. Saaren rannalle pystytetään risti toisensa jälkeen menetettyjen lasten muistoksi. Viimeisimmästä menetyksestä on vasta pari viikkoa, kun saaren rantaan ajautuu vene, josta löytyy kuollut mies ja itkevä vauva. Majakanvartija vaimoineen olettaa lapsen äidin hukkuneen ja vaimo alkaa hoitaa lasta kuin omaansa. Elämä jatkuu uutena ja ihmeellisenä, mutta parin vuoden jälkeen totuus lapsen alkuperästä paljastuu.
Valo valtameren yllä on riipaiseva kirja vanhemmuudesta ja kaipuusta saada oma lapsi. Syrjäisellä majakkasaarella on helppo jättää ajattelematta lakeja ja sitä, mikä olisi virallisesti oikea tapa toimia. Siellä voi tuudittautua omaan pienoismaailmaansa ja uskoa siihen, että näin voisi jatkua aina.
Pidin kirjasta, sillä Stedman kuvaa uskottavalla tavalla ihmisten tunteita: oman lapsen kaipuuta, ristiriitaisia tunteita siitä saako pitää omanaan lapsen, jota joku muu kipeästi kaipaa, petetyksi tulemisen tunteita sekä sitä, mitä kukin on valmis tekemään rakkaudesta toista kohtaan. Valo valtameren yllä on ehkä hitusen liian siloiteltu, mutta joka tapauksessa koskettava kirja.
